Esille tuotu Psalmi on Daavidin psalmi.
Siis laulu.
Daavid (Ps 69:1) kirjoitti:
Veisuunjohtajalle;
veisataan kuin:
"Liljat";
Daavidin virsi.
Daavidin virsiä Psalmeissa
on lukuisa määrä.
Tunnetuin niistä lienee tämä:
Daavid (Ps 23) kirjoitti:
Daavidin virsi.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään;
virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
Hän virvoittaa minun sieluni.
Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa,
en minä pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani;
sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
Sinä valmistat minulle pöydän
minun vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet minun pääni öljyllä;
minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani;
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Jeesus sanoi tähän ja eräisiin
muihinkin Psalmiteksteihin viitaten:
Johannes (10:11) kirjoitti:
Minä olen se hyvä paimen.
Ymmärrän niin,
että Daavid kirjoittaa lauluissaan
yhdestä ja samasta Herrasta ja Jumalasta.
Ihmisten Todellinen Valkeus
on alusta asti ollut Sana.
Persoona, joka myöhemmin tuli ihmiseksi.
Johannes (1:1-5) kirjoitti:
Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Tämä Valkeus oli myös se Hyvä Paimen,
joka Israelin kansaa johdatti
päivällä Pilven patsaassa
ja yöllä Tulen patsaassa
Mooses (Ex 13:21-22) kirjoitti:
Ja Herra kulki heidän edellänsä,
päivällä pilvenpatsaassa
johdattaaksensa heitä tietä myöten
ja yöllä tulenpatsaassa
valaistaksensa heidän kulkunsa,
niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.
Pilvenpatsas ei poistunut päivällä
eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä.
Tämä Hyvä Paimen oli myös se,
joka juotti ja ruokki laumansa.
Paavali (1 Kor 10:1-4) kirjoitti:
Sillä minä en tahdo, veljet,
pitää teitä tietämättöminä siitä,
että isämme olivat kaikki pilven alla
ja kulkivat kaikki meren läpi
ja saivat kaikki kasteen Moosekseen
pilvessä ja meressä
ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
Sillä he joivat hengellisestä kalliosta,
joka heitä seurasi;
ja se kallio oli Kristus.
Siis kun Daavid rukoili Herraa,
niin tätä Herraa ja Jumalaa hän rukoili
ja tästä Herrasta ja Jumalasta hän kirjoitti.
Uuden liiton puolella
ensimmäisen marttyyrin elämä päättyi
seuraavaan rukoukseen:
Luukas (Ap.t 7:59-60) kirjoitti:
Ja niin he kivittivät Stefanuksen,
joka rukoili ja sanoi:
"Herra Jeesus,
ota minun henkeni!"
Ja hän laskeutui polvilleen
ja huusi suurella äänellä:
"Herra,
älä lue heille syyksi tätä syntiä!"
Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.
PS
Jeesuksen nimessä
rukoileminen tai parantaminen jne
on sitä,
että me toimimme
Häneltä saaduilla valtuuksilla.
Esille tuotu Psalmi on Daavidin psalmi.
Siis laulu.
:bible: [quote="Daavid (Ps 69:1)"]
[color=#004000]Veisuunjohtajalle;
veisataan kuin:
"Liljat";
Daavidin virsi. [/color][/quote]
Daavidin virsiä Psalmeissa
on lukuisa määrä.
Tunnetuin niistä lienee tämä:
:bible: [quote="Daavid (Ps 23)"]
[color=#004000]Daavidin virsi.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään;
virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
Hän virvoittaa minun sieluni.
Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa,
en minä pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani;
sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
Sinä valmistat minulle pöydän
minun vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet minun pääni öljyllä;
minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani;
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. [/color][/quote]
Jeesus sanoi tähän ja eräisiin
muihinkin Psalmiteksteihin viitaten:
:bible: [quote="Johannes (10:11)"]
[color=#804000]Minä olen se hyvä paimen.[/color][/quote]
Ymmärrän niin,
että Daavid kirjoittaa lauluissaan
yhdestä ja samasta Herrasta ja Jumalasta.
Ihmisten Todellinen Valkeus
on alusta asti ollut Sana.
Persoona, joka myöhemmin tuli ihmiseksi.
:bible: [quote="Johannes (1:1-5)"]
[color=#004000]Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä,
ja pimeys ei sitä käsittänyt. [/color][/quote]
Tämä Valkeus oli myös se Hyvä Paimen,
joka Israelin kansaa johdatti
päivällä Pilven patsaassa
ja yöllä Tulen patsaassa
:bible: [quote="Mooses (Ex 13:21-22)"]
[color=#004000]Ja Herra kulki heidän edellänsä,
päivällä pilvenpatsaassa
johdattaaksensa heitä tietä myöten
ja yöllä tulenpatsaassa
valaistaksensa heidän kulkunsa,
niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä.
Pilvenpatsas ei poistunut päivällä
eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä. [/color][/quote]
Tämä Hyvä Paimen oli myös se,
joka juotti ja ruokki laumansa.
:bible: [quote="Paavali (1 Kor 10:1-4)"]
[color=#004000]Sillä minä en tahdo, veljet,
pitää teitä tietämättöminä siitä,
että isämme olivat kaikki pilven alla
ja kulkivat kaikki meren läpi
ja saivat kaikki kasteen Moosekseen
pilvessä ja meressä
ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
Sillä he joivat hengellisestä kalliosta,
joka heitä seurasi;
ja se kallio oli Kristus.[/color] [/quote]
Siis kun Daavid rukoili Herraa,
niin tätä Herraa ja Jumalaa hän rukoili
ja tästä Herrasta ja Jumalasta hän kirjoitti.
Uuden liiton puolella
ensimmäisen marttyyrin elämä päättyi
seuraavaan rukoukseen:
:bible: [quote="Luukas (Ap.t 7:59-60)"]
[color=#004000]Ja niin he kivittivät Stefanuksen,
joka rukoili ja sanoi: [/color]
[color=#804000]"Herra Jeesus,
ota minun henkeni!" [/color]
[color=#004000]Ja hän laskeutui polvilleen
ja huusi suurella äänellä: [/color]
[color=#804000]"Herra,
älä lue heille syyksi tätä syntiä!" [/color]
[color=#004000]Ja sen sanottuaan hän nukkui pois. [/color][/quote]
PS
Jeesuksen nimessä
rukoileminen tai parantaminen jne
on sitä,
että me toimimme
Häneltä saaduilla valtuuksilla.