Okkay, Kalamos. Olen varovainen käännöksen kanssa. Koska Jeesuksen sanojen mukaan perinnäissäännöllä tehdään eli mitätöidään Jumalan Sanan tyhjäksi. Mutta se ei ollut Paavali joka opettaa edelleen perinnäissääntöjä vaan Saulus Tarsolainen isien perinnäissääntöjen puolelta.
Tarsolainen Saulus juutalaisuudessa meni liian pitkälle ja kiivaili muita enemmän isien perinnäissääntöjen puolesta. Hän piti paheksuen kristinuskoa häpäistynä. Juutalaiset kääntyivät kristityiksi ja se suututti häntä silmittömästi.
Siten Damaskoa lähestyessään kirkas valo yhtäkkiä leimahti taivaasta ja Saulus kaatui. Jeesus ilmestyi hänelle ja sanoi; 'Saulus, Saulus, miksi sinä vainoat minua?' Saulus kysyi 'Kuka olet, herra?' Jeesus vastasi 'Minä olen Jeesus jota sinä vainoat'.
Saulus kysyi 'Mitä minun pitää tekemän?' Jeesus vastasi: Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'
Niin hänet Jeesus asetti pakanain keskuudelle valkeudeksi. Sitten hän sai näön ja meni kasteelle ja siten meni erämaahan ja oli siellä kolme vuotta ja Jeesus ilmestyessään opetti häntä tuntemaan Pyhät Kirjoitukset. Ne kirjoitukset avasi hänen silmät koska ne kirjoitukset kuten Mooseksen laki ja profeetat todistavat Jeesuksesta.
Ap.t. 28:23 Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta.
Selitys:Gal. 1:6 Minua ihmetyttää, että te niin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.
7 Se ei kuitenkaan ole mikään toinen evankeliumi. Jotkut vain hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumia.
8 Mutta jos joku meistä – tai vaikka enkeli taivaasta – julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Kuten olemme ennenkin sanoneet, niin sanon nyt taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmisiäkö minä nyt taivuttelen puolelleni vai Jumalaa? Tai pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista.
12 Enhän minä ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta.
13 Olettehan kuulleet entisestä elämästäni juutalaisuudessa, kuinka kiihkeästi minä vainosin Jumalan seurakuntaa ja hävitin sitä.
14 Edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet ikäiseni heimostani ja kiivailin muita enemmän isieni perinnäissääntöjen puolesta.
15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta saakka oli erottanut minut ja kutsunut armossaan, näki hyväksi
16 ilmaista minussa Poikansa, jotta julistaisin evankeliumia hänestä pakanakansojen keskuudessa. Niinpä en alun pitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä
17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin Arabiaan ja palasin taas Damaskokseen.
18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, menin Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan viisitoista päivää.
19 Muita apostoleja en nähnyt, näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
20 Jumalan edessä vakuutan, että se, mitä teille kirjoitan, ei ole valhetta.
21 Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakunnille.
22 Olin kuitenkin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
23 Niissä oli vain kuultu: ”Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti.”
24 Ja Jumalaa ylistettiin minun tähteni. Raamattu kansalle
Elävässä uutisessa luetaan; Ihmettelen, että näin äkkiä olette kääntäneet selkänne Jumalan lahjalle, Kristuksen tuomalle pelastukselle. Näytätte kuvittelevan, että on olemassa toinenkin "tie taivaaseen", mutta näin te luovutte Jumalasta, joka rakastaa teitä ja on kutsunut teidät omikseen.
Mehän olemme osoittaneet teille, että Jumalan omaksi päästään vain turvautumalla Kristuksen tekoon. Muuta tietä ei ole! Muulla tavalla ei voi päästä Jumalan lapseksi. Jotkut vain vääristelevät totuutta lisäämällä Jumalan lahjaan omia vaatimuksiaan.
Mutta kirottu olkoon se, joka julistaa jotakin toista pelastumistietä - vaikka se olisin minä itse tai jopa taivaan enkeli! Siis vielä kerran: jos joku tuo teille toisenlaisen pelastussanoman kuin se, minkä meiltä kuulitte, hän olkoon kirottu!
