kalamoksen blogi

Avaa oma blogisi. Kuvablogit. Teemablogit.
Blogeja muualta.

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 23.03.2017 18:13

Kun olin viisivuotias, me jouduimme taas etsimään asuntoa.
Sillä alakerran pariskunta sai lapsen,
ja tarvitsi tuon vinttihuoneemme tälle.

Ja kyllähän me sitten ensimmäisten kauhistusten jälkeen löysimme asunnon,
joka oli jotenkin ihmisasunnoksi kelpaava.
Vuokrattavana olevaa huonetta ja keittiötä puutalossa
oli katsomassa meidän lisäksi yksinäinen nainen.
Hän ilmeisesti katsoi meidän olevan suuremmassa pulassa kuin mitä hän oli,
kun oli tämä viisivuotiaskin.

Ja niin me sitten muutimme ihan uuteen ympäristöön.
Tämä ympäristö ei ollut enää ollenkaan pyhäkoulupojalle sopiva.

Vuosikymmeniä myöhemmin sain tietää,
että tuo hiukan kummallinen puutalokompleksi
oli ollut joskus kauan sitten historian saatossa bordelli.
Ehkä ei juuri se huoneisto, johon me muutimme hyyryläisinä,
vaan vieressä ollut isokokoinen puurakennus,
jossa oli suuri määrä ihmeen pieniä huoneistoja,
ei kuitenkaan kahta samanlaista.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.03.2017 09:35

Minä olen 50-luvun tuote.
Mutta isäni oli syntynyt vuosisadan vaihteessa,
ja nähnyt ja kokenut paljon asioita. Sodat ja kapinat ym.
Siinä olisi kyllä ollut elokuvan ainestakin.

Myös äitini, vaikka oli paljon isää nuorempi,
muisti kyllä myös sodan kauhut.
Kuinka sireenit ulvoivat ja sitten juostiin läheiseen metsään suojaan.
Rakennuksiahan vihollinen kai yritti pommittaa.

Isä oli koko ikänsä tehnyt erittäin raskasta työtä.
Niin nytkin, kun muutimme uuteen asuntoomme.
Telakalla hirvittävän painavia rautalevyjä siirrettiin paikasta toiseen miesvoimin.

Kun telakalle tuli töihin nuorukaisia, niin eihän niistä ollut tuollaiseen työhön.
Isoa rautalevyä siirrettäessä yksi heistä irrotti otteensa,
ja silloin koko rautalevy putosi. Ja isältä meni jalka poikki.
Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.

Niinpä isällä oli sairaslomaa, kainalosauvat ja jalka kauheassa kipsissä.
Ja niin oli oiva tilaisuus tehdä välttämätön peruskorjaus tuossa asunnossa.
Hän hyppi yhdellä jalalla välillä kainalosauvojen varassa - välillä ilman niitä,
ja irrotti korkkimaton ja repi lattialankut auki naulauksistaan,
laittoi jotakin lämpöeristettä,
ja taas lankut naulattiin takaisin kiinni.
Samoin uusittiin vetoiset hirsiseinät sisäpuolelta jne jne.

Ei tuo asunto silti kovin lämmin ollut.
Keittiön valtava hella ei muistaakseni toiminut ollenkaan.
Kamarissa oli iso pönttöuuni. Se toimi.

Ruoan laittoa varten hankittiin priimus.
Siinä oli sellainen osa, johon ensin kaadettiin tenua.
Avattiin yksi venttiili. Tenu sytytettiin.
Sitten määrätyssä vaiheessa pumpattiin säiliöstä valopetroolia.
Sitten oikealla hetkellä venttiili kiinni.
Vai mitenkähän tuon venttiilin kanssa oli.
Ainakin tuo kauhistus saatiin sammumaan niin, että venttiili avattiin.
Palamisen aikana aina välillä pumpattin, jos liekki ei ollut riittävä.

Kerran tuo asuntomme oli vähällä palaa,
kun meillä oli kylässä vieraita.
Isä ja äiti nukkuivat vintissä sahanpurujen keskellä.
Vieraileva mies ja vaimo nukkuivat keittiön lattialla.
Minä ja vierailijoiden lapset nukuimme kamarissa.
Vierasperheen isäntä halusi yllättää aamulla isän ja äidin kahvilla.

Hänen vaimonsa vähän vastusteli.
Mies vakuutti, että kyllä hän tätä osaa käyttäa.
Olihän hän ollut rintamalla, jossa näitä vehkeitä oli.

Mutta eipä osannutkaan.
Valkea nousi jo kattoon asti
ja sormet olivat valuvan valopetrolin liekeissä.
Mutta mies ei irrottanut otettaan priimuksesta.
Hänen vaimonsa ei millään osannut avata ulko-ovea.
Hän väänsi lukon nuppia väärään suuntaan.

Lopulta isä heräsi metakkaan,
ja ovi saatiin auki ja liekehtivä priimus heitettyä pihalle.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 26.03.2017 07:36

Tämä ensimmäinen kesäajan aamu oli pimeä ja väsyttävä.
Mutta muistelen nyt ensimmäistä aamuani tuolla uudessa asuinympäristössäni.
Silloin ei onneksi tuollaista hullutusta kuin kesäaika ollut vielä keksittykään.

Olin siis viisivuotias.
Menin aamulla ulko-ovesta tuon kolhoosin pihalle.

Aamuaurinko paistoi matalalla.
Se kimmelsi pihalle näkyvän meren pinnalla kuin kristalli.
Yhtäkkiä tuon aamun viileydessä tapahtui jotakin, mikä jähmetti minut paikoilleen.

Valtava valkeus tuli tuon kimmeltävän veden pinnalle.
Näytti aivan siltä kuin maan alta
ikäänkuin sen pihan alta, jossa olin,
olisi lipunut hitaasti esiin jotakin.
Ensin vain jotain valkoista tuli ja tuli.
Pian tajusin, että se on laivan valkoinen keula.
Mutta tuota valkoista tuli aina vaan enemmän ja enemmän näkyviin.
Lopulta koko valtava valkoinen kerrostalon kokoinen jätti lipui
tuon aamuauringon kristallisoiman veden päällä.

Minä olin jähmettynyt paikoilleni. Haukoin henkeä.
Sitten menin sisälle kertomaan äidilleni,
että minä näin jotain aivan ihmeellistä.
Tässä pihalla ei kun tuossa merellä menee valtava laiva.

Äidillä oli kiireitä, ja niin laiva ehti mennä pois,
ennenkuin hän ehti tuota ihmettä nähdä.
Ei hän oikein ymmärtänyt, mikä laivassa nyt niin ihmeellistä oli.
Mutta eihän hän nähnyt sitä valtavaa kirkkautta, minkä minä näin.

Valtava auringossa kylpevä valkoinen laiva,
josta kuului onnellisten ihmisten ääniä,
lipui täältä maan päältä
kristallin lailla kimmeltävää veden pintaa pitkin
jonnekin kauas pois.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.03.2017 07:54

Noita valtavia matkustajalaivoja meni aamuisin ja iltaisin.
Muita laivoja pitkin päivää ja yötä.

Iltahämärässä kamarin ikkunasta näkyi,
kuinka pimeyden keskellä lähestyi
lukematon määrä valaistuja ikkunoita
ja vähän muitakin valoja.

Näky oli täysin erilainen kuin aamulla,
mutta niin säväyttävä,
että isä, äiti ja minä juoksimme pimeälle rannalle
katsomaan tuota valoshowta pimeyden keskellä.

Valtava sisältä valaistu laiva lipui pimeyden keskellä jonnekin.
Salmi oli tässä kohden niin kapea, ja laiva niin lähellä rantaa,
että pystyi todellakin kuulemaan laivan sisältä meteliä.
Toki laivan konehuoneestakin sitä kuului ja ulkopuolelta potkureiden kohina jne.
Mutta myös ihmisjoukon ääntä.

Laiva imi tuossa kapeassa salmessa vettä allensa,
niin että ranta kuivui pitkälle mereen päin,
ja saattoi ihan kävellä kuivaa pitkin pitkän matkaa.
Mutta kohta laivan ohitettua tuon kohdan
vesi tulvi takaisin moninkertaisella vesimäärällä.
Siinä tulikin sitten kiire, jos halusi selvitä kuivin jaloin ja housunlahkein.

Ei oikeastaan ole mitenkään ihmeellistä,
jos Jumala pystyi järjestämään niin,
että Israelin kansa pääsi kuivaa pitkin meren läpi,
kun jo ihminenkin saa meren hiukan liikkumaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 29.03.2017 13:11

Muuttopäivän iltana minulle tuli hätä. Isompi.
Mutta missä ihmeessä täällä on ulkohuone.

Illan hämärässä oli vielä lapsukaisia iso lauma pihalla
kaukaa ihmettelemässä uusia asukkaita.

Äiti käski mennä heiltä kysymään asiaa.
Ja minähän menin.
Olivat suurinpiirtein samanikäisiä minun kanssani.

Viisivuotiaat neuvoivat viisivuotiasta.
He juoksivat valtavan ison puurakennuksen tykö,
ja näyttivät yhtä sen ulko-ovista.

    Tuolla!


Se oli kyllä sitten maailman suurin ulkohuone.
No, minä avasin tuon ulko-oven,
mutta ei sen takana mitään huussia ollut,
vaan puiset portaat ylöspäin pimeyteen.

Jäin ihmettelemään jonnekin kauas synkkyyteen johtavia portaita,
ja sain lisäohjeita:

    Älä mene meidän huussiin.
    Tai voit sinä sinnekin mennä.


No, en minä sinne ylös pimeyteen uskaltanut mennä,
ja en minä olisi siellä mitään nähnytkään,
josko sieltä mitään ulkohuonetta olisi voinut löytyäkään.

Ja niin hätätilanne jatkui,
ja minä menin takaisin uuteen kotiimme kertomaan äidille,
että minä en oikein saanut selvää, missä se ulkohuone on.

Sitten äiti tuli minun kanssani lasten luo,
ja nyt yksi tyttölapsi tuli opastamaan meitä perille asti.

Toden totta noiden valtavien portaiden yläpäässä
oli aula, nyt jo ihan pimeä,
ja tuon aulan seinämiä reunusti lukematon määrä huusseja.
Yksi niistä kuului kuulemma meille ja meidän seinänaapurille.
Mutta sitten tämä tyttö näytti heidän huussiaan,
jonka ulkoneinässä oli jotain, mitä meidän ulkohuoneessamme ei ollut.
Palanen lasia. Ja niin siellä ehkä juuri ja juuri vielä näki,
mistä löytyy se paikka, mihin istutaan.

Onneksi sitä ei nähnyt, mitä alla oli.
Ihmettelen vaan vieläkin, miksi niin korkealle
- siis valtavan ison puurakennuksen toiseen kerrokseen -
oli pitänyt rakentaa tuo mukavuuslaitoskompleksi.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 30.03.2017 07:51

Oli syysmyöhä,
kun tuo muuttomme uudenlaiseen ympäristöön tapahtui.

Ja kohta olikin maassa lunta paksulti.
Ja minulla oli mäkikelkka.
En tiedä, mistä sellaisen olin saanut,
mutta sellainen minulla oli.

Menin taas tuon lapsilauman luo.
Tällä kertaa kysyin, missä täällä on mäki.

No nuo maisemat olivat jylhää mäkeä joka puolella,
mutta nyt tiedustelin paikkaa, missä voisi hiljalleen lasketella kelkalla.

He ottivat itse kukin jonkin pahvin mukaansa.
Minä seurasin heitä vetäen perässäni hienoa mäkikelkkaa.

Sitten tultiin perille.

    Tässä


Todella hieno ja tasainen rinne kalliolta alas.
Mutta hirmuisen jyrkkä.

Minä olin hiukan ihmeissäni,
että eihän noin jyrkkää mäkeä voi kelkalla laskea.

Mutta he olivat sitä mieltä, että kuulemma voi.
No, kun he olivat paikallisia, niin täytyihän heidän tietää.

Mutta en minä istuma-asennossa pystyssä pysyisi.
Niin minä menin makuuasentoon kelkan päälle.

Ja sitten menoksi.
Vauhti kiihtyi hurjaksi.
Kuulin takaani kovaa naurua.

Olin tullut tekemisiin minulle ennestään tuntemattoman asian kanssa.
Minut oli petetty. Minua oli huijattu. Raa'asti.

Mutta en voinut asialle enää mitään.
Vauhti kiihtyi ja kiihtyi.

Sitten yhtäkkiä mäki loppui.
Ensin kelkka töksähti lumivalliin
ja minä syöksyin kelkan päältä lumen sisään.
Sitten kelkka meni jollain hitausvoimalla
vielä minun ylitseni ja jatkoi kedolle ja edelleen merta päin.

Nyt huipulla tuli hiljaista. Minä olin liikkumaton.
En pystynyt myöskään hengittämään.
En siis pystynyt esimerkiksi mitenkään ilmaisemaan, että minä olen avun tarpeessa.

Lopulta sain hiukan heilautettua jotakin kohtaa itsestäni