Olin kirjoittanut jo nuoruudessa ... tosin mustekynällä ... kirjeitä.
Joulu on ollut otollinen aika ilosanomalle Jeesuksesta Kristuksesta.
Silloin on erityisesti lupa tervehtiä hyvällä sanomalla.
Muistan kuinka kirjoitin eräille kohtuullisen lähellä asuville sukulaisilleni
käsin mustekynällä joulutervehdyksen
ja sitten jouluaattoiltana ajelin autorämällä, jonka takalasissa oli 80-lätkä,
ja soitin ovikelloa ja ojensin hämmästyneelle sukulaiselleni
kirjeen sanoen, että tässä olisi joulutervehdys,
ja jatkoin matkaa seuraavan sukulaiseni aattoiltaan.
Vuosia myöhemmin evankelioin kaikki sukulaiseni kerralla
kirjoittaen sähkökirjoituskoneella pitkän kirjeen,
tuo kone kun osasi naputtaa itse kirjeen uudelleen.
Ja sitten keksittiinkin jo kotitietokone.
Ja vielä kerran kirjoitin kaikille sukulaisilleni.
Tällä kertaa se oli lähinnä todistusluonteinen teksti,
jossa kerroin vakavasta sairaudestani ja kokemuksistani sairaalassa,
kun melkein kuolinkin ja sitten pitkään olin kovissa kivuissa
ja tein edelleen kuolemaa, kunnes eräänä yönä tapahtui ihme.
Koskaan kukaan ei millään tavoin häiriintynyt tai kiusaantunut kirjoittamisestani.
Eräs ulkomailla asuva tätini, jolle olen paljon kirjoittanut,
elää vielä joskin on jo kuuro ja näkökin huono,
mutta pystyy vielä lukemaan ja kirjoittamaankin,
kirjoitti minulle, että hänellä on vielä kaikki minun kirjeeni tallella.
Ymmärsin, että ne olivat hänelle tärkeitä.
Kerran eräs jo hyvin iäkkääksi tullut sukulaiseni
seisoi edessäni juuri hautaan lasketun äitini arkun äärellä.
Tuo sukulaismies katseli minua ja sanoi:
"Se on hyvä, kun sinulla on tuo usko".
Ja siinä paikassa minä vastasin hänelle.
"Kyllä sinäkin voit sen uskon saada".
Ja jatkoin:
Ja vielä jatkoin:
"Me voimme pyytää sitä uskoa nyt".
Vuosia tai vuosikymmeniä sitten hän oli sanonut minulle,
että ei niistä asioista tiedä. Entä nyt.
Tämä vanha mies sulki välittömästi silmänsä tietäen,
että näin tehdään, kun rukoillaan.
Hän todellakin halusi tuossa hetkessä ottaa tuon uskon vastaan.
Ja minä rukoilin.
Valitettavasti puitteet olivat niin erikoiset,
että pitkään en voinut rukoilla.
Hän olisi sitä kyllä selvästikin halunnut.
Mutta joka tapauksessa hän kuittasi tuon rukouksen kiittäen:
"Tämä olikin hieno asia".
Tämän maan päällä emme enää koskaan tavanneet,
vaan pian oli hänen aikansa lähteä täältä maan päältä.
Kun oli keksitty sähköposti, niin se oli niin hieno juttu,
että oli suoranainen täky kysyä kotiimme tulleilta Jehovantodistajilta,
että voisimmeko jatkaa keskustelua sähköpostitse.
No, useimmat eivät pitkään kanssani sähköpostitsekaan keskustelleet,
mutta oli joitakin, joiden kanssa sain varsin syvällisesti vaihtaa ajatuksia.
Erään henkilön kanssa keskustelimme satojen viestien verran.
Ja minun viestini olivat joskus kuin pieniä kirjasia,
jotka alkoivat otsikoilla joista pääsi klikkaamalla suoraan tuohon teemaan.
No Jehovantodistajat lakkasivat kyllä sitten käymästä meillä,
mutta kerran yksi kaksikko vielä eksyi tänne.
Olivat jo menossa pois, kun vielä poislähtiessä kääntyivät
ja oli heidän tapoihinsa kuuluvan loppukehumisen aika.
"Sinä olet kovin perehtynyt näihin asioihin".
Ja minä taas kysymään:
"Voisimmeko jatkaa keskustelua sähköpostitse".
Täti katseli minua hymyillen ja sanoi:
"Ei kukaan enää nykyään keskustele sähköpostitse".