Kirjoittaja kalamos » 09.07.2019 07:20
Tuossa Roomalaiskirjeen katkelmassa
puhutaan edellä esimerkiksi veron maksamisesta.
Emme saa olla velassa kellekään,
esimerkiksi jättää veroja maksamatta.
Filemonin orja Onesimus taas ilmeisesti oli tehnyt
jotakin vääryyttä, ehkä varastanut jotakin isännältään.
Aikanaan oli itsestään selvää,
että esimerkiksi opiskelu ei ollut mahdollista,
ellei ottanut pankista lainaa.
Mutta kun niiden takaisin maksun aika tuli omalle kohdalleni,
ja korotkin olivat silloin korkeita,
niin kyllä minä tiukoilla olin.
Itse asiassa minä olin monta vuotta
aivan rahaton.
Kaikki mitä ansaitsin meni samantien laskuihin
viimeistä penniä myöten.
Siitäkin huolimatta,
että olin ollut ennen opiskelua kaksi vuotta raskaissa töissä
ja pannut kaiken säästöön opiskelua varten.
Ja tietenkin kaikki lomat olin töissä.
Tällä hetkellä korot eivät ole korkeita,
mutta yht'äkkiä ne voivat olla.
No, joka tapauksessa eivät nuo Raamatun kohdat sitä tarkoita,
ettei saisi ottaa asuntolainaa tai muutakaan lainaa.
Mutta velka on aina maksettava - korkoineen.