Teidän täytyy tajuta, etten pyri tavoittelemaan suosiotanne kauniilla puheilla. Haluan olla mieliksi yksin Jumalalle. Jos mielistelisin ihmisiä, en voisi olla Kristuksen palvelusessa. Haluan tehdä teille täysin selväksi,
ettei julistamani ilosanoma ole ihmisten keksintöä.
En ole saanut sitä keneltäkään ihmiseltä, vaan
Jeesukselta Kristukselta itseltään. Hän on ilmoittanut minulle, mitä minun on sanottava. Olettehan te kuulleet, miten kiihkeä minä aikoinani olin juutalaisuudessani: vainosin kristittyjä armottomasti ja yritin saada heidät hävitetyksi.
Pyrin mahdollisimman tarkasti noudattamaan
uskontoni vanhoja sääntöjä (isien perinnäissääntöjä) ja onnistuinkin siinä paremmin kuin monet juutalaiset ikätoverini. Mutta sitten tapahtui jotain! Jumala oli näet hyvyydessään valinnut minut palvelukseensa jo ennen syntymääni.
Hän antoi oman Poikansa ilmestyä minulle, että voisin mennä viemään pakanakansoille hyvän sanoman Jeesuksesta. Kun olin kohdannut Kristuksen, en keskustellut asiasta kenenkään kanssa. En lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, jotka olivat apostoleja jo ennen minua.
Sen sijaan menin Arabian autiomaahan ja palasin sieltä Damaskoon. Vasta kolme vuotta myöhemmin menin lopulta Jerusalemiin tapaamaan Pietaria ja jäin hänen luokseen pariksi viikoksi. Muista apostoleista näin silloin vain Jaakobin, Jeesuksen veljen.
Jumala tietää, etten valehtele: juuri näin kaikki tapahtui. Sen jälkeen menin Syyriaan ja Kilikiaan. Juudean kristityt eivät tunteneet minua edes ulkonäöltä. He olivat vain kuulleet, että heidän entinen vihollisensa levitti nyt samaa uskoa, jota ennen yritti hävittää. He ylistivät Jumalaa minun takiani (Gal. 1:6-24).
Okkay, Kalamos. Olen varovainen käännöksen kanssa. Koska Jeesuksen sanojen mukaan perinnäissäännöllä tehdään eli mitätöidään Jumalan Sanan tyhjäksi. Mutta se ei ollut Paavali joka opettaa edelleen perinnäissääntöjä vaan Saulus Tarsolainen isien perinnäissääntöjen puolelta.
Tarsolainen Saulus juutalaisuudessa meni liian pitkälle ja kiivaili muita enemmän isien perinnäissääntöjen puolesta. Hän piti paheksuen kristinuskoa häpäistynä. Juutalaiset kääntyivät kristityiksi ja se suututti häntä silmittömästi.
Siten Damaskoa lähestyessään kirkas valo yhtäkkiä leimahti taivaasta ja Saulus kaatui. Jeesus ilmestyi hänelle ja sanoi; 'Saulus, Saulus, miksi sinä vainoat minua?' Saulus kysyi 'Kuka olet, herra?' Jeesus vastasi 'Minä olen Jeesus jota sinä vainoat'.
Saulus kysyi 'Mitä minun pitää tekemän?' Jeesus vastasi: Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'
Niin hänet Jeesus asetti pakanain keskuudelle valkeudeksi. Sitten hän sai näön ja meni kasteelle ja siten meni erämaahan ja oli siellä kolme vuotta ja Jeesus ilmestyessään opetti häntä tuntemaan Pyhät Kirjoitukset. Ne kirjoitukset avasi hänen silmät koska ne kirjoitukset kuten Mooseksen laki ja profeetat todistavat Jeesuksesta.
[quote]Ap.t. 28:23 Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta. [/quote]
[b][u]Selitys:[/u][/b]
[quote]Gal. 1:6 Minua ihmetyttää, että te niin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.
7 Se ei kuitenkaan ole mikään toinen evankeliumi. Jotkut vain hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumia.
8 Mutta jos joku meistä – tai vaikka enkeli taivaasta – julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Kuten olemme ennenkin sanoneet, niin sanon nyt taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmisiäkö minä nyt taivuttelen puolelleni vai Jumalaa? Tai pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Teen teille tiettäväksi, veljet, että [color=#004040][b][u]minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista[/u][/b][/color].
12 Enhän minä ole sitä keneltäkään ihmiseltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan [color=#004040][u][b]sain sen ilmestyksessä Jeesukselta Kristukselta[/b][/u][/color].
13 Olettehan kuulleet entisestä elämästäni juutalaisuudessa, kuinka kiihkeästi minä vainosin Jumalan seurakuntaa ja hävitin sitä.
14 Edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet ikäiseni heimostani ja kiivailin muita enemmän[color=#004040][u][b] isieni perinnäissääntöjen puolesta. [/b][/u][/color]
15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta saakka oli erottanut minut ja kutsunut armossaan, näki hyväksi
16 ilmaista minussa Poikansa, jotta julistaisin evankeliumia hänestä pakanakansojen keskuudessa. Niinpä en alun pitäenkään kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä
17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin Arabiaan ja palasin taas Damaskokseen.
18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, menin Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan viisitoista päivää.
19 Muita apostoleja en nähnyt, näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
20 Jumalan edessä vakuutan, että se, mitä teille kirjoitan, ei ole valhetta.
21 Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakunnille.
22 Olin kuitenkin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
23 Niissä oli vain kuultu: ”Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti.”
24 Ja Jumalaa ylistettiin minun tähteni. [size=85]Raamattu kansalle[/size][/quote]
Elävässä uutisessa luetaan; Ihmettelen, että näin äkkiä olette kääntäneet selkänne Jumalan lahjalle, Kristuksen tuomalle pelastukselle. Näytätte kuvittelevan, että on olemassa toinenkin "tie taivaaseen", mutta näin te luovutte Jumalasta, joka rakastaa teitä ja on kutsunut teidät omikseen.
Mehän olemme osoittaneet teille, että Jumalan omaksi päästään vain turvautumalla Kristuksen tekoon. Muuta tietä ei ole! Muulla tavalla ei voi päästä Jumalan lapseksi. Jotkut vain vääristelevät totuutta lisäämällä Jumalan lahjaan omia vaatimuksiaan.
Mutta kirottu olkoon se, joka julistaa jotakin toista pelastumistietä - vaikka se olisin minä itse tai jopa taivaan enkeli! Siis vielä kerran: jos joku tuo teille toisenlaisen pelastussanoman kuin se, minkä meiltä kuulitte, hän olkoon kirottu!
Teidän täytyy tajuta, etten pyri tavoittelemaan suosiotanne kauniilla puheilla. Haluan olla mieliksi yksin Jumalalle. Jos mielistelisin ihmisiä, en voisi olla Kristuksen palvelusessa. Haluan tehdä teille täysin selväksi, [color=#004040][b][u]ettei julistamani ilosanoma ole ihmisten keksintöä[/u][/b][/color].
En ole saanut sitä keneltäkään ihmiseltä, vaan [color=#004040][b][u]Jeesukselta Kristukselta itseltään[/u][/b][/color]. Hän on ilmoittanut minulle, mitä minun on sanottava. Olettehan te kuulleet, miten kiihkeä minä aikoinani olin juutalaisuudessani: vainosin kristittyjä armottomasti ja yritin saada heidät hävitetyksi.
Pyrin mahdollisimman tarkasti noudattamaan [color=#004040][b][u]uskontoni vanhoja sääntöjä[/u][/b][/color] (isien perinnäissääntöjä) ja onnistuinkin siinä paremmin kuin monet juutalaiset ikätoverini. Mutta sitten tapahtui jotain! Jumala oli näet hyvyydessään valinnut minut palvelukseensa jo ennen syntymääni.