Kirjoittaja Annu » 26.08.2022 10:09
Olin eilen rukouspiirissä omassa seurakunnassani ja
paikalla meitä oli vain kolme henkilöä,
kaikki tavallisia rivijäseniä ja kaikki olimme naisia.
Vanhemmistoa ei paikalla näkynyt.
Varmasti Jeesus oli tuolla keskellämme lupauksensa
mukaan. Rukoilimme, että vastaisuudessa tulijoita
olisi enemmän, sillä tuo osallistujien vähäisyys on
ollut jo jonkin aikaa surumme.
Pyytäisin, että tekin esittäisitte pyyntönne tämän
rukouspiirin puolesta ja myös koko seurakunnan
puolesta, että Pyhä Henki alkaisi vaikuttaa siellä
oikein voimallisesti.
Seurakunnassamme ei ole edes pastoria srk:mme
vähäisten varojen vuoksi. Myös vanhemmistoon ja
muihin tehtäviin tarvittaisiin lisää työntekijöitä.
Jumala varmasti tietää kyllä seurakuntamme,
vaikka sen nimeä en tässä mainitse. Olen kiitollinen,
jos joku meitä rukouksellaan muistaa.