Uusi, puhdas sivu!
Juurikin tähän aikaan 56 vuotta sitten äitini pyöräytti minut tähän maailmaan. Olin neljäs tytär; minua aiemmin syntynyt oli nukkunut pois vain viikon ikäisenä, kun osastolla riehui talttumaton aivokalvontulehdus, joka sitten tarttui vastasyntyneeseen. Jälkeeni syntyi vielä viides, tytär hänkin.
Lapsuudestani on jäänyt vahva mielikuva, kuinka isä oli toivonut poikaa, tilan jatkajaa. Monissa lapsuusajan valokuvissa minulla on sängelle ajetut hiukset. Pelkäsin aina kaupunkireissuja, kun tiesin, että silloin mennään parturiin. Ehkä se oli käytännöllinen kampaus, kun hiuslaatuni oli (ja on) paksu, mutta muilla sisaruksillani oli mielestäni kauniit, tyttömäiset hiukset.
Viimeisen arvioni 'pätevyydestäni' sain isältäni kertoessani hänelle tulleeni uskoon. Olin salannut asian jonkun vuoden ajan, ja sopersin noin parikymppisenä asian ääneen; muistan vielä lisänneeni lopuksi, että Jumala rakastaa sinuakin, isä. Isäni vastaus kuulemaansa oli impulsiivinen: 'Siinä meni hyvä tyttö pilalle!'
Isältäni olen perinyt ajoittaisen impulsiivisuuden, josta todellakaan aina ei ole ollut hyötyä, sanoissa eikä teoissa. Mutta on tilanteita, joissa tarvitaan sekä puheeksiottamista että väliintuloja, oli kyse omista tai lähipiirin asioista. On astuttava framille ja annettava tuulen puhaltaa hiusjuuriin asti: Jumalani, tässä minä olen.