Kalamos, mutta minusta se hengellinen kuolema on esikuvalliseksi varoitukseksi uuden liiton uskoville. Jos ei eletä Jumalan Sanan varassa, saa hengellisen kuoleman. Se esikuvallinen varoitus on vielä voimassa uuden liiton uskoville.
Kun Jumala etsii senkaltaista rukoilijoita / palvojia, joiden tulisi toimia Totuuden Pyhässä Hengessä ja totuuden mukaan, eläen Jumalan Sanan varassa, niin Jumala kuulee heitä.
Jos eletään Sanan varassa, niin silloin on suorassa yhteydessä Jeesuksen kanssa. Pyhä Henki, joka on totuuden Henki, vie Sanan yhteyteen, eli Pyhä Henki vie lihaan tulleen Jeesuksen yhteyteen - Hänen ollessaan Sanana.
Tottelemattomuus on vastakohtainen kuuliaisuudelle. Hepr. 4 alkuluku kehottaa pyrkimään kuuliaisuudessa siihen, sinne johdattaa meitä Jumalan elävä ja voimallinen Sana. Jos ei ole uskonkuuliainen Jumalan Sanalle, saa hengellisen kuoleman, eli pois Jeesuksen yhteydestä, koska ei eletä Sanan varassa. Jeesus on lihaan tullut Sana.
Hebr. 4:11-12 kirjoitti: Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
No haluaisin kertoa lyhyesti, että ajat sitten en osannut arvata, mikä minua odottaa siellä entisessä navetassa. Siten astuin sisään, niin tuli minua kohtaan Jumalan Sana ja Sana avasi tekstiä ilmaan, siis tekstit ilmestyivät ilmaan ja minä luin ne tekstit. Siten taas tuli eri taholta minua kohtaan ja tekstit ilmestyivät itsestään ilmaan ja siten taas eri taholta tuli vielä lisää tekstiä ilmaan. Yhteensä seitsemän kertaa eri taholta minua kohtaan tekstit ilmestyivät ilmaan.
Siten meni noin puoli vuosi, kunnes Raamattua lukiessani pysähdyin ihmetellen, että ne kaikki tekstit, jotka ilmestyivät siellä, ovat ihan siinä Raamatussa.
Aluksi en vielä tajunnut kohdanneeni itse Jumalaa - Hänen ollessaan Sanana tekstineen. Minulla kesti kauan tajuta se, meni noin puoli vuosi, kunnes Raamattua lukiessani aloin tajuta, että taisin kohdata Jumalaa - Hänen ollessaan Sanana tekstineen ja ihan suoraan Raamatusta.
Joh. 1:1-2, 14 kirjoitti:Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Kun Ihmisen Poika tulee; löytäneekö Hän uskoa maan päältä, sanoo Raamattu. Kun jos uskova on Sanan yhteydessä ja elää Sanan varassa, niin Ihmisen Poika löytänee uskoa maan päältä.
Luuk. 18:8 kirjoitti: Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Mutta Pyhä Henki on jo ilmoittanut, että lopunajan viimeisinä päivinä luopumus ensin tapahtuu ennen Jeesuksen tulemusta. Eli osa uskovista ei elä Sanan varassa, eikä ole yhteydessä Sanan kanssa. Osa ei tiedä olevansa luopumustilassa pois Jeesuksen yhteydestä.
Koska laittomuus, joka tarkoittaa siitä, että irrottaa pois Sanan [Raamatun] yhteydestä ja on olla ilman Jumalan lakia, ilman Jumalan Sanaa [Raamattua], pääsee valtaamaan monen sydämen ja siten rakkaus kylmenee. (Tunnistetaan sen perusteella, että valhehenki vie pois Sanan yhteydestä.)
Matt. 24:12 kirjoitti: Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Kun jos pysyy vahvana Jumalan Sanan yhteydessä eläen Sanan varassa, niin Sana varjelee rakkauden kylmenemiseltä pois.
Matt. 24:13 kirjoitti:Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu
Joh. 15:3 kirjoitti:Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
Joh. 15:10 kirjoitti:Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
Olisi tärkeintä ymmärtää Sanan merkitystä, niin pelastuu. On jakautunut kaksi eri leiriä kristittyjen keskellä. Osa ymmärtää Sanan merkitystä, osa ei.
Sille, joka ei ymmärrä, riittää yksin uskoa Jeesukseen, ilman Sanan merkitystä. Sille ei auennut Raamatun opetus Sanan varassa elämisestä, että tulisi elää jokaisesta Sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. Osa ei tiedä, mistä sai Jumalan aikaansaaman uskon. Että Sanan kautta sai Jumalan aikaansaaman uskon sydämeen. On sama asia, kuin ilman Raamattua Jeesukseen uskomalla saa hengellisen kuoleman astuen pois Sanan yhteydestä.
Room. 10:17 kirjoitti:Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Kun sai Jumalan aikaansaaman uskon Sanan kautta, niin sama asia pätee siihen, että tulee asettaa uskoa Jumalan Sanaan, niin silloin on suorassa yhteydessä Jeesuksen kanssa, kunnes maa ja taivas katoaa, paitsi Jumalan Sana, joka ei koskaan katoa. Se on vähän vaikeatajuinen selitys. Pyhä Henki avaa ymmärrystä siihen.
Matt. 24:35 kirjoitti: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
Kun silloin olin juuri aikuistunut, sinä päivänä Jumala pysäytti minua mullistavalla kysymyksellä;
'Tahdotko sinä olla uskossa?'. Olin ihmeissäni, enkä ymmärtänyt Hänen kysymystä, mutta jälkeenpäin vasta tajusin, koska en elänyt Hänen Sanan varassa. Olin ilman Raamattua.
Nyt on lopunaika, jolloin me nyt elämme, niin olisi hyvä perehtyä Sanan merkitykseen kaikella ymmärryksellä. Sana on Jeesus.

Kun tunnistetaan Pyhän Hengen sen perusteella, että Hän vie joka kerta Sanan yhteyteen kirkastamalla lihaan tullutta Jeesusta. Se on Pyhän Hengen tehtävä.
Kun Jeesus Hänen ollessaan maanpäällisen vaelluksen aikana painosti ja sanoi, että
pysykää Minussa. Se tarkoittaa Sanassa pysymistä, sillä Hän on Sana.
Joh. 15:7 kirjoitti: Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
Kalamos, mutta minusta se hengellinen kuolema on esikuvalliseksi varoitukseksi uuden liiton uskoville. Jos ei eletä Jumalan Sanan varassa, saa hengellisen kuoleman. Se esikuvallinen varoitus on vielä voimassa uuden liiton uskoville.
Kun Jumala etsii senkaltaista rukoilijoita / palvojia, joiden tulisi toimia Totuuden Pyhässä Hengessä ja totuuden mukaan, eläen Jumalan Sanan varassa, niin Jumala kuulee heitä.
Jos eletään Sanan varassa, niin silloin on suorassa yhteydessä Jeesuksen kanssa. Pyhä Henki, joka on totuuden Henki, vie Sanan yhteyteen, eli Pyhä Henki vie lihaan tulleen Jeesuksen yhteyteen - Hänen ollessaan Sanana.
Tottelemattomuus on vastakohtainen kuuliaisuudelle. Hepr. 4 alkuluku kehottaa pyrkimään kuuliaisuudessa siihen, sinne johdattaa meitä Jumalan elävä ja voimallinen Sana. Jos ei ole uskonkuuliainen Jumalan Sanalle, saa hengellisen kuoleman, eli pois Jeesuksen yhteydestä, koska ei eletä Sanan varassa. Jeesus on lihaan tullut Sana.
:bible:
[quote="Hebr. 4:11-12"] Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan [b]samaa tottelemattomuuden esimerkkiä[/b].
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;[/quote]
No haluaisin kertoa lyhyesti, että ajat sitten en osannut arvata, mikä minua odottaa siellä entisessä navetassa. Siten astuin sisään, niin tuli minua kohtaan Jumalan Sana ja Sana avasi tekstiä ilmaan, siis tekstit ilmestyivät ilmaan ja minä luin ne tekstit. Siten taas tuli eri taholta minua kohtaan ja tekstit ilmestyivät itsestään ilmaan ja siten taas eri taholta tuli vielä lisää tekstiä ilmaan. Yhteensä seitsemän kertaa eri taholta minua kohtaan tekstit ilmestyivät ilmaan.
Siten meni noin puoli vuosi, kunnes Raamattua lukiessani pysähdyin ihmetellen, että ne kaikki tekstit, jotka ilmestyivät siellä, ovat ihan siinä Raamatussa. :bible3: :wtf:
Aluksi en vielä tajunnut kohdanneeni itse Jumalaa - Hänen ollessaan Sanana tekstineen. Minulla kesti kauan tajuta se, meni noin puoli vuosi, kunnes Raamattua lukiessani aloin tajuta, että taisin kohdata Jumalaa - Hänen ollessaan Sanana tekstineen ja ihan suoraan Raamatusta. :idea: :wtf:
:bible:
[quote="Joh. 1:1-2, 14"]Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja [b]Sana oli Jumala[/b].
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Ja [b]Sana tuli lihaksi[/b] ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.[/quote]
Kun Ihmisen Poika tulee; löytäneekö Hän uskoa maan päältä, sanoo Raamattu. Kun jos uskova on Sanan yhteydessä ja elää Sanan varassa, niin Ihmisen Poika löytänee uskoa maan päältä.
:bible:
[quote="Luuk. 18:8"] Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, [b]kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päält[/b]ä?" [/quote]
Mutta Pyhä Henki on jo ilmoittanut, että lopunajan viimeisinä päivinä luopumus ensin tapahtuu ennen Jeesuksen tulemusta. Eli osa uskovista ei elä Sanan varassa, eikä ole yhteydessä Sanan kanssa. Osa ei tiedä olevansa luopumustilassa pois Jeesuksen yhteydestä.
Koska laittomuus, joka tarkoittaa siitä, että irrottaa pois Sanan [Raamatun] yhteydestä ja on olla ilman Jumalan lakia, ilman Jumalan Sanaa [Raamattua], pääsee valtaamaan monen sydämen ja siten rakkaus kylmenee. (Tunnistetaan sen perusteella, että valhehenki vie pois Sanan yhteydestä.)
:bible:
[quote="Matt. 24:12"] Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
[/quote]
Kun jos pysyy vahvana Jumalan Sanan yhteydessä eläen Sanan varassa, niin Sana varjelee rakkauden kylmenemiseltä pois.
:bible:
[quote="Matt. 24:13"]Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu[/quote]
[quote="Joh. 15:3"]Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.[/quote]
[quote="Joh. 15:10"][b]Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani[/b], niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.[/quote]
Olisi tärkeintä ymmärtää Sanan merkitystä, niin pelastuu. On jakautunut kaksi eri leiriä kristittyjen keskellä. Osa ymmärtää Sanan merkitystä, osa ei.
Sille, joka ei ymmärrä, riittää yksin uskoa Jeesukseen, ilman Sanan merkitystä. Sille ei auennut Raamatun opetus Sanan varassa elämisestä, että tulisi elää jokaisesta Sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. Osa ei tiedä, mistä sai Jumalan aikaansaaman uskon. Että Sanan kautta sai Jumalan aikaansaaman uskon sydämeen. On sama asia, kuin ilman Raamattua Jeesukseen uskomalla saa hengellisen kuoleman astuen pois Sanan yhteydestä.
:bible:
[quote="Room. 10:17"]Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen [b]sanan kautta[/b].[/quote]
Kun sai Jumalan aikaansaaman uskon Sanan kautta, niin sama asia pätee siihen, että tulee asettaa uskoa Jumalan Sanaan, niin silloin on suorassa yhteydessä Jeesuksen kanssa, kunnes maa ja taivas katoaa, paitsi Jumalan Sana, joka ei koskaan katoa. Se on vähän vaikeatajuinen selitys. Pyhä Henki avaa ymmärrystä siihen.
:bible:
[quote="Matt. 24:35"] Taivas ja maa katoavat, mutta [b]minun sanani eivät koskaan katoa[/b].[/quote]
Kun silloin olin juuri aikuistunut, sinä päivänä Jumala pysäytti minua mullistavalla kysymyksellä; [i]'Tahdotko sinä olla uskossa?[/i]'. Olin ihmeissäni, enkä ymmärtänyt Hänen kysymystä, mutta jälkeenpäin vasta tajusin, koska en elänyt Hänen Sanan varassa. Olin ilman Raamattua.
Nyt on lopunaika, jolloin me nyt elämme, niin olisi hyvä perehtyä Sanan merkitykseen kaikella ymmärryksellä. Sana on Jeesus. :bible3:
Kun tunnistetaan Pyhän Hengen sen perusteella, että Hän vie joka kerta Sanan yhteyteen kirkastamalla lihaan tullutta Jeesusta. Se on Pyhän Hengen tehtävä. :bible3: :idea:
Kun Jeesus Hänen ollessaan maanpäällisen vaelluksen aikana painosti ja sanoi, että [i]pysykää Minussa[/i]. Se tarkoittaa Sanassa pysymistä, sillä Hän on Sana. :bible3:
:bible:
[quote="Joh. 15:7"] Jos [b]te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä[/b], niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.[/quote]