Kirjoittaja vilja » 28.11.2016 14:16
Kun luin tätä ketjua, mieleeni nousi kysymys, että miksi Jeesuksesta mainitaan ihan erikseen, että Hän tuli ja eli täällä ihmisen kaltaisuudessa,
kuitenkin ilman syntiä, jos olisi niin, että ihminenkin siihen kykenee?
Jossain toisaalla on keskusteltu siitä, että tuleeko UL seurakunnissakin pappien olla virheettömiä, kuten Mooses kirjoittaa:

Mooses (Lev 221:16-23) kirjoitti:
"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: .. Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku
vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton, jalkansa tai
kätensä taittanut, kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai
kuohittu. .. Älköön hän tulko esiripun luo älköönkä lähestykö alttaria, koska hänessä on vamma, ettei
hän häpäisisi minun pyhäkköäni.
Minusta tuo keskustelu sivuaa tätä aihetta, sillä aivan samoin, kuin esiripun repeämisen myötä meille kaikille aukesi tie kaikkein pyhimpään, myöskin Jeesuksen uhrityön kautta saamme elää täydessä anteeksiantamuksessa ja armossa juuri siksi, ettei meistä kenestäkään ihmisestä ole siihen, mitä Jeesus oli, eli täydellinen ja virheetön uhrikaritsa.
Jos tuon totuuden hylkäämme, minusta me samalla poljemme Jumalan armon ja anteeksiantamuksen jalkoihimme.
Ei niin, että me saisimme tietentahtoen tehdä syntiä, koska on olemassa Kristuksen armo, vaan niin, että saamme elää vapaudessa luottaen siihen, että sen työn, minkä Hän on meissä aloittanut, Hän on myöskin vievä eräänä päivänä päätökseen ja silloin vasta täydellisyys alkaa, kun vajaa jää taakse.
Siitä sydämeni kiittää ja ylistää Jumalaa!!!
Kiitos Herralle, että minäkin, niin avuton, osaamaton, heikko ja monin eri tavoin vajavainen ihminen saan luottaa ja turvautua Kristuksen armoon!!

Kun luin tätä ketjua, mieleeni nousi kysymys, että miksi Jeesuksesta mainitaan ihan erikseen, että Hän tuli ja eli täällä ihmisen kaltaisuudessa,[b] [color=#004000]kuitenkin ilman syntiä[/color][/b], jos olisi niin, että ihminenkin siihen kykenee?
Jossain toisaalla on keskusteltu siitä, että tuleeko UL seurakunnissakin pappien olla virheettömiä, kuten Mooses kirjoittaa:
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="Mooses (Lev 221:16-23)"]
[color=#004000]"Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:[/color] [color=#804000].. Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku
vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton, jalkansa tai
kätensä taittanut, kyttyräselkäinen tai surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai
kuohittu. .. Älköön hän tulko esiripun luo älköönkä lähestykö alttaria, koska hänessä on vamma, ettei
hän häpäisisi minun pyhäkköäni.[/color][/quote]
Minusta tuo keskustelu sivuaa tätä aihetta, sillä aivan samoin, kuin esiripun repeämisen myötä meille kaikille aukesi tie kaikkein pyhimpään, myöskin Jeesuksen uhrityön kautta saamme elää täydessä anteeksiantamuksessa ja armossa juuri siksi, ettei meistä kenestäkään ihmisestä ole siihen, mitä Jeesus oli, eli täydellinen ja virheetön uhrikaritsa.
Jos tuon totuuden hylkäämme, minusta me samalla poljemme Jumalan armon ja anteeksiantamuksen jalkoihimme.
Ei niin, että me saisimme tietentahtoen tehdä syntiä, koska on olemassa Kristuksen armo, vaan niin, että saamme elää vapaudessa luottaen siihen, että sen työn, minkä Hän on meissä aloittanut, Hän on myöskin vievä eräänä päivänä päätökseen ja silloin vasta täydellisyys alkaa, kun vajaa jää taakse.
Siitä sydämeni kiittää ja ylistää Jumalaa!!!
Kiitos Herralle, että minäkin, niin avuton, osaamaton, heikko ja monin eri tavoin vajavainen ihminen saan luottaa ja turvautua Kristuksen armoon!! :!: