Lapsenmielisten foorumi

Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja עֵד » 06.01.2018 07:34

Kun katselee osaa näistä avattarista, joissa on pienen lapsen kuva, nousee hymy huulille. Ainakin hetkeksi.

Aivan kuin olisimme hiekkalaatikolla. Tai pyhäkoulussa.

Sinä, kalamos, tämän aloitit.

Olisiko tähän kätketty myös sellainen siunaus, joka odottaa aikaansa? Ja lupaus siitä kuuluu näin:

:bible:
Markus (10:14) kirjoitti:Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1462
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja kalamos » 06.01.2018 10:06

Minulla oli ensin käytössä kuva heiveröisestä ruo'osta.
Ja se on vieläkin tuolla vieraskielisissä osioissa ja muilla foorumeilla.

Mutta sitten vaihdoin tämän kuvan, jossa olen hyvin pieni.
En ole ihan varma, mutta voi olla,
että minä jopa muistan tuon tilanteen,
kun tuo kuva minusta otettiin.

Isällä oli iso levykamera jalustalla ja musta huppu päässä.
Prosessi oli pitkä. Ensin tähyiltiin himmeälasilevyä, jossa minä olin ylösalaisin,
ja sitten se otettiin pois ja tilalle laitettiin laakafilmi tai vastaava filmipinnalla varustettu lasilevy.
Ja kriittinen vaihe oli, kun tuon valotettavan filmin päältä vedettiin
ohut metallilevy ylös. Silloin filmi oli valolle altis.
Ja sitten se valotettiin eli painettiin sellaisen langan päässä olevaa painiketta,
joka avasi sulkimen siksi ajaksi kuin siitä painettiin tai sitten ennalta määrätyksi ajaksi.
Sitten tuo lasilevy piti saada valolta suojattuna talteen ja myöhemmin kehittää.
ja sitten tuo kehitetty negatiivilasi läpivalaistiin valokuvapaperille, joka kehitettiin,
ja niin lopputuloksena oli aikanaan tuo valokuva.

No en minä noista tietenkään mitään ymmärtänyt.
Mutta luulen muistavani tuon kuvaushetken sillä tavalla,
että isä otti aina välillä päänsä pois sieltä hupun alta,
ja yritti hiukan saada minua hymyilemään.
Ja pienen pieni kaino hymy minulla sitten tuossa onkin.

Miksi sitten vaihdoin heiveröisen ruo'on tilalle tuon pikkulapsen.
Luulen, että motiivina oli juuri tuo kohta Raamatusta, jota lainasit.

Alkutekstissä ei ole sanaa kaltainen (homoia) vaan aivan kirjaimellisesti kääntäen,
tuossa sanotaan, että juuri näiden on Jumalan valtakunta.

Ja sitten eräässä toisessa kohdassa Jeesus antoi ymmärtää,
että me aikuiset emme pääse tuohon valtakuntaan sisälle
jos emme ole palautetut sellaisiksi kuin lapset.
Ja tämä tapahtuu tietenkin syntymällä ... uudesti.

Lapsi on sellainen, joka ihmettelee kaikkea.
Kyselee ja uskoo kaiken, mitä isä sanoo.
Vastakohta lapsenmielisille ovat viisaat ja ymmärtäväiset.

:bible:
Luukas (10:21) kirjoitti:Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi:
Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra,
että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä
ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.


Toiset tutkivat kirjoituksia,
mutta eivät halunneet tulla Jeesuksen tykö.
Pienet lapset halusivat Jeesuksen tykö,
mutta opetuslapset yrittivät estää heitä.

Todellakin.
Kunpa tämä foorumi saisi olla lapsenmielisten foorumi.
Hiekkalaatikko, jonne aratkin lapset uskaltaisivat tulla.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja Emil » 06.01.2018 10:25

En ole itsessäni viisas, enkä ymmärrä kaikkea, vain sen mitä Herra armossaan suo minun kulloinkin ymmärtää ja sekin on vajavaista, kun kyseessä oma ymmärrys.
Emil
 

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja עֵד » 06.01.2018 16:35

Enpä ollut aiemmn kytkenyt yhteen uudestisyntymää ja lapseutta!

Entinen biologian ope sanoi, että tiedemiehet tulevat Jumalan perässä ja Jumala sallii heidän tutkien löytää tieteen lainalaisuuksia. Ymmärrys lisääntyy.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1462
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja kalamos » 06.01.2018 16:55

Paavali (Room 8:14-15) kirjoitti:Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa,
vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme:

"Abba! Isä!"
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja Magda-sisko » 13.01.2018 09:40

Ihminenhän tästäkin kasvoi, niin kuin jonkin suunnitelman mukaan pitikin.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Magda-sisko
 

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja Emil » 13.01.2018 13:50

witness kirjoitti:Entinen biologian ope sanoi, että tiedemiehet tulevat Jumalan perässä ja Jumala sallii heidän tutkien löytää tieteen lainalaisuuksia. Ymmärrys lisääntyy.


Näinhän se menee. Tiede ei olisi ristiriidassa Raamatun kanssa, jos se ymmärtäisi kaiken, mutta ristiriita tulee siitä, kun se ei vielä osaa selittää kaikkea tieteellisesti, eikä ymmärrä kaikkea, vain murto-osan. Tiede kehittyy, jos sen annetaan kehittyä ja mitään vaihtoehtoja ei suljeta tarkoituksellisesti tieteestä pois! Esim. henkimaailman todellisuus!!! Henkimaailmakin voidaan selittää tieteellisesti jos tiede kehittyy niin pitkälle, että kykenee ymmärtämään muita ulottuvuuksia ja niiden olentoja ja olemusta.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 15.01.2018 19:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Emil
 

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja kalamos » 14.01.2018 09:39

Magda-sisko kirjoitti:Ihminenhän tästäkin kasvoi, niin kuin jonkin suunnitelman mukaan pitikin.


Tai kyllähän tuo on ihminen parhaimmillaan.
Juuri sellainen Jumalan lapsi, jolle kuuluu Jumalan Valtakunta.
Lapsi, jolla on Lapseuden Henki eli Elämän Henki.

Eikä tuo lapsi ole vielä syönyt tai oikeammin juonut muuta kuin äidinmaitoa.
Ei vielä tietoakaan pahantiedon puun hedelmistä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja Natanael » 14.01.2018 21:10

Onhan tämä herttaista tämä pienten lasten kuvakavalkaadi: oma kuvani on otettu täyttäessäni 1 vuoden. Kuinka suloisia me kaikki aikoinaan olimmekaan! Witnessin Markuksen evankeliumista esille ottama kohta ymmärretään yleisesti tarkoittavan uskovan mielenlaatua, jossa täytyy olla jotain lapselle ominaista, lasten kaltaisuutta. Kunpa säilyttäisimme sellaisen uskon, vaikka varhaislapsuus onkin jo takanamme!
Jo vuoden 1776 Biblia ymmärsi kohdan samalla tavalla kuin nykyään: ”sallikaat lasten tulla minun tyköni, ja älkäät kieltäkö heitä; sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta”. Englannin kielisissä Raamatuissa sana on käännetty mm. ”such as” ja ”of such” – senkaltaisten, sellaisten. Ruotsiksi käännös on käyttämässäni tekstissä ”ty Guds rike hör sådana till” = sillä Jumalan valtakunta kuuluu sellaisille.
Käyttämissäni alkukielisissä lähteissä on sana τοιούτων, joka on suomennettu alkukielen merkityksen mukaisesti sanalla ”senkaltaisten”. Jeesus näyttää tarkoittavan Jumalaan uskomiseen liittyvää lapsenkaltaisuutta, turvallista, varmaa luottamusta Taivaalliseen Isään ja Hänen Sanaansa ja lapsen vilpitöntä iloa Isän lahjoista ja seurasta. Sana esiintyy Uudessa Testamentissa kuudessa eri kohdassa. Matteuksen evankeliumissa sana on samassa yhteydessä (luku 19) kuin Markuksellakin ja saman tekee myös Luukas luvussa 18. Markus käyttää samaa sanaa myös toisaalla, jossa Jeesuksen luokse tuleva lapsi vertautuu sekä Jeesukseen itseensä, että kaikkiin niihin lapsiin, joita me otamme vastaan Jeesuksen nimessä:

:bible:
Markus (9:37) kirjoitti:Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni,
se ottaa tykönsä minut;
ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua,
vaan hänet, joka on minut lähettänyt.


Sana τοιούτων esiintyy myös Galatalaiskirjeessä ja Efesolaiskirjeessä ja sana on noissa kohdissa käännetty ”sellaista”. Koska kysymys ei ole kahden asian rinnastamisesta, niin ”sellaista” tuntuu sopivalta.

:bible:
Paavali (Gal 5:22-23) kirjoitti:Mutta Hengen hedelmä on
rakkaus, ilo, rauha,
pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys,
uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Sellaista vastaan ei ole laki.


:bible:
Paavali (Ef 5:27) kirjoitti:saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan,
jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista,
vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.


Puhutteleva on Markuksen evankeliumin kohta, jossa uskon syttyminen sydämeen tapahtuu sellaisella vastaanottavaisella mielellä, joka vain pienellä lapsella voisi olla. Meillä on varmaan mukavia kokemuksia tilanteista, joissa olemme tarjonneet lapselle jotain hänelle mieleistä. Lapsen suupielet leviävät hymyyn, käsi ojentuu ja hän iloisesti vastaanottaa tarjotun lelun, herkun tai jotain muuta vastaavaa. Eikö uskon lahjan saamisessamme ollut jotain lapseen liittyvää: oma avuttomuutemme, rakkaudellisen Isän puoleen kääntymistä ja suurta iloa meidät yllättävästä armon lahjasta?

:bible:
Markus (10:15) kirjoitti:Totisesti minä sanon teille:
joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi,
se ei pääse sinne sisälle.


Lapsenkaltaisuudessa ei ole kysymys lapsellisuudesta. Usein tunnistan itsessäni helgellistä lapsellisuutta. Lapsissa on paljon sellaisia piirteitä, jotka eivät kuulu täysi-ikäisten, aikuiseen uskoon. Ensiksikin lapsi on lyhytjännitteinen ja malttamaton: jos hän ei heti saa haluamaansa, hän protestoi äänekkäästi.”. Lapsi ei osaa katsoa eteenpäin kauemmaksi tulevaisuuteen, eikä jaksa odottaa. Lapsi sisäistää antajan hyvyydeksi vain omaa, itsekästä mieltään miellyttävät ja itselleen kuuluvina pitämänsä antimet. Erityisesti uhmaikäiset ovat tavattoman vaativia ”kaikki heti minulle nyt. Pieni lapsi ylireagoi tämänhetkisiin, pieniinkin vastoinkäymisiin. Turha on yrittää selittää pienelle lapselle, että ”tämä on sinulla hyväksi, vaikka nyt et sitä näekään”.
Meidän tulee kasvaa täyteen aikuisuuteen uskossamme ja Sanan valossa ymmärrettävä aina vain syvemmin Jumalan armon salaisuuksia. Pieni lapsi haluaa, että hänen oma tahtonsa tapahtuu, meidän sydämessämme tulee elää ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”.
Lapsenkaltaisuus merkitsee minulle hiljaista nöyryyttä, tiettyä viattomuutta ja vilpittömyyttä – mikään ei estä minua iloitsemasta Taivaan Isän rakkaudesta minua kohtaan. Otan kaiken vastaan Isän kädestä, sillä Hän rakastaa minua ja pitää minusta huolta. Lapsella ei ole vielä sellaisia voimavaroja eikä itseriittoista itsevarmuutta, jotta hän voisi ajatella voivansa hoitaa omat asiansa. Hän on täysin riippuvainen siitä, mitä vanhempi hänelle antaa. Joskus olen pysähtynyt vaikeuksien keskellä ja ikään kuin kuullut sisältäni Taivaan Isän kuiskauksen: ”Kaikki tulee minulta.” Kaikki lapseen liittyvä ei ole uskon elämässä hyväksi. Jos emme kasva Sanassa, jäämme hengellisesti lapsen tasolle, joka ei ole Jumalan tarkoitus.

:bible:
Paavali (1 Kor 14:19-20) kirjoitti:mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni,
opettaakseni muitakin,
kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.
Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia;
mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.


Taivaan Isä - lisää minulle lapsenkaltaista uskoa!
Avatar
Natanael
 
Viestit: 511
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Lapsenmielisten foorumi

ViestiKirjoittaja kalamos » 21.01.2018 09:45

Lapset halusivat tulla Jeesuksen tykö. Se kertoo jo jotakin Jeesuksesta.
Mutta opetuslapset estelivät lapsia ja myös äitejä, jotka kantoivat sylilapsia Jeesuksen tykö.

Ja silloin Jeesus puuttui asiaan: Sallikaa lasten tulla!
Perusteluna ei ollut se, että joku muu, jolla on Jumalan Valtakunta, on lasten kaltainen.
Perusteluna oli se, että juuri näiden lasten on Jumalan Valtakunta.

Kerran opetuslapset kysyivät Jeesukselta, kuka on suurin taivasten valtakunnassa.
Jeesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti hänet heidän keskellensä.
Siinä seisoi vastaus. Ja sitten Jeesus ilmaisi asian vielä sanallisesti.

:bible2: Novum interlineaari
Matteus (18:3) kirjoitti:Jos ette käänny ja ole kuin lapset
ette pääse valtakuntaan taivasten


Tuo kääntyminen tarkoittaa palauttamista.
Siis meidät muutetaan/palautetaan sellaisiksi kuin lapset ovat.

:bible2: King James Version 1758
Matteus (18:3) kirjoitti:Except ye be converted


Meistä ei tule lasten kaltaisia. Meistä tulee Jumalan lapsia.
Mutta pienokaista ei tarvitse palauttaa sellaiseksi kuin lapsi on.
Hän on lapsi. Jumalan lapsi.
Ja tätä tosiasiaa varmaan halusin viestiä,
kun laitin tuon kuvan itsestäni pienokaisena avattareksi.


witness kirjoitti:Olisiko tähän kätketty myös sellainen siunaus, joka odottaa aikaansa?


Yli kolme vuotta on aikaa siitä, kun tämän foorumin perustin.
Näkynä oli foorumi, jolle kaikki uskaltaisivat tulla.

Olin ihan varma, että ateistit ja muut, joiden kanssa
olen runsain määrin vaihtanut ajatuksia muilla foorumeilla,
tulisivat myös tänne, jossa voidaan keskustella kaikesta kaikessa rauhassa.

Voiko foorumi, joka on pyhitetty Rakkauden ilmapiirissä käytävälle keskustelulle,
pelottaa jotakuta? En ymmärrä. Voiko Rakkaus olla luotaantyöntävä.
Itse olen luvannut, että tältä foorumilta ei ketään karkoteta pois.

Toivottavasti on niin, että näky vielä odottaa aikaansa.
Niin selvän johdatuksen silloin koin.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu Tervehdys

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron