Mooses (Gen 2:2-3) kirjoitti:
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen
Ihminen oli juuri kokenut elämänsä ensimmäisen ehtoon ja aamun.
Edessä oli ensimmäinen kokonainen päivä ihmiskunnan historiassa,
hyvin erikoinen päivä, silä Jumala siunasi sen - ja pyhitti sen.
Itse asiassa ei Raamattu sano, että Jumala siunasi ja pyhitti sen päivän,
vaan Raamattu sanoo, että Jumala siunasi ja pyhitti
seitsemännen päivän.
Mutta mitenkähän tuo ihmisen ensimmäinen
ja Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä mahtoikaan mennä.
Lepäsikö Jumala jossain taivaan kamarissa ajatellen,
että kyllä kai eilen luomani ihminen siellä jotenkin yhden päivän pärjää.
Ei, ei, ei ja vielä kerran ei.
Tuollainen Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä
on Jumalan ja ihmisen kohtaamisen päivä.
Olen varma, että Jumala tuli aamulla kohtaamaan päivän vanhaa ihmistä.
Hän kertoi, että nyt on siunattu seitsemäs päivä ja nyt levätään.
Huomenna on aika viljellä ja varjella, mutta tämän päivän me pyhitämme.
Sitten Jumala selitti Aadamille,
mikä juttu tämä on.
Alussa loi Jumala taivaat ja maan.
Sitten maata kohtasi ...
Ensimmäisenä päivänä Jumala kutsui Valkeuden ...
Toisena päivänä ...
...
Kuudentena päivänä eli eilen ...
Ja nyt on siis seitsemäs päivä.
Raamattu paljastaa, että Jumalalla oli tapana
käyskennellä Paratiisissa ainakin iltaisin.
Siis seurustella luomansa ja kaltaisensa kanssa.
Siinä vaihdettiin päivän kuulumiset.
Mutta seitsemäs päivä oli aina pyhitetty.
Silloin ei työasioista keskusteltu.
Tämä jatkui vielä syntiinlankeemuksen jälkeenkin.
Jumala oli kertonut Aadamille esimerkiksi uhraamisesta.
Aadam, josta Luukas kirjoittaa sukuluettelossa, että tämä oli Jumalan,
puolestaan opetti omille pojilleen, minkälainen on sovelias uhri.
Mutta Kain ei ollut kuuliainen isänsä välittämälle Sanalle.
Se, mitä Jumala oli noina siunattuina pyhäpäivinä Aadamille julistanut,
kulki siis aina suvusta sukuun perheen pään ollessa patriarkkana.
Aabraham ymmärsi antaa kymmenykset kaikesta.
Aabrahamin poika Iisak taas ymmärsi, että nyt jokin mättää.
Vielä puuttuu se sovelias uhri.
Aikanaan syntyi Mooses. Ja Jumala johdatti niin,
että tämä sai äitinsä kautta tietää kaikki nämä asiat.
Lisäksi Mooses sai huippusivistyksen faaraon hovissa.
Ja niin Mooses kirjoitti Genesiksen.
.... Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen ...Sitten hän meni katsomaan sukuaan orjuudessa.
Ei merkkiäkään levon päivästä.
Mooses ymmärsi, että hänen kauttaan
Jumala haluaa vapauttaa Israelin kansan orjuudesta.
Valitettavasti Mooses aloitti vapautusoperaation lihan voimassa.
Tarvittiin vielä toinen 40 vuotta pitkä oppijakso.
Ja sitten sen jälkeen koittaa päivä erämaassa,
jolloin Mooses, joka jo tiesi kirjain kirjaimelta kaiken sen,
minkä oli Genesikseen tallentanut, ohjeistaa kansaa:
Mooses (Ex 16:4-5 22-26) kirjoitti:
Niin Herra sanoi Moosekselle:
"Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta.
Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen.
Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät.
Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin,
niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon,
kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat."
Mutta kuudentena päivänä he kokosivat sitä leipää kaksinkertaisesti,
kaksi goomeria kullekin.
Ja kaikki kansan päämiehet tulivat ja ilmoittivat sen Moosekselle.
Niin hän sanoi heille:
"Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan;
huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti.
Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää;
mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi."
Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt,
eikä se ruvennut haisemaan, eikä siihen tullut matoja.
Ja Mooses sanoi:
"Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti;
tänään ette löydä kedolta mitään.
Kuutena päivänä on teidän sitä koottava,
mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole."
Ei tuossa ole mitään sapatin asettamista.
Jumala vain sanoo, että kootaan kuutena päivänä. Piste.
Ja sitten Mooses, joka siis tiesi Genesiksen alussa olevan ilmoituksen
seitsesmännestä päivästä selittää kansalle, miksi näin:
Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan;
huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti.
Siis Mooses selittää tämän.
Ei Jumala ollut tuossa tilanteessa puhunut mitään sapatista
saatikka asettanut sapattia.
Jumala vain oli kehottanut toimimaan siten,
kuin alusta asti olisi pitänyt toimia.
Kuutena päivänä tehdään töitä. Seitsemäntenä ei.
Jumala vapautti Israelin kansan Egyptin orjuudesta.
He saivat sen sapatinlevon, joka ihmisille kuuluu,
koska Jumala jo alussa siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän.
Mutta mitä tulee Aabrahamiin,
niin hänen koko elämänsä on sapattia.
Hän ei tullut vanhurskaaksi teoista vaan uskosta. Siis levosta käsin.
Samoin on meidän kohdallamme.
Me, jotka olemme saaneet levon teoistamme,
olemme päässeet sapatin lepoon Jeesuksessa Kristuksessa, joka on sapatin Herra.
Valitettavasti Israel ei tähän lepoon päässyt,
vaikka tuo Herran teko oli valmiina maailman perustamisesta asti.
Hebrealaisille kirjoittava (4:2-5) kirjoitti:
Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin;
mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt,
koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Sillä me pääsemme lepoon,
me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut:
Ja niin minä vihassani vannoin: He eivät pääse minun lepooni
vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin:
Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa
ja tässä taas:
He eivät pääse minun lepooni.
Siis Genesiksen toisen luvun alussa oleva maininta Hänen levostaan,
on se, johon meitä kutsutaan.