Raamattu on Jumalan omasivu

Meillä on huoli ja murhe esimerkiksi pelastumattomista lähimmäisistämme.
Koska rakastamme heitä.

Mutta murehtimisemme ei lähimmäisiämme auta. Vai autttaako.
Auttaa, jos rukoilemme heidän puolestaan.
Eli murhe tarvitaan, jotta toisimme pyyntömme Herran eteen.

Paavali (Fil 4:6) kirjoitti:Älkää mistään murehtiko,
vaan kaikessa saattakaa pyyntönne
rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi

Taidan olla murehtimisen mestari, ja siksiköhän tulen asiassa opetetuksi kädestä pitäen (kuin myös kiittämisessä ja rakastamisessa)?

Kun muutimme puolisoni kanssa yhteen, tapahtui seuraavaa: meillä oli molemmilla omat asunnot ja tuona jouluna ei ensimmäisenä ollut mielessä asunnon etsiminen. Eräs omainen oli äitinsä luona käymässä ja kysäisi meiltä työntekijöiltä, olisiko kenelläkään kiinnostusta juuri tyhjenevästä asunnosta. Vastasin ensimmäisenä 'kyllä' paljoakaan ajattelematta. Voisihan tuon spontaanin ehdotuksen perua...

Kävimme samana iltana puolisoni kanssa katsomassa asuntoa, joka sijaitsi ns. kaupungin parhaimmalla asuma-alueella, aivan rannan tuntumassa ja siitä oli vain kivenheitto työpaikalleni. Asunnossa oli jäljellä vain keittiön työvalo, ja siinä valaistuksessa en äkkiseltään ihastunut näkemääni. Päädyimme kuitenkin vuokraamaan asunnon, kun se oli heti vapaana. Nopea päätös osoittautui sittemmin oikeaksi ratkaisuksi, mutta en olisi itse osannut tehdä sitä.

Hän totisesti tietää asumisen rajat!

witness kirjoitti:Murehtimatta oleminen on luottamista. Se ei tee murheista olemattomia.
On myös hätäilyä ja huolestuneisuutta ...

Alkutekstin ilmaisu tarkoittaa murehtimista/huolehtimista.
Huolehtiminen ei sinänsä ole mitenkään väärin.
Paavali kertoi monta kertaa samaan alkutekstin sanaa käyttäen,
kuinka hän kantoi huolta seurakunnista jne.

Eli kysymys ei ole siitä, että emme kantaisi huolta,
vaan siitä, että kannamme noita huolia ja murheita ... vieden ne Jeesukselle.

Pietari (1 Piet 5:7) kirjoitti:heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä,
sillä hän pitää teistä huolen

Kiitos avauksesta.

Tämä maailmanaika vilisee oppeja, aatteita, teemoja ja sanontoja, mutta Jumalan lapsi tulee hengessään rauhoitetuksi vain totuuden ja rakkauden sanoista. Kirjoitettu Sana on juurikin tällaista.

Omalla logiikallani sanoisin 'kiitä, rakasta ja anna anteeksi' tahi 'kiitä, rakasta ja unhoita'. Näinhän on sanoitettu suomalaisia iskelmiäkin.

Murehtimatta oleminen on luottamista. Se ei tee murheista olemattomia. On myös hätäilyä ja huolestuneisuutta, mikä voi estää rukouksen.

Nuorena uskovana heräsin maanantaiaamuna, 17.12.1984, sanoihin 'Minä pidän sinusta oikein hyvää huolta.' Ihmettelin, koska en käsittänyt. Asuin tuolloin vielä synnyinkodissani, terveenä ja nuoruuden voimissani - seurakuntalaisena, joka kävi töissä ja uhrasi kymmenykset. 'Tämän täytynee tarkoittaa tulevaa', ajattelin.

Hän on totisesti pitänyt oikein hyvää huolta tänne asti, huolimatta tragedioista, epäonnistumisista, lankeemuksista, sairauksista, taloudellisesta kriisistä yms.

Esteenä luottamiselle on ollut se, että olen tehnyt omasta uskostani uskonnon, jossa tulee elää tietyllä tavalla. Erityisesti minua puhuttelee se, että Jeesuksen tarvitsi tulla ihmiseksi. Taivaassa siis tiedetään, kuinka ihmisestä pidetään huolta.

Uskonto sitoo ja kytkee ihmisen. Jumalan lapsen vapaus voi ahdistaa ihmstä, jos on tottunut itse tekemään toisen puolen: kiittää aiheesta, rakastaa ehdollisesti ja jättää itselleen option murehtia eilistä.

Witness blogi on todella mielenkiintoinen seurattava. Yhdessä sen viestissä
on tarjolla lahja ylhäältä, valkeuksien Isältä:

witness kirjoitti:
Lahja ylhäältä, valkeuksien Isältä kesken kotiaskareiden:

"Ole kiitollinen,

Kiittäkää joka tilassa. (1 Tess. 5:18)

rakasta

Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa. (1 Kor. 16:14)

äläkä mistään murehdi.

Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen. (1 Piet. 5:7)"

Anna arkesi Jumalalle, niin Hän tekee siitä pyhää.

Kolme asiaa, jotka kaikki on ankkuroitu Jumalan Sanaan.
Mikään noista kolmesta ei kyllä onnistu, ellei se ole lahjaa Jumalalta.
Tuossa on sellainen lataus Sanaa ja Elämää arjen keskelle,
että toivoisin tästä witnessin esiintuomasta keskustelua.

Miten pimeys voi muuttua valkeudeksi,
arki pyhäksi, pelko rakkaudeksi?
Miten huoli ja murhe voi muuttua Jumalan rauhaksi,
tuska ja kipu kiitokseksi?