Kyllähän noita listojakin on tehty,
joissa kerrotaan, mitä Jeesuksesta on ennustettu.
Ja sitten vastaavasti on listattu,
mitkä ennustukset ovat jo toteutuneet ja mitkä toteutuvat myöhemmin.
Me emme tietenkään voi tietää,
mitä kaikkea Jeesus kertoi näille Emmauksen tien kulkijoille.
Mutta esimerkiksi,
kun luemme vain yhden Sanan Moosesta
eli Raamatun ensimmäisen sanan
Alussa
niin siitä jo paljastuu tarkka ennustus juuri niistä tapahtumista,
mitkä Emmauksen tien kulkijoita syvästi murehduttivat ja askarruttivat
eli juuri ne tapahtumat, joista he kysyivät:
Luukas (24:14-18) kirjoitti:Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä,
mikä oli tapahtunut.
Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan
tapahtui,
että Jeesus itse lähestyi heitä
ja kulki heidän kanssansa.
Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt,
niin etteivät he tunteneet häntä.
Ja hän sanoi heille:
"Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?"
Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas,
vastasi ja sanoi hänelle:
"Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa,
joka et tiedä,
mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"