Kirjoittaja Jukka » 19.06.2015 22:01
Kokemuksestaan totuusfriikki7678 kirjoitti:Pohdin huolissani talousasioita, koin huolta selviämisestäni "Sipilän leikkureissa", kun koin äänen/selkeän mieleni ulkopuolelta tulevan ajatuksen laskeutuvan annettuna sisimpääni. Se lempeä ja hiljainen ääni sanoi "Älä pelkää lapseni, sinä selviät".
Joku kertoi minulle, että Raamatussa toistuu enemmän kuin kolmesataa (>300) kertaa Jumalan lupaus "älä pelkää" (tai vastaava, kuten "Minä olen turvasi", "luota Minuun", "Minä huolehdin sinusta", "älä murehdi" jne). Joskus on tarpeen, että näemme Hänet sydämemme silmin ja kuulemme lupaukset sisimpämme korvin. Itse asiassa on aivan "hengellisesti luonnollista" kuulla Herran puhetta. Jeesus opetti tästä paljon omilleen. Poimin tähän muutaman paikan Johanneksen evankeliumista.

Johannes (10:2-5...27) kirjoitti: Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.
Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä...Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

edelleen Johannes (14:16-18) kirjoitti:Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne

ja 16:12-15 Johannes kirjoitti: Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Tottahan toki Jeesus opettaa ja neuvoo opetuslapsiaan, kun se on tarpeellista.
Jeesuksen neuvot ovat aina Raamatun opetusten ja jumalisuuden mukaisia neuvoja. Pyhä Henki ei ole surullinen, kun koettelemme Herran puheen Hänen Kirjoitetun Sanansa valossa; Hän on itse kehottanut meitä niin tekemään.
[quote="Kokemuksestaan totuusfriikki7678"]
Pohdin huolissani talousasioita, koin huolta selviämisestäni "Sipilän leikkureissa", kun koin äänen/selkeän mieleni ulkopuolelta tulevan ajatuksen laskeutuvan annettuna sisimpääni. Se lempeä ja hiljainen ääni sanoi "[i]Älä pelkää lapseni, sinä selviät[/i]".[/quote]
Joku kertoi minulle, että Raamatussa toistuu enemmän kuin kolmesataa (>300) kertaa Jumalan lupaus "älä pelkää" (tai vastaava, kuten "Minä olen turvasi", "luota Minuun", "Minä huolehdin sinusta", "älä murehdi" jne). Joskus on tarpeen, että näemme Hänet sydämemme silmin ja kuulemme lupaukset sisimpämme korvin. Itse asiassa on aivan "hengellisesti luonnollista" kuulla Herran puhetta. Jeesus opetti tästä paljon omilleen. Poimin tähän muutaman paikan Johanneksen evankeliumista.
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="Johannes (10:2-5...27)"][color=#804000] Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.
Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä...Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua[/color].[/quote]
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="edelleen Johannes (14:16-18)"][color=#804000]Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne[/color][/quote]
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="ja 16:12-15 Johannes"] [color=#804000]Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille[/color].[/quote]
Tottahan toki Jeesus opettaa ja neuvoo opetuslapsiaan, kun se on tarpeellista. [i][u]Jeesuksen neuvot ovat aina Raamatun opetusten ja jumalisuuden mukaisia neuvoja[/u][/i]. Pyhä Henki ei ole surullinen, kun koettelemme Herran puheen Hänen Kirjoitetun Sanansa valossa; Hän on itse kehottanut meitä niin tekemään.