rupattelija kirjoitti:Siinai ja Siion on siis yksi sama vuori?
Eivät ole yksi ja sama,
kun katsotaan niiden fyysistä sijaintia.
Mutta Jumalan vuori eli hallitusvalta
on siellä,
missä Jumala on ja hallitsee.
Israelin vaellus alkoi
Pyhän Hengen pilven alla
ja jatkui Meren läpi,
ja näin Israelin kansa
oli saanut kasteen Pilvessä
ja sitten Meressä.
Kansa sai myös
täyttyä Elävästä Vedestä
joka virtasi kalliosta.
Kansa oli saanut lain
ja Jumalanpalvelussäädökset
Siinain vuorella.
Lopulta Pilvi nousi
Jumalan asumuksen päältä
ja olisi ollut aika
mennä asuttamaan
Luvattua Maata
eli Jumalan Maata.
Vakoilijat kävivät katsastamassa
Luvattua Maata.
Ja totesivat sen olevan sellainen
kuin Jumala oli sanonut sen olevan.
Se vuotaa maitoa ja mettä.
Mutta he kiinnittivät katseensa
sen väkeviin.
Voisi verrata Baasanin väkeviin.
Ja näiden 10 epäuskoisen villitsemänä
Israelin kansa kieltäytyi luottamasta
Jumalan lupaukseen
Joosuan ja Kaalepin suosituksesta välittämättä.
Ja niin Israel ei suoraan
päässyt Luvattuun Maahan
eli Jumalan Maahan.
Vaan joutui erämaavaellukselle
ja Siionin Vuori jäi tavoittamattomiin
neljäksikymmeneksi vuodeksi.
Siionin vuori sijaitsee Jerusalemissa,
tai voidaan sanoa,
että Siion on Jerusalem
- Daavidin kaupunki.
Mutta Siionin on
myös Taivaallinen Kaupunki.
Uusi Jerusalem.
Ja sen luokse me
Hengestä syntyneet
olemme tulleet.
Heprealainen (Hepr 12:18-24) kirjoitti:
Sillä te ette ole käyneet
sen vuoren tykö,
jota voidaan käsin koskea
ja joka tulessa palaa,
ettekä synkeyden,
ette pimeyden,
ette myrskyn,
ette pasunan kaiun
ettekä äänen tykö, joka puhui niin,
että ne, jotka sen kuulivat,
pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä:
"Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin,
se kivitettäköön";
ja niin hirmuinen oli se näky,
että Mooses sanoi:
"Minä olen peljästynyt ja vapisen";
vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö
ja elävän Jumalan kaupungin,
taivaallisen Jerusalemin tykö,
ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon
ja seurakunnan tykö,
ja tuomarin tykö,
joka on kaikkien Jumala,
ja täydellisiksi tulleitten
vanhurskasten henkien tykö,
ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö,
ja vihmontaveren tykö,
joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.