Emil tuo esille, että ”ei mikään eläinuhri voi sovittaa koskaan kenenkään syntejä”. Niin, eipä tietenkään – itsessään, mutta Jumala määräsi eläinuhrit kansan syntien sovittamiseksi vertauskuvana tulevasta Kristuksen veriuhrista. Koska eläinuhri viittasi tulevan Messiaaseen, puhtaaseen Jumalan karitsaan, niin katuva sai temppelin uhripalveluksen aikana syntinsä anteeksi. Ei Jumala asettanut syntiuhria vain ulkoisen, turhan, näytöksen vuoksi, vaan Kristuksen uhrin vertauskuvana antamaan katuvan synnit todellisesti anteeksi. Heti, kun temppelin uhritoimitukset tulivat muodollisiksi, niin ne olivat Herralle kauhistus. Meidänkin kohdaltamme Jumala katsoo sydämeen, eikä ulkoisiin, näkyvän hurskaisiin tapoihimme.
Linkitys tulevaan oli vahva, joten katuvat saivat todellisuudessa synnit anteeksi Jeesuksen sovitustyön perusteella (eikä suinkaan pelkän eläinuhrin perusteella). Aabrahamkaan ei voinut tiedostaa Jeesuksen Kristuksen Hengen läsnäoloa uhritoimituksissaan, mutta kuitenkin Jumala vanhurskautti hänet – koska hän katui ja uskoi syntiensä Sovittajaan. Kaikkina aikoina pelastus perustuu aina syntien sovitukseen Jeesuksen veriuhrin perusteella ja katuvan ihmisen sydämen uskoon. Jumala hyväksyi niin Aabelin uhraaman eläinuhrin, kuin myös Aabrahamin eläinuhrin, jonka Jumala tunsi Raamatun mukaan suloisena tuoksuna. VT:n aikana tarvittiin Kristuksen uhria symboloiva eläinuhri ja uhraajan parannusta tekevä mielenlaatu.
Mooses (Gen 15:6) kirjoitti:Ja Abram uskoi Herraan,
ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.
Raamatussa on Vanhan Testamentin puolella monia muitakin vertauskuvia, esimerkiksi kasteesta, joissa viitattiin Jeesuksen antamaan kastekäskyyn. Nekään eivät ole pelkkiä turhia vertauskuvia, vaan ne toimivat todellisina pelastuksen välikappaleina.
Kolmannessa Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumalan ohjeen mukaan uhrattiin ensin yksi vuohi syntien sovitukseksi ja sitten toinen vuohi vapautettiin kauaksi erämaahan. Symbolinen merkitys on se, että saatuamme synnit anteeksi, ne ovat meistä yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Toisaalta voimme nähdä tässä kuvan siitä, että synnit anteeksi saaneina meidän ei tarvitse enää elää synnin orjina, vaan Jumalan armo on vapauttanut meidät. VT sanoo asian mm. näin:
Salomo (San 28:13) kirjoitti: Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty;
mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
Saamme kaikkina aikoina synnit anteeksi samalla perusteella: VT:n puolella synnit tunnustava ja katuva sai synnit anteeksi katsoessaan ”sielunsa silmillä” kerran maan päälle tulevaan Messiaaseen ja me taas saamme synnit anteeksi turvatessamme n. 2 000 vuotta sitten Golgatalla uhrattuun Jumalan karitsaan, meidän Herraamme. Ristin sovitus on yhteinen.
Niin kuin uhrattu eläin oli puhdas ja syytön, niin myös Jeesus kuoli synnittömänä ja syyttömänä meidän syntiemme edestä.
Paavali (2 Kor 5:21) kirjoitti: Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Jeesus Kristus on kertakaikkinen, ainoa todellinen syntimme sovittava uhrikaritsa. Vaikka VT:n aikana uhritoimituksia toimittaneet eivät voineet mitenkään tiedostaa Messiaan ristinkuoleman todellisuutta, niin tänään he näkevät ja ylistävät kirkkaudessa Jeesusta Kristusta Jumalalle mieluisana uhrikaritsana.
(Heb 7:25-27) kirjoitti: jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne,
jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat,
koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin:
pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
jonka ei joka päivä ole tarvis, niin kuin ylimmäisten pappien,
ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan;
sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.