Jumalan pelko?

[Kirjoittaja]

Mitä on Jumalan pelko? Eihän rakkaudessa ole pelkoa.

Sananl. 9:10

Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä

1. Joh. 4:18

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

1. Joh. 4:16

Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

[kalamos]

Lainaamassasi Johanneksen kirjeen kohdassa
puhutaan fobiasta.

φόβος
fobos

Tuo substantiivi tulee verbistä

febomai

olla kauhuissaan
paeta

Tällaista pelkoa ei Rakkaudessa ole.

Sillä te ette ole saaneet
orjuuden henkeä
ollaksenne jälleen pelossa,
vaan te olette saaneet
lapseuden hengen,
jossa me huudamme:

"Abba! Isä!"

Tuolla samalla sanalla fobos
kuvataan sitten toisaalta
myös kunnioittavaa pelkoa.

Vaimot,
olkaa omille miehillenne alamaiset
niinkuin Herralle;

sillä mies on vaimon pää,
niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää,
hän, ruumiin vapahtaja.

Mutta niinkuin
seurakunta on Kristukselle alamainen,
niin olkoot vaimotkin
miehillensä kaikessa alamaiset.

Miehet,
rakastakaa vaimojanne,
niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa
ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

että hän sen pyhittäisi,
puhdistaen sen,
vedellä pesten,
sanan kautta,

saadakseen asetetuksi eteensä
kirkastettuna seurakunnan,
jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä
eikä mitään muuta sellaista,
vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

Samalla tavoin tulee myös
miesten rakastaa vaimojansa
niinkuin omia ruumiitaan;

joka rakastaa vaimoansa,
hän rakastaa itseänsä.

Sillä eihän kukaan koskaan
ole vihannut omaa lihaansa,
vaan hän ravitsee ja vaalii sitä,
niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

"Sentähden
mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä
ja liittyköön vaimoonsa,
ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

Tämä salaisuus on suuri;
minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

Mutta myös teistä kukin kohdaltaan
rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä;
mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.

Tuo kunnioittaminen ilmaistaaan
siis samalla sanalla.

Me emme enää ole peloissamme,
koska olemme Morsiamena
Jeesuksen Rakkauden alla.

Mutta me kunnioitamme Jumalaa.
Israel on Jumalan Vaimo.

Ja VT:n sivuilta me näemme,
että se ei aina kunnioittanut Jumalaa.

Tämä pelko olisi kuitenkin ollut
Viisauden alku.
Ja silloin Israel olisi myös
tuntenut Pyhimmän,
joka tuli heidän keskelleen.

Eli Jumalan pelko on
Rakastavan Jumalan kunnioitusta.

[Kirjoittaja]

[kalamos]

Jumalan pelko ei aja meitä pois
Jumalan läheisyydestä
vaan vetää meitä Isin tykö,
niinkuin isit hyvin tietävät.

Me huudamme Abba Isi !

Mutta Isinkin täytyy joskus huutaa
ja varoittaa meitä pahoista asioista.

Esille ottamassasi kohdassa (1 Joh 4)
meillä on Jumalan Sana,
joka alkaa näin:

Rakkaani,
älkää jokaista henkeä uskoko,
vaan koetelkaa henget,
ovatko ne Jumalasta;

sillä monta väärää profeettaa
on lähtenyt maailmaan.

Tästä te tunnette Jumalan Hengen:
jokainen henki,
joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi,
lihaan tulleeksi,
on Jumalasta;

ja yksikään henki,
joka ei tunnusta Jeesusta,
ei ole Jumalasta;

se on antikristuksen henki,
jonka olette kuulleet olevan tulossa,
ja se on jo nyt maailmassa.

Tämä varoitus ei tarkoita sitä,
ettemmekö olisi Isin lapsia
aina ja ikuisesti.

Lapsukaiset,
te olette Jumalasta
ja olette voittaneet heidät;

sillä hän, joka teissä on,
on suurempi kuin se,
joka on maailmassa.

He ovat maailmasta;
sentähden he puhuvat,
niinkuin maailma puhuu,
ja maailma kuulee heitä.

Me olemme Jumalasta.
Joka tuntee Jumalan,
se kuulee meitä;
joka ei ole Jumalasta,
se ei kuule meitä.

Siitä me tunnemme
totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

Ja Isin lapsina meillä on
Hänen Rakkautensa voimavarana.

Rakkaani,
rakastakaamme toinen toistamme,
sillä rakkaus on Jumalasta;

ja jokainen, joka rakastaa,
on Jumalasta syntynyt
ja tuntee Jumalan.

Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
sillä Jumala on rakkaus.

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus,
että Jumala lähetti
ainokaisen Poikansa maailmaan,
että me eläisimme hänen kauttansa.

Siinä on rakkaus
- ei siinä, että me rakastimme Jumalaa,
vaan siinä,
että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa
meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaani,
jos Jumala on näin meitä rakastanut,
niin mekin olemme velvolliset
rakastamaan toinen toistamme.

Jotenkin me vaan tunnemme sen,
että me olemme Isin sylissä.
Että me olemme Hänessä
ja Hän meissä.
Me olemme yhtä.

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
Jos me rakastamme toinen toistamme,
niin Jumala pysyy meissä,
ja hänen rakkautensa
on tullut täydelliseksi meissä.

Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä
ja hänen pysyvän meissä,
että hän on antanut meille Henkeänsä.

Ja me olemme nähneet ja todistamme,
että Isä on lähettänyt Poikansa
maailman Vapahtajaksi.

Joka tunnustaa,
että Jeesus on Jumalan Poika,
hänessä Jumala pysyy,
ja hän Jumalassa.

Tämä suhde Isin ja lapsen välillä
vahvistuu ja lujittuu koko ajan.

Ja me olemme oppineet tuntemaan
ja me uskomme sen rakkauden,
mikä Jumalalla on meihin.

Jumala on rakkaus,
ja joka pysyy rakkaudessa,
se pysyy Jumalassa,
ja Jumala pysyy hänessä.

Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä,
että meillä olisi turva tuomiopäivänä;
sillä sellainen kuin hän on,
sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

Pelkoa ei rakkaudessa ole,
vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta;
ja joka pelkää,
se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

Ja näin Jumalan Rakkaus
on eskaloitunut myös Jumalan lasten
keskinäiseksi rakkaudeksi.
Jos näin ei ole asianlaita,
niin sitten me emme ole
vielä oikein tulleet tuntemaan Jumalaa.

Me rakastamme,
sillä hän on ensin rakastanut meitä.

Jos joku sanoo:
"Minä rakastan Jumalaa",
mutta vihaa veljeänsä,
niin hän on valhettelija.

Sillä joka ei rakasta veljeänsä,
jonka hän on nähnyt,
se ei voi rakastaa Jumalaa,
jota hän ei ole nähnyt.

Me olemme osa Jumalan Valtakuntaa.
Ja sen Kuningas on säätänyt,
että meidän tulee rakastaa toisiamme.

Ja tämä käsky meillä on häneltä,
että joka rakastaa Jumalaa,
se rakastakoon myös veljeänsä.

Evankeliumiinsa Johannes on tallentanut
riipaisevan katkelman.

Minä olen se hyvä paimen,
ja minä tunnen omani,
ja minun omani tuntevat minut,
niinkuin Isä tuntee minut
ja minä tunnen Isän;

ja minä annan henkeni
lammasten edestä.

Minulla on myös muita lampaita,
jotka eivät ole tästä lammastarhasta;
myös niitä tulee minun johdattaa,
ja ne saavat kuulla minun ääneni,
ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Sentähden Isä minua rakastaa,
koska minä annan henkeni,
että minä sen jälleen ottaisin.

Ei kukaan sitä minulta ota,
vaan minä annan sen itsestäni.
Minulla on valta antaa se,
ja minulla on valta ottaa se jälleen;
sen käskyn minä olen saanut Isältäni.

Sen suurempaa rakkautta ei kellään voi olla.
Ja Poika toteutti Isän käskyn.

Ja nyt meille sanotaan
Johanneksen kirjeessä
esille ottamasi luvun päätteeksi,
että mekin olemme saaneet käskyn.

Alkutekstin sana on:

ἐντολή
entolē

käsky
säännös

Kysymys on kuitenkin
oikeastaan etuoikeudesta.

Sana esiintyy esimerkiksi
seuraavassa kohdassa:

Teille lähettää tervehdyksen
Aristarkus, minun vankitoverini,
ja Markus, Barnabaan serkku,
josta olette saaneet ohjeita

Rakastaminen on siis
Jumalan lapselle valtava etuoikeus.
Se on Herran käsky
mutta myös suloinen ohje
ja valtuutus.