Emil kirjoitti:Se aine ei oikeasti ole edes mitään "pimeää", vaan kirkkautta, säteilyä, energiaa ja siitä energiasta koostuvaa uutta toisenlaista ainetta. Ainetta, joka oli jo ennen nykyistä fyysistä tuntemaamme ainetta ja energiaa.
Etsin mielessäni Raamatun ilmoitusta asiasta,
ja minussa herää epäilys,
että onkohan noin.
Oliko pimeys jo ennen
nykyistä fyysistä tuntemaamme ainetta ja energiaa.
Osaa henkimaailmasta,
johon otsikkosi viittaa,
kuvataan Raamatussa pimeyden valtana.
Myös ihmiskunnan Raamattu jakaa
pimeyden ja valkeuden lapsiin.
Mutta tuo enkelijoukko,
joka edustaa pimeyden valtaa,
ei ollut sitä silloin kun
Jumala perusti maan.
Siis esimerkiksi pimeyden ruhtinaana
tunnettu persoona eli paholainen
ei ollut pimeyttä vaan
häntä nimitetään Aamuruskon pojaksi.
Ja Raamattu antaa ymmärtää,
että hän oli kaikkein kirkkain enkeli.
Ja tuon kirkkauden olotilan aikana
Jumala perusti maan.
Siis kaikki enkelit olivat kirkkauden olentoja,
mikä ilmenee siitä,
että kaikki enkelit riemuitsivat Jumalan
luomisihmeestä, kun Maa perustettiin.
Job (38:4-6) kirjoitti:Missä olit silloin,
kun minä maan perustin?
Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
Kuka on määrännyt sen mitat
- tottapa sen tiedät -
tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
Mihin upotettiin sen perustukset,
tahi kuka laski sen kulmakiven,
kun aamutähdet kaikki iloitsivat
ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?
Mutta sitten Maan luuomisen jälkeen
tapahtui tuon kirkkaimman kerubin lankeemus
ja osa enkelikuntaa lankesi hänen mukanaan.
Ja heidät heitettiin taivaasta maan päälle.
Ja nyt pimeys oli syvyyden päällä.
Hävitys ja sekasorto kohtasi Maata.
Kuudessa päivässä Jumala laitti kaiken kuntoon.
Mutta tuo kuuden päivän rupeama alkoi niin,
että maan päällä olevan pimeyden keskelle
Jumala kutsui Valkeuden.
Mooses (Gen 1:3-4) kirjoitti:Ja Jumala sanoi:
"Tulkoon valkeus".
Ja valkeus tuli.
Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä;
ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
Ja tästä eteenpäin kaikki Raamatussa kertoo
pimeyden ja Valkeuden välisestä taistelusta.
Ja jokaisen ihmisen ikuisuuskohtalo
riippuu siitä,
kumpaa me rakastamme enemmän.
Pimeyttä vai Valkeutta.
Johannes (3:19) kirjoitti:Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta
Pimeys voi olla meissä.
Se voi ympöidä meidät.
Ja näin on oleva myös ikuisuudessa.
Siksi on niin valtavan suuri ilosanoma se,
minkä Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alkumetreillä.
Valkeus on tullut tämän pimeän maailman keskelle.

Raamattu kansalle
Johannes (1:9-10) kirjoitti:Todellinen valo,
joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt ...
[quote="Emil"]Se aine ei oikeasti ole edes mitään "pimeää", vaan kirkkautta, säteilyä, energiaa ja siitä energiasta koostuvaa uutta toisenlaista ainetta. Ainetta, joka oli jo ennen nykyistä fyysistä tuntemaamme ainetta ja energiaa.[/quote]
Etsin mielessäni Raamatun ilmoitusta asiasta,
ja minussa herää epäilys,
että onkohan noin.
Oliko pimeys jo ennen
nykyistä fyysistä tuntemaamme ainetta ja energiaa.
Osaa henkimaailmasta,
johon otsikkosi viittaa,
kuvataan Raamatussa pimeyden valtana.
Myös ihmiskunnan Raamattu jakaa
pimeyden ja valkeuden lapsiin.
Mutta tuo enkelijoukko,
joka edustaa pimeyden valtaa,
ei ollut sitä silloin kun
Jumala perusti maan.
Siis esimerkiksi pimeyden ruhtinaana
tunnettu persoona eli paholainen
ei ollut pimeyttä vaan
häntä nimitetään Aamuruskon pojaksi.
Ja Raamattu antaa ymmärtää,
että hän oli kaikkein kirkkain enkeli.
Ja tuon kirkkauden olotilan aikana
Jumala perusti maan.
Siis kaikki enkelit olivat kirkkauden olentoja,
mikä ilmenee siitä,
että kaikki enkelit riemuitsivat Jumalan
luomisihmeestä, kun Maa perustettiin.
:bible: [quote="Job (38:4-6)"][color=#804000]Missä olit silloin,
kun minä maan perustin?
Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
Kuka on määrännyt sen mitat
- tottapa sen tiedät -
tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
Mihin upotettiin sen perustukset,
tahi kuka laski sen kulmakiven,
kun aamutähdet kaikki iloitsivat
ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?[/color] [/quote]
Mutta sitten Maan luuomisen jälkeen
tapahtui tuon kirkkaimman kerubin lankeemus
ja osa enkelikuntaa lankesi hänen mukanaan.
Ja heidät heitettiin taivaasta maan päälle.
Ja nyt pimeys oli syvyyden päällä.
Hävitys ja sekasorto kohtasi Maata.
Kuudessa päivässä Jumala laitti kaiken kuntoon.
Mutta tuo kuuden päivän rupeama alkoi niin,
että maan päällä olevan pimeyden keskelle
Jumala kutsui Valkeuden.
:bible: [quote="Mooses (Gen 1:3-4)"][color=#004000]Ja Jumala sanoi: [/color]
[color=#804000]"Tulkoon valkeus". [/color]
[color=#004000]Ja valkeus tuli.
Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä;
ja [b]Jumala erotti valkeuden pimeydestä[/b]. [/color][/quote]
Ja tästä eteenpäin kaikki Raamatussa kertoo
pimeyden ja Valkeuden välisestä taistelusta.
Ja jokaisen ihmisen ikuisuuskohtalo
riippuu siitä,
kumpaa me rakastamme enemmän.
Pimeyttä vai Valkeutta.
:bible: [quote="Johannes (3:19)"][color=#804000]Mutta tämä on tuomio,
että valkeus on tullut maailmaan,
ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta[/color][/quote]
Pimeys voi olla meissä.
Se voi ympöidä meidät.
Ja näin on oleva myös ikuisuudessa.
Siksi on niin valtavan suuri ilosanoma se,
minkä Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alkumetreillä.
Valkeus on tullut tämän pimeän maailman keskelle.
:bible2: Raamattu kansalle [quote="Johannes (1:9-10)"][color=#004000]Todellinen valo,
joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt ...[/color][/quote]