Katsotaan vielä suoraan Raamatusta,
milloin alkoivat viimeiset päivät.
Heprealaisille kirjoittavan heprealaisen mukaan
ne alkoivat Jeesuksen
maanpäällisen palvelutehtävän suorittamisesta.
Heprealainen (Hepr 1:1-4) kirjoitti:
Sittenkuin Jumala muinoin
monesti ja monella tapaa
oli puhunut isille profeettain kautta,
on hän näinä viimeisinä päivinä
puhunut meille Pojan kautta,
jonka hän on pannut kaiken perilliseksi,
jonka kautta hän myös on maailman luonut
ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily
ja hänen olemuksensa kuva
ja kantaen kaikki voimansa sanalla,
on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä,
istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi,
kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
Jaakob Herran veli (siis Marian ja Joosefin poika)
kirjoittaa kirjeen
Israelin 12:lle hajalle asuvalle seurakunnalle siitä,
miten heidän tulee tuossa ajassa elää.
Kirjeen sanoma toistaa jatkuvasti
rikkaiden ja köyhien välistä suhdetta.
Kirje alkaa näin:
Jaakob (1:1-12) kirjoitti:
Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija,
lähettää tervehdyksen
kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle.
Veljeni,
pitäkää pelkkänä ilona,
kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen,
että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa
saa aikaan kärsivällisyyttä.
Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon,
että te olisitte täydelliset ja eheät
ettekä missään puuttuvaiset.
Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta,
anokoon sitä Jumalalta,
joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta,
niin se hänelle annetaan.
Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä;
sillä joka epäilee,
on meren aallon kaltainen,
jota tuuli ajaa ja heittelee.
Älköön sellainen ihminen luulko Herralta
mitään saavansa,
kaksimielinen mies,
epävakainen kaikilla teillään.
Alhainen veli kerskatkoon ylhäisyydestään,
mutta rikas alhaisuudestaan,
sillä hän on katoava niinkuin ruohon kukka.
Aurinko nousee helteineen ja kuivaa ruohon,
ja sen kukka varisee,
ja sen muodon sulous häviää;
niin on rikaskin lakastuva retkillänsä.
Autuas se mies,
joka kiusauksen kestää,
sillä kun hänet on koeteltu,
on hän saava elämän kruunun,
jonka Herra on luvannut niille,
jotka häntä rakastavat!
Siis ensimmäinen vaara rikkaalle uskovalle on,
että hän menettää elämän kruunun.
Näin kävi muun muassa rikkaalle nuorukaiselle,
joka ei ottanut vastaan hänelle tarjottua palvelutehtävää.
Jaakob jatkaa toisella luvussa edelleen
tuota teemaa.
Uskovien kokoontumisessa
ei saa pokkuroida rikkaita ja sortaa köyhiä.
Jaakob (2:1-4) kirjoitti:
Veljeni, älköön teidän uskonne
meidän kirkastettuun Herraamme,
Jeesukseen Kristukseen,
olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
Sillä jos kokoukseenne tulee mies,
kultasormus sormessa
ja loistavassa puvussa,
ja tulee myös köyhä ryysyissä,
ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte:
"Istu sinä tähän mukavasti",
ja köyhälle sanotte:
"Seiso sinä tuossa",
tahi:
"Istu tähän jalkajakkarani viereen",
niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa,
ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
Ja sitten pitkän kurinpalautuksen jälkeen
Jaakob kirjoittaa 12:lle sukukunnalle näin:
Jaakob (5:1-3) kirjoitti:
Kuulkaa nyt, te rikkaat:
itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta,
joka on teille tulossa.
Teidän rikkautenne on mädännyt,
ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;
teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut,
ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan
ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli.
Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
Aikamuodot eivät jätä mitään epäselvää.
Viimeiset päivät olivat jo alkaneet.
Ja se mitä Jaakob ennusti tuossa tapahtuvan
näille rikkaille kristinuskoon kääntyneille juutalaisille
tapahtui pian Jaakobin kuoleman (62 jKr) jälkeen
alkaneissa vainoissa.
Mutta Jaakob ei uskonut Jeesuksen Messiaanisuuteen
Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana.
Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen
Jaakob uskoi. Ja siitä ajankohdasta
alkoivat myös viimeiset päivät.
Pietarin julistus jo olikin esillä.
Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle
Ja se, mikä tapahtui ensimmäisenä
helluntaina Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen,
oli jo sitä, minkä Jooel oli ennustanut.
Mutta vain uutislyhteen verran.
Ja valitettavasti Pyhän Hengen toiminta
tuossa muodossaan katosi melkein kokonaan
maan päältä jo ensimmäisenä viimeisenä päivänä
eli millenniumina.
Mutta sitten toisen viimeisen päivän
eli millenniumin loppusuoralla
alkoi Jumala uudistaa työtään
ja herätysten tulet alkoivat leimuta.
Ja niiden myötä Jumala ennallisti asioita.
Erilaiset herätykset ja herästysliikkeet syntyivät
näiden Jumalan antamien herätysten seurauksena.
Jumala on sytyttänyt yhä uusia tulisoihtuja yön pimeyden keskelle
ja herättänyt nukkuvia.
Pimeys on koko ajan yrittänyt saada valtaansa evankeliumin valon.
Mutta ei koskaan ole siinä lopullisesti onnistunut.
Pyhä Henki on saanut aina uudestaan sytyttää jonkun pienen soihdun,
ja kohta taas valtavat alueet ovat palaneet Jumalan tulta.
Luukas (12:49) kirjoitti:
Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle;
ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!
Pimeys yrittää aina saada valtaansa
tuon Pyhän Hengen sytyttämän tulen.
Tukahduttaa sen.
Mutta Pyhä Henki sytyttää koko ajan uusia tulisoihtuja
jopa samanaikaisesti eri puolille maailmaa.
Ja niin eri puolilla maailmaa syntyy
koko ajan suuria herätyksen aaltoja.
Ihmiset tulevat suurin joukon elävään uskoon.
Tällaista herätyksen tulessa syttyneiden ihmisten joukkoa
ulkopuoliset alkavat usein nimitellä jollain pilkkaavalla nimellä.
Tällaisen nimittelyn seurauksena ovat syntyneet
muun muassa nimikkeet
pietismi, helluntailaisuus, metodismi jne.
Kun keskiajan synkän pimeyden keskelle syttyi tuli sen kautta,
että Pyhä Henki sai koskettaa Martti Lutheria,
niin aikanaan tuo liekki kuitenkin alkoi himmetä.
Evankeliumista katosi muutosvoima.
Jumalan tuli muuttui Luterilaiseksi ortodoksiaksi.
Elävä usko korvaantui puhdasoppisuudella, oikeaoppisella uskonnolla,
jossa Raamattu piti ymmärtää niin kuin tunnustuskirjat opettivat.
Ja niin Jumala taas puhalsi
sammumaisillaan olevan herätyksen tulen uuteen liekkiin.
Tässä Jumalan puhdistavassa tulessa
nostettiin takaisin jaloilleen
henkilökohtainen uskonelämä,
joka alkoi parannuksen tekemisellä
ja entisen syntielämän hylkäämisellä.
Näitä ihmisiä ulkopuoliset alkoivat nimittää pietisteiksi,
joka sana tarkoittaa hurskautta.
Yhtä lailla kuin armon evankeliumin voima
helposti latistuu tunnustuskirjojen opiksi,
tulee henkilökohtaisen uskonelämän pietismikin helposti
omavanhurskauden tavoitteluksi.
Ja taas onkin jäljellä vain oppirakennelma ja kaava,
jota noudattamalla pyritään Jumalan yhteyteen
elävän uskon ja Jumalasuhteen sijasta.
Ilosanoman pitäisi levitä kuin kulovalkean,
mutta aletaankin sammuttaa ruohikkopaloa,
joka on leviämässä naapuritontilta minun tontilleni.
Luterilaisuuden ja sen keskellä toimineen pietismin
välille oli syntynyt jännitteitä,
jotka rajoittivat evankeliumin tulen leviämistä.
Ja niin Jumala taas sytytti uuden soihdun.
Ja aina Pyhä Henki uuden tulen myötä
on Jumalan Sanan Valosta
tuonut pimenevään maailmaan
sellaista totuuden valoa,
jota se kipeimmin on tarvinnut.
Nyt Luterialaisuuden ja pietismin keskelle
syttyi herätyksen tuli,
joka toi uskovien välille veljesrakkauden.
Ihminen,
joka ei rakasta veljeään,
joka asuu naapuritontilla,
ei voi rakastaa Jumalaakaan,
joka asuu taivaassa.
Tämän herätyksen tulen myötä,
joka kokosi yhteen Jumalan lapsia
niin luterilaisia, pietistejä kuin monia muitakin,
vapautui energiaa kaikkein tärkeimpään
eli lähetystyöhön ympäri maailmaa.
Liikettä kutusutaan herrnhutilaisuudeksi,
joka tarkoittaa "Herran katseen alla".
Sitten tuli Metodismi,
jonka kautta Herra palautti
pyhityselämän kansansa keskuuteen.
Kysymyksessä on jatkuva taistelu
pimeyden ja Valkeuden välillä.
Mutta se, mikä alkoi
uutislyhteen juhlassa
on oleva valtava sadonkorjuun juhla,
ennenkuin alkavat ne päivät,
joista Sinä Emil olet nähnyt näkyjä.
Taivas repeää kyllä.
Mutta sitä ennen korjataan kiireellä
valtava sato suurilla vankkureilla talteen.
Ja sitä varten Jeesus kastaa
Pyhällä Hengellä ja Tulella
ja hänellä on viskimensä kädessään.
Nisunjyvästä erotetaan sitä ympäröivä kuori
ja muut roskat pois.
Ja ne palavat tulessa.
Siis tuo tuli on se,
mikä puhdistaa kuonan pois.
Ja silloin me olemme palveluskelpoisia
Herran todistajia siinä herätyksen tulessa,
joka käy yli maanpiirin
juuri ennenkuin tulee Herran päivä
se suuri ja peljättävä, josta Jooel puhuu.
Ja silloin juuri ennen tuota synkeyden päivää,
vuodatetaan Pyhä Henki kaiken lihan päälle
ja jokainen ihminen on Pyhän Hengen kutsun alla.
Ja sitten kun Kristuksen ruumis
eli seurakunta näin tulee eheäksi
ja täysilukuiseksi, niin että
jokainen ruumiinjäsen ja solu on paikallaan,
Jeesus noutaa sen luokseen.
Ja tuohon Kristuksen ruumiiseen
ei sitten koskaan enää lisätä yhtään
ruumiinjäsentä.
Mutta Valtakunnan evankeliumin
julistaminen alkaa vasta kaiken tämän jälkeen,
kun Jeesus palaa vihityn Vaimonsa kanssa
taivaasta takaisin maan päälle
ja perustaa Israelille Valtakunnan.
Ja silloin Messiaan Valtakunnan aikana
kootaan kaikkein suurin sato,
mutta tuo pelastettujen joukko
ei ole se Kristuksen Morsiusjoukko,
johon me tämän armotalouskauden
uudestisyntyneet uskovat kuulumme.
Mutta silloin on siis huipussaan
Jooelin profetian toteutuminen
joka alkoi uutislyhteen juhlassa
noin 2000 vuotta sitten.