Kyllä.
Juuri näin.
Lue edellisen viestini lisäksi
tuo
aiempi viestini,jossa totean muun muassa näin:
kalamos kirjoitti:Kun tämä yhtälö ratkaistaan, niin tullaan syyskuukausien vaiheille.
Ehkä Jeesus syntyi hyvinkin juuri lehtimajanjuhlan aikaan,
josta mahdollisuudesta tässä ketjussa on jo aiemmin keskusteltu.
Johanneksen evankeliumissa voi olla kätketty ilmoitus siitä,
että Jeesus olisi syntynyt lehtimajanjuhlan aikaan.
Siis tarkka laskenta
Sakariaan palvelusvuoron ajankohdasta lähtien
johtaa siihen,
että Jeesus sikisi juuri nyt joulun aikaan
ja syntyi lehtimajanjuhlan aikaan.
Ja lisäksi Johanneksen evankeliumissa
- kirjaimellisesti se kääntäen -
on ilmaisu, joka vahvistaa asiaa.
Siis Jeesus tuli lihaksi siten,
että Isä valmisti Pojalleen ruumiin.
Ruumista sanotaan Raamatussa majaksi.
Ja nyt Johannes kirjaimellisesti kääntäen sanoo
Jeesuksesta:
Kirj.Johannes (1:14) kirjoitti:Ja Sana lihaksi tuli
ja pystytti majansa
Tuossa on siis verbi
Lehtimajanjuhla (= maja kiinnittää/pystyttää) on
Johannes (7:1-2) kirjoitti:Ja sen jälkeen Jeesus vaelsi ympäri Galileassa;
sillä hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa,
koska juutalaiset tavoittelivat häntä tappaaksensa.
Ja juutalaisten juhla,
lehtimajanjuhla (skenopegia)
oli lähellä.
Tämä kohta osoittaa,
kuinka suuriarvoinen on Jeesuksen syntymäjuhla.
Jeesus tuli lihaksi,
siis asettui ihmisruumiiseen eli -majaan
vain sitä varten,
että Hän kuolisi meidän ihmisten tähden.
Sitä varten Hän tuli
lihasta ja verestä osalliseksi.
Sitä varten
hän tuli ihmiseksi ihmisten keskuuteen.
Jeesuksen lihassa eletty elämä
oli nimenomaan sitä,
että Hän oli poissa Isänsä kotoa
erämaavaelluksella.
Jeesus oli koko ajan paholaisen tappolistalla,
jotta Golgataa ei tulisi.
Mutta aina Jumala varjeli Poikansa.
Kunnes Golgata tuli.
Maja riisuttiin.
Jos Jumala ei olisi varjellut
Israelia erämaavaelluksen aikana,
jota lehtimajanjuhlassa muistellaan,
ei olisi maailmaan koskaan tullut Vapahtajaa,
eikä nisunjyvä koskaan olisi voinut kuolla,
eikä kuolemalla olisi voittajaa.
Ei olisi satoa eikä sadonkorjuujuhlaa.
Voi kuinka paljon meille
puhuukaan tuo,
että Jeesus tuli ihmisen aluksi
neitsyen kohtuun juuri tähän aikaan vuodesta
ja syntyi lehtimajanjuhlan aikaan,
eikä Hänelle ollut tilaa majatalossa.
Kyllä.
Juuri näin.
Lue edellisen viestini lisäksi
tuo [url=https://kalamos.foorumi.eu/viewtopic.php?p=7951#p7951]aiempi viestini,[/url]
jossa totean muun muassa näin:
[quote="kalamos"]Kun tämä yhtälö ratkaistaan, niin tullaan syyskuukausien vaiheille.
Ehkä Jeesus syntyi hyvinkin juuri lehtimajanjuhlan aikaan,
josta mahdollisuudesta tässä ketjussa on jo aiemmin keskusteltu.
Johanneksen evankeliumissa voi olla kätketty ilmoitus siitä,
että Jeesus olisi syntynyt lehtimajanjuhlan aikaan.[/quote]
Siis tarkka laskenta
Sakariaan palvelusvuoron ajankohdasta lähtien
johtaa siihen,
että Jeesus sikisi juuri nyt joulun aikaan
ja syntyi lehtimajanjuhlan aikaan.
Ja lisäksi Johanneksen evankeliumissa
- kirjaimellisesti se kääntäen -
on ilmaisu, joka vahvistaa asiaa.
Siis Jeesus tuli lihaksi siten,
että Isä valmisti Pojalleen ruumiin.
Ruumista sanotaan Raamatussa majaksi.
Ja nyt Johannes kirjaimellisesti kääntäen sanoo
Jeesuksesta:
:bible2: [size=85]Kirj.[/size][quote="Johannes (1:14)"][color=#004000]Ja Sana lihaksi tuli
ja pystytti majansa[/color] [/quote]
Tuossa on siis verbi
[list]skenoo[/list]
Lehtimajanjuhla (= maja kiinnittää/pystyttää) on
[list]skenopegia[/list]
:bible: [quote="Johannes (7:1-2)"][color=#004000]Ja sen jälkeen Jeesus vaelsi ympäri Galileassa;
sillä hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa,
koska juutalaiset tavoittelivat häntä tappaaksensa.
Ja juutalaisten juhla,
[b]lehtimajanjuhla[/b][/color] [color=#404000](skenopegia)[/color]
[color=#004000]oli lähellä.[/color] [/quote]