Otsikkosi antaa ymmärtää,
että elämme jo lopun aikaa.
Ja näin todellakin on.
Elämme siis Golgatan ristin sovituksen
jälkeisellä puoliskolla.
Esimerkiksi Paavali puhuu ensin
Israelia tarkoittaen isistä
ja sitten kertoo kaiken heille tapahtuneen
olleen esikuvallista meille,
joille on tullut
maailmanaikojen loppukausi. Toisin sanoen viimeiset päivät
alkoivat jo 2000 vuotta sitten.
Esimerkiksi Heprealaisille kirjoitetaan:
Heprealainen (Hepr 1:1-2) kirjoitti:Sittenkuin Jumala muinoin
monesti ja monella tapaa
oli puhunut isille profeettain kautta,
on hän näinä viimeisinä päivinä
puhunut meille Pojan kautta,
jonka hän on pannut kaiken perilliseksi,
jonka kautta hän myös on maailman luonut
Jaakob sanoi jo tuolloin 2000 vuotta sitten eläneille:
Te olette koonneet aarteita
viimeisinä päivinä
ja jatkaa kehottaen:
olkaa kärsivällisiä, veljet,
Herran tulemukseen asti
Siis viimeiset päivät,
jotka alkoivat 2000 vuotta sitten,
päättyvät Herran tulemukseen.
Hoosea ennusti Israelista:
Hoosea (6:2) kirjoitti:Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua,
kolmantena päivänä hän meidät herättää,
ja me saamme elää hänen edessänsä.
Pietari selvittää
viimeisiä päiviä:
2 Piet 3:8) kirjoitti:Mutta tämä yksi
älköön olko teiltä, rakkaani, salassa,
että
"yksi päivä on Herran edessä
niinkuin tuhat vuotta
ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
Elämme siis aikakaudessa,
joka päättyy Herran palaamiseen
taivaasta takaisin maan päälle,
jolloin Hän perustaa Israelille Valtakunnan.
Mutta avauksesi kysyy sitä,
että elämmekö jo
tämän armotalouskauden lopun hetkiä.
Ja näin voidaan päätellä esimerkiksi lainaamastani
Hoosean ennustuksesta.
_____
Eli käsite 'Viimeiset päivät'
esiintyy UT:n sivuilla myös
profeetallisessa mielessä,
jolloin sanotaan,
että ne ovat tulossa.
Paavali (2 Tim 3:1) kirjoitti:Mutta tiedä se,
että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Ja sitten tulee kuvaus,
joka sopii kuin nappi silmään tänä päivänä.
Sitten Paavali vielä varoittaa Timoteusta:
Paavali (2 Tim 4:3-4) kirjoitti:Sillä aika tulee,
jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan
korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
ja kääntävät korvansa pois totuudesta
ja kääntyvät taruihin.
Siis tuolainen aika ei vielä tuollon ollut,
vaan se oli tulossa.
Aivan samoin aiemmin viittaamassani Pietarin puheessa
on tuo ajatus,
että tulee aivan erityislaatuisen päivät,
ja nyt ei puhuta millenniumeista
vaan lyhyestä aikajaksosta,
jolloin pilkkaajat astuvat esiin.
Ja mitä he sanovat.
Pietari (2 Piet 3:3-6) kirjoitti:Ja ennen kaikkea tietäkää se,
että viimeisinä päivinä
tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia,
jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
ja sanovat:
"Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?
Sillä onhan siitä asti,
kuin isät nukkuivat pois,
kaikki pysynyt,
niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään,
että taivaat ja samoin maa,
vedestä ja veden kautta rakennettu,
olivat ikivanhastaan olemassa
Jumalan sanan voimasta
ja että niiden kautta
silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.