Kirjoittaja kalamos » 20.07.2018 14:43
Kun tapahtuu Kristuksessa kuolleiden ylösnousemus
ja sitten samassa rytäkässä meidät elossa olevat
muutetaan sellaisiksi, että meilläkin on ylösnousemusruumis,
niin sitten meidät kaikki yhdessä temmataan yläilmoihin,
ja siellä me joudumme/pääsemme Kristuksen palkintotuomioistuimen eteen.
Ja siellä meidät palkitaan tai sitten ei.
Mutta todellakin tuon tuomioistuimen edestä ei kukaan mene kadotukseen,
koska me olemme antaneet sovittaa itsemme.
Mutta tuli on koetteleva itse kunkin teot, ja siitä riippuu,
kruunataanko ja palkitaanko meidät.
Seitsemän vuotta tämän tapahtuman jälkeen,
me tulemme Kristuksen kanssa taivaasta takaisin maan päälle vihittynä vaimona,
ja Jeesus perustaa maan päälle Valtakuntansa,
jossa Israel pää eikä häntä.
Tuossa vaiheessa tapahtuu se maan päällä elossa olevien kansojen tuomio
sekä myös Israelin elossa olevien sukukuntien tuomio,
joista kertoo esimerkisi Matteus 25,
ja johon Jeesus viittaa myös tämän keskustelun avauksessa lainatussa kohdassa.