Herra on
minun väkevyyteni ja ylistysvirteni
Tuo lause löytyy
kolme kertaa Raamatusta.
Se, että Herra
on meidän väkevyytemme
sitten vielä paljon useammin.
Muistan kuinka pienen
vapaaseurakunnan puheenjohtaja
halusi minut puheenjohtajaksi.
Halusin äänestyksen.
Se oli sitten suljettu lippuäänestys
hänen ja minun välillä.
Kaikki äänestivät minua.
Paitsi yksi lippu (eli omani) oli tyhjä.
Ja sitten laulettiin virsi.
Selvästikin minulle:
"Ensin tyhjennä, Herra sieluni ..."
Siitä se alkaa.
Tyhjentämisestä.
Ja sitten voimme täyttyä.
Tätä läksyä Paavalikin
opetteli varmaan loppuun saakka.
Kun ei pistimestäkään päässyt eroon.
Paavali (2 Kor 12:9) kirjoitti:
Ja hän sanoi minulle:
"Minun armossani
on sinulle kyllin;
sillä minun voimani
tulee täydelliseksi
heikkoudessa".
Sentähden minä
mieluimmin kerskaan heikkoudestani,
että Kristuksen voima
asettuisi minuun asumaan.
PS
Tuota piskuista vapaaseurakuntaa
ei enää ole ollut vuosikymmeniin.