Luin aikoinaan tapauksesta, jossa talvi- tai jatkosodassa venäläisten hyökätessä suomalaiset joutuivat perääntymään asemistaan jonkun matkaa. Eräs suomalainen sotilas haavoittui ja jäi makaamaan kaivetun poteron suojaan.
Lääkintämiehet eivät päässeet kahteen päivään haavoittuneen sotilaan luokse auttamaan. Kolmantena päivänä suomalaiset tekivät vastahyökkäyksen ja lääkintämiehet pääsivät haavoittuneen miehen luokse, mutta tämä oli menehtynyt luodeista saamiinsa vammoihin. Kuoleva sotilas oli raapustanut tupakka-askinsa takakanteen sanat: Jeesus oli täällä.
Nuorena, vasta uskoon tulleena, kerroin tapauksesta (innokkaana) jo pitkään uskossa olleelle sisarelleni Kristuksessa. Todistukseni sai kovan kolauksen, kun hengellisenä äitinäni pitävä nainen sanoi, ettei kukaan voi pelastua, jos ei suullaan tunnusta Jeesusta ihmisille, ainakin yhdelle.
Tämä kertomani asia tapahtui 1970-luvulla ja aika ajoin se on noussut mieleeni. Olin surullinen tuon sotilaan puolesta. Miksi ei lääkintämiehet päässeet ajoissa hänen luokseen, jotta hän olisi voinut suunsa tunnustuksella pelastua?
Toissapäivänä tapaus muistui mieleeni ja kerroin siitä eräälle sairaalle ja lapsenomaiselle eläkkeellä olevalle uskovalle ystävälleni. Kun olin kertomukseni kohdassa, jossa kuoleva sotilas oli yksin poterossa ja kirjoitti tupakka-askiinsa ”Jeesus oli täällä”, niin ystäväni sanoi: ”Eihän hän yksin ollut, kun Jeesus oli siellä”.
Raamattu opettaa, että sydämellä uskoen ja suulla tunnustaen pelastutaan. Jäin pohtimaan, että onko Raamatussa yhtään kohtaa, missä ihminen pelastuisi vaikka ei tunnustaisi uskoaan ihmisen edessä? Oliko hengellinen äitini sittenkin oikeassa? Mikä on Sinun mielipiteesi?