kalamoksen blogi

Avaa oma blogisi. Kuvablogit. Teemablogit.
Blogeja muualta.

kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja καλαμος » 25.06.2015 17:46

Ehkä blogi sopii aloittaa omakuvalla.
Tuo ei siis kuitenkaan ole selfie.

Isäni on tuon kuvan ottanut joskus aika kauan sitten
luultavasti vanhanajan levykameralla,
jossa laakafilmin tai vastaavan lasilevyn koko
saattoi olla esimerkiksi 18 cm x 24 cm.

Ajatukseni ovat näinä päivinä liikkuneet kuolemassa.
Ja syy siihen on se, että eräs läheinen ihminen siirtyi
- vaikka sairas olikin, niin kuitenkin täysin yllättäin -
ajan rajan tuolle puolen nyt Johannes Kastajan muistojuhlan aikaan.

Ainoa asia, mikä syntymisen jälkeen on varmaa, on kuolema.
Minun kohdallani syntyminenkin oli veitsen terällä,
vaikka jo olin olemassa eli saanut alkuni äidin kohdussa.
Lääkärit kun olivat sitä mieltä, että äitini ei kestä synnytystä.
Minut olisi heidän mukaansa pitänyt abortoida.

Äiti taisi uskoa lääkäreitä siinä mielessä,
että hän kyllä pelkäsikin kuolevansa synnytykseen,
mutta hän pelkäsi myös Jumalaa.
Joka tapauksessa ... minua ei abortoitu.
Äiti eli synnytyksen jälkeen vielä puoli vuosisataa.
Nyt hän on kyllä jo ollut perillä Isän Kotona pitkän aikaa.

Minäkin olen tuon yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen
taapertanut jo aika monta vuosikymmentä maan päällä.

Kuolema on vihollinen - mutta voitettu sellainen.
Jeesus sanoi:

:bible:
Johannes (11:26) kirjoitti:
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.


Ja sitten toisaalta Jeesus sanoi kuolleiksi sellaisiakin ihmisiä,
jotka vielä ruumiillisesti ovat eläviä.

Jakolinja kulkee siinä,
onko meillä yhteys Häneen, joka on Elämä.

:bible:
Johannes (5:24) kirjoitti:
joka kuulee Minun sanani ja uskoo Häneen,
joka on Minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä,
eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään



Lähiaikoina rakkaan lähimmäisen tomumaja lasketaan maan multiin.
Mutta hän itse on siirtynyt kuolemasta elämään - jo vuosikymmeniä sitten.
Ja nyt hänen uskonsa on vaihtunut näkemiseksi.

Näkemisiin!
Avatar
καλαμος
 
Viestit: 114
Liittynyt: 02.07.2019 05:11

Re: kalamos blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 30.06.2015 17:20

Heti kun olin syntynyt, minut laitettiin pakettiin
ja lähetettiin Tampereelle joulumerkkikotiin.
Äiti oli sairastanut tuberkuloosin
ja sen takia minut erotettiin äidistäni
(ja samalla tietenkin myös isästäni) välittömästi synnyttämiseni jälkeen.
Pienintäkään kosketusta ei ollut äidille sallittu.
Vain kaukaa näytetty, että tämmöinen tuli.
Vuoden kuluttua äitini sitten haki minut joulumerkkikodista oikeaan kotiin.

Ensimmäinen oikea kotini oli tuulessa huojuva puurakennus.
Isäni oli tuon asuinalueen isännöitsijä,
vaikka asuimmekin hyyryläisinä.
Sitten kaupunki päätti, että tähän rakennetaan kerrostaloalue.
Ja niin kaikki ihmiset häädettiin tuolta luonnonkauniilta alueelta pois.
Kaupunki järjesti asuntojensa omistajille uuden asunnon.
Sitten kaupungin herrat olivat kysyneet isältä,
että onko hän tyytyväinen.

Isä oli aikeissa vastata,
että kyllä vaan, kunhan myös hänen perheelleen järjestetään uusi koti.
Isä ehti sanoa vain kaksi sanaa "kyllä vaan ..."
ja puheenjohtaja totesi, että tilaisuus on päättynyt.
Isä totesi, että hänen lauseensa jäi kesken,
että hänen piti vielä jatkaa, mutta hänelle tehtiin selväksi,
että tilaisuus oli päättynyt.

Isä, äiti ja pieni lapsi olivat jäämässä ilman asuntoa.
Lopulta kuitenkin saimme asunnon eräiden ystävien vinttihuoneesta.
Varhaisimmat muistoni ovat sieltä.

Kerran polvistuin illalla äitini sängyn viereen
ja painoin pääni äidin täkkiä vasten.
Äiti kysyi särkeekö minun päätäni.
Siihen vastasin:


Ei se sälje, se sattuu


Vuosikymmeniä myöhemmin kävin katsomassa
ensimmäisen kotini raunioita isän ja äidin kanssa.
Äiti selitti, että tässä oli keittiö ja ...

No, entä se kerrotaloalue.
Ei sellaista ollut siihen mennessä tullut.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamos blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 02.07.2015 08:20

Isoisäni oli tehnyt minulle ehkä joululahjaksi remmisukset.
Siinä sitten lumisella pihalla oli pitkällään kaksi lituskaista puuta,
joiden päälle piti mennä seisomaan. Kauhistus.
Toinen jalka toisen puun päälle ja toinen toisen.
Ja vielä piti pysyä pystyssä.

Eikä siinä kaikki. Jalka täytyi laittaa remmin alle.
Ja vielä toinenkin jalka toisen remmin alle.
Ja sitten vielä kumpaankin käteen piti ottaa pitkä keppi.

Ja nyt sitten olisi pitänyt liikkua.
No eihän siitä mitään tullut.
Yksi nytkähdys ja kaaduin saappaat jalassa selkä suorana taaksepäin
ja löin pääni kiveen.

Seuraava muistikuvani on se,
kun lääkäri panee vihreän liinan päähäni.
Sitten alkaa pääni ompeleminen.
Operaatio ei ollut ihan kivuton ja kyyneleet valuivat silmistäni.

Välillä hoitaja kurkkasi vihreän liinan alle ja kysyi,
miten täällä voidaan.

Lopulta pääni oli kursittu taas kasaan,
ja vihreä liina poistettiin.
Minä en ollut kovin onnellisen näköinen,
ja minua suorastaan hämmensi hoitajan iloisuus,
kun hän ojensi kätensä karkkiastiaan,
ja antoi minulle karamellin:


Kyllä oli kiltti poika, kun ei yhtään itkenyt.
Tässä on nyt sinulle karamelli.


Olin hyvin hämmentynyt,
ja otin vastentahtoisesti vastaan tuon karamellin.

Kotimatkalla otin karamellin taskustani esiin,
ja aloin selittää äidille:


Kyllä minä vähän itkin,
mutta täti ei huomannut sitä,
kun en itkenyt ääneen,
ja oli se vihreä liina päässä.


Äiti kertoi, että kyllä hän huomasi minun hiukan itkevän.
Mutta sitten hän yritti selittää,
että kyllä minä silti voin sen karamellin syödä.

Minä söin sen, mutta en syönyt sitä hyvillä mielin.
Jokin ei nyt ollut kohdallaan.
Minä olin saanut karamellin väärin perustein.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 07.11.2016 14:30

Edellä jo kerroinkin siitä,
miten talviurheilu alkoi minun kohdallani.
Sitten kokeilin sisärataurheilua.

Asuimme siis yhdessä isossa vinttihuoneessa.
Minä juoksin siinä edestakaisin.

Ahtaissa oloissa äidin täytyi laittaa kiehuvaa vettä täynnä oleva vati lattialle.
Hän varoitti minua siitä. Ja kun jostakin varoitetaan,
niin sitähän täytyy mennä katsomaan.
Katselin uteliaana tuota pesuvatia. Ei se niin vaaralliselta näyttänyt.

Sitten jatkoin juoksuharjoitustani (ehkä alle kolmevuotiaiden sarjassa).
Ja jotenkin vaan kävi niin, että juoksuratani muuttui sellaiseksi,
että huomasin yhtäkkiä olevani kiehuvassa vesihaudassa.
Nahat roikkuivat kyynärtaipeesta ja minä ulvoin kuin palosireeni.

Vuokraisäntä ja -emäntä alakerrasta tulivat katsomaan,
mikä on hätänä. Ja kohta mentiin sairaalaan.

Minut laitettiin samaan pinnasänkyyn toisen pojan kanssa.
Ilmeisesti palovammapotilas hänkin, kun pyysi koko ajan vettä juotavaksi.
Ja aina minulle tarjottiin samalla myös lasillinen, enkä osannut kieltäytyä.

Muistan kuinka tukalaa oli olla tuon toisen potilaan kanssa samassa sängyssä.
Sitten isä ja äiti tulivat katsomaan minua.
He olivat ostaneet minulle punaisen pillin. Todella hienon sellaisen.
Siinä oli ikäänkuin lintuhäkki, jossa oli sininen lintu.
Kun pilliin puhalsi, niin tuo lintu värisi ilmavirran mukana
ja samalla kuului tietenkin resonoiva pillin ääni.

No eihän tuolle palovammaosastolle päästetty vierailijoita.
Vain tuon huoneen oven ikkunakaltereiden läpi katselin isää ja äitiä.
Itse olin hoitajan sylissä. Edes tuota pilliä ei saanut antaa minulle.
Isä sitten yritti piristää minua ja puhalsi tuohon pilliin näytösluonteisesti.

Sitten isä ja äiti lähtivät kotiinsa pillin kera.
Ja minä jäin kaltereiden taakse pinnasänkyyn hankalan potilaan kanssa.
Kohtaloni oli samanlainen kuin tuossa pillissä olevalla linnulla.

No aikanaan pääsin tietenkin kotiin,
ja sitten minä kyllä vuosien ajan puhaltelin tuohon pilliin.
Siitä oli siis aikanaan paljonkin iloa minulle.
En tiedä muista kuuluvuusalueella olleista.

Niin.
Kunpa itsekin saisin olla tuollainen pilli - ruokopilli
joka soi ja jotenkin liikehtii, kun siihen puhalletaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 01.12.2016 08:08

Palaan taas lapsuuteeni.
Talo, jonka vintissä armosta asuimme, oli aivan tien päässä.
Sitten oli puomi. Ja sen takana metsä.
Ihanteellinen paikka. Ihan kaupungissa.
Ja vain puomin ylitys ja olet rauhallisessa metsässä.

Otin pienen tyhjän viilikepun mennäkseni poimimaan mustikoita.
Astelin tuttua polkua. Mutta jokin häiritsi nyt rauhaa.
Vähän väliä kuului muhkea ääni: "Ampu tulee". Ja sitten ampu tuli.
Oksat rätisivät korkeiden mäntyjen latvoissa minun yläpuolellani.
Yritin poimia mustikoita. Tavoite oli, että viilikepun pohja peittyisi.
Sitten rauhattomuus jatkui. Taas kuului huuto ja sitten tuli pamaus.
Taisi joku oksakin pudota puusta. Ei kai ne ihmisiä ammu.
Minä olen kyllä niin pieni, etteivät ne minua täällä huomaa.

Lopulta hermostuin sen verran tuosta ampumisesta,
että menin takaisin kotiin.
Ja sitten tietenkin kertomaan, että siellä huudetaan


ampu tulee


Silloin isä ihmetteli, kuinka ne täällä ampuvat.
Hän oli kyllä lukenut sotaharjoituksesta,
mutta ei ollut ymmärtänyt,
että tuo ampumaharjoitus voisi olla aivan kaupungin liepeillä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 04.12.2016 14:40

Oli pääsiäisen aika.
Ainakin olin menossa samaiseen metsään,
josta edellä kerroin,
hakemaan pajunkissoja. Siis oksia pajusta.

Minä oli edelleen pieni poikanen.
Mutta nyt tuossa metsässä seisoin
vaaaltavan suuren kuopan reunalla.
Sinne ihmiset olivat heittäneet rojujaan.
Sellainen oli tuon ajan kaatopaikka.

Joku oli ollut huolimaton.
Rikkinäinen paksua lasia oleva maljakko
oli tuon valtavan kuopan reunalla.

Minä tartuin siihen ja viskasin sen kaikin voimin tuohon valtavaan kuoppaan.
Sitten aloin katkoa pajupuun oksia. Se oliki kovaa hommaa.

Kohta huomasin, että käsissäni on hiukan verta.
En siitä tainnut heti niin välittää,
mutta kohta sitä olikin ihan pulppuamalla.

Kiirehdin takaisin kotiin.
Alakerran vuokraemäntä tuli pian perässä.
Joka askelmalla vinttiin kun oli verta.
Ja noille portaille oli asetettu hieno matto.

No sitten taas mentiin jonnekin,
mistä löytyi valkotakkinen lääkäri,
joka ompeli roikkuvan lihanpalasen takaisin kiinni sormeen.

En muista mitä tuolle punaiselle matolle tapahtui.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 24.12.2016 13:49

Ensimmäinen muistikuvani joulusta,
on sellainen, että isäni meni johonkin tuosta vinttihuoneesta,
jossa asuimme.

En sinänsä ymmärtänyt mitään joulupukista,
vielä vähemmän miehestä,
joka isän lähdettyä tuli
iso hapsullinen kankainen lampunvarjostin päässä meille.

No. Tuo kumma mies sitten taas lähtikin.
Ja sitten isäkin tuli taas sisälle.
Ja sitten avattiin lahjoja. Ja niitä oli paljon.

Melkein kaikki - ellei kaikki lahjat - olivat minulle.
Sukulaisemme olivat paljon menneet ulkomaille elantoa hankkimaan.
Kuka Aurstraliaan, kuka Amerikkaan, kuka Ruotsiin.

Ja kaikki tiesivät meidän köyhyytemme.
Ja niin lahjoja tuli ja paljon Australiaa ja Amerikkaa myöten.

Äiti sai ruotsissa asuvalta sisareltaan kerran vuodessa paketin,
jossa oli paljon tämän vanhoja vaatteita.
Mutta se nyt ei sinänsä ollut joululahja.

Mutta minä sain monenlaista lahjaa.
En tuntenut lahjoittajia.
En ollut monia heistä koskaan nähnytkään.

Mutta sellainen on minun ensimmäinen muistikuvani,
jonka yhdistän jouluun.

Ja onhan toki tuosta sitten paljon valokuviakin.
Isä kun harrasti valokuvausta.
Osti vanhoja käytettyjä levykameroita.
Ja sitten otettiin kuva.
Yhden kuvan ottaminen oli jo suuri prosessi.
Isällä oli huppu pään ja kameran yli,
kun tihrasi kameran takana olevaa himmeälevyä,
jossa minä olin ylösalaisin.
Sitten jossain vaiheessa himmeälasin tilalle laitettiin
laakafilmin palanen tai vastaava lasilevy.
Ja sitten painettiin sellaisesta lyhyen
johdon päässä olevasta jännästä painikkeesta.
Ja kuvattavan täytyi tietenkin pysyä paikallaan
koko prosessin ajan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 02.01.2017 18:38

Blogini alkumetreillä mainitsin yhdestä varhaisesta päänsärkykohtauksesta.
Silloin olin polvistinut äidin sängyn viereen,
ja painoin kipeän pääni äidin täkkiä vasten.

Päänsärkykohtauket jatkuivat.
Ja niin äiti ja isä olivat hankkineet päänsärkypillerin.

Se oli punainen ja pieni ja kovapintainen.
Eikä sitä olisi saanut purra.
Se olisi pitänyt vain niellä sellaisenaan.

Ja sitten jotenkin olisi pitänyt juoda vettä lasista yhtäaikaa.
No pieleen se meni.
Lopulta minä puraisin sen kovan pillerin kahtia.
Ja varmaan sitten nielinkin sen.
En muista miten kävi veden kanssa.
Enkä ollenkaan sitä,
auttoiko tuo pilleri päänsärkyyn millään tavalla.

Vuodet vierivät. Taas polvistuin.
Tällä kertaa kansakoulun pulpetin viereen
ja painoin pääni tuolini päälle.


Opettaja,
kalamos on noin kipeä.


Pitelin päätäni. Oikein johtajaopettaja kutsuttiin paikalle.
Ja tietenkin järjestettiin kyyti kotiin.

Minut istutettiin kolmasluokkalaisen polkupyörän rautaiselle takatelineelle.
Ja siinä sitä pompittiin hirvittävän kipeänä
soratietä pitkin kilometritolkulla koulusta kotiin.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 12.01.2017 09:27

Tuli hypättyä edellisessä viestissäni jo kansakouluun.

Menomatka onnistui kahdella linja-autolla.
Kansakoulu oli hyvin harvaanasutulla seudulla.
Ei siellä juurikaan mitään liikennettä ollut.

Eräänä aamuna kuitenkin,
kun linja-auto pysähtui koulun pysäkille
ja minä taapersin autosta ulos
ja lähdin ylittämään tietä linja-auton takaa,
niin yhtäkkiä tajusin että henkilöauto on tulossa
suoraan päälleni hirvittävää vauhtia.

En ehtinyt kuin säikähtää ja löysin itseni syvältä ojasta,
jonne auto minut heitti.
Johtajaopettajakin sattui paikalle kohta
ja mittaili tuon auton jarrutusjälkien pituutta - ja sitähän oli.

Myöhemmin tuo päälleni ajanut mies kertoi kuskatessaan
minua ja äitiäni kotiinpäin sairaalasta,
että hänelle on aiemminkin käynyt näin.
Raitiovaunusta tuli nainen ulos ja tämä mies ajoi yli.
Tämän naisen ei käynyt yhtä hyvin kuin minun.
Hänen elämänsä päättyi siihen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 15.01.2017 17:17

Palaan takaisin varhaisimpaan lapsuuteeni.
Minä opin jollain lailla tietämään, että on olemassa myös pahoja poikia.
Ne olivat selvästi minua isompia,
ja minä en muutenkaan tietenkään kuulunut niihin.

Mutta oli sellaisia, jotka muun muassa ampuivat ritsalla lintuja.
Ja alakerran emäntä sitten soitti poliisit paikalle.
Valitettavasti monesti nuo ratsupoliisit tulivat usein sen verran viiveellä,
että ampujat olivat jo kadonneet.

Minä kuuluin sarjaan pyhäkoulupoika.
Sunnuntaisin tuo samainen täti vei minut pyhäkouluun,
jota eräässä isossa koulurakennuksessa pitivät.
Siis isäntä piti pyhäkoulua isommille lapsille
ja tämä emäntä pienemmille, joihin minäkin kuuluin.

En mitään mistään ymmärtänyt.
mutta sen muistan, että minulla oli valkoiset hanskat.
Ne piti saada käteen, kun pyhäkouluun mentiin.
Kerran niitä ei löytynyt,
ja niin minä en suostunut lähtemään ollenkaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa