Jälleen tulee tehdä niin kuin Paavali kehottaa Timoteusta tekemään.
Siis meidän tulee jakaa Sana oikein.
Katkelma, jota nyt tarkastelemme,
menee kokonaisuutena minimissään näin:
Paavali (Gal 6:6-10) kirjoitti:
Jolle sanaa opetetaan,
se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa.
Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata;
sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Joka lihaansa kylvää,
se lihasta turmeluksen niittää;
mutta joka Henkeen kylvää,
se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
Ja kun hyvää teemme,
älkäämme lannistuko,
sillä me saamme ajan tullen niittää,
jos emme väsy.
Sentähden,
kun meillä vielä aikaa on,
tehkäämme hyvää kaikille,
mutta varsinkin uskonveljille.
Opettaja tekee hyvää antamalla hengellistä ruokaa eli jakamalla Sanaa.
Me teemme hyvää antamalla Sanan opettajalle maallista ruokaa.
Jakeessa 6 Paavali siis ottaa puheeksi sen,
että meidän tulee huolehtia Sanan opettajista
jakamalla heille kaikkea hyvää
eli huolehtimalla heidän taloudestaan.
Jos emme tee näin,
niin seuraavien jakeiden mukaan
me pilkkaamme Jumalaa.
Kirjaimellisemmin kääntäen
nostamme ylpeästi nokkamme Jumalaa halveksien.
Ja tästä lihaan kylvämisestä tietenkin tulee seuraamuksena turmelus,
vaikka tarjolla olisi ollut siunaus ikuiseen elämään.
Eli hyvän tekeminen on kylvämistä Jumalan Henkeen.
Olemme mukana tavalla tai toisella Hengellisessä.
Ja perimme siunauksen.
Toinen vaihtoehto on, että kylvämme lihaan.
Ja silloin meitä kohtaa siunauksen sijasta turmelus.
Sijoitamme kylvömme joko tähän maalliseen elämäämme
tai sitten sijoitamme kylvömme tulevaan iankaikkiseen elämään.
Ja sitten onkin tuossa kirjeessä enää lopputervehdys jäljellä.
Olemme siis Galatalaiskirjeen loppusuoralla
kuin kalkkiviivoilla viimeisillä metreillä ennen maaliviivaa.
Älkäämme väsykö tekemästä
hyvää
kirjaimellisesti kääntäen
uskon perheväelle 
Jälleen tulee tehdä niin kuin Paavali kehottaa Timoteusta tekemään.
Siis meidän tulee jakaa Sana oikein.
Katkelma, jota nyt tarkastelemme,
menee kokonaisuutena minimissään näin:
:bible: [quote="Paavali (Gal 6:6-10)"]
[color=#004000]Jolle sanaa opetetaan,
se jakakoon kaikkea [b]hyvää[/b] opettajallensa.
Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata;
sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Joka lihaansa kylvää,
se lihasta turmeluksen niittää;
mutta joka Henkeen kylvää,
se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
Ja kun [b]hyvää[/b] teemme,
älkäämme lannistuko,
sillä me saamme ajan tullen niittää,
jos emme väsy.
Sentähden,
kun meillä vielä aikaa on,
tehkäämme [b]hyvää[/b] kaikille,
mutta varsinkin uskonveljille. [/color][/quote]
Opettaja tekee hyvää antamalla hengellistä ruokaa eli jakamalla Sanaa.
Me teemme hyvää antamalla Sanan opettajalle maallista ruokaa.
Jakeessa 6 Paavali siis ottaa puheeksi sen,
että meidän tulee huolehtia Sanan opettajista
jakamalla heille kaikkea hyvää
eli huolehtimalla heidän taloudestaan.
Jos emme tee näin,
niin seuraavien jakeiden mukaan
me pilkkaamme Jumalaa.
Kirjaimellisemmin kääntäen
nostamme ylpeästi nokkamme Jumalaa halveksien.
Ja tästä lihaan kylvämisestä tietenkin tulee seuraamuksena turmelus,
vaikka tarjolla olisi ollut siunaus ikuiseen elämään.
Eli hyvän tekeminen on kylvämistä Jumalan Henkeen.
Olemme mukana tavalla tai toisella Hengellisessä.
Ja perimme siunauksen.
Toinen vaihtoehto on, että kylvämme lihaan.
Ja silloin meitä kohtaa siunauksen sijasta turmelus.
Sijoitamme kylvömme joko tähän maalliseen elämäämme
tai sitten sijoitamme kylvömme tulevaan iankaikkiseen elämään.
Ja sitten onkin tuossa kirjeessä enää lopputervehdys jäljellä.
Olemme siis Galatalaiskirjeen loppusuoralla
kuin kalkkiviivoilla viimeisillä metreillä ennen maaliviivaa.
Älkäämme väsykö tekemästä
:bible3: [b][color=#004000]hyvää[/color][/b] :bible3:
kirjaimellisesti kääntäen
:bible3: [b][color=#004000]uskon perheväelle[/color][/b] :bible3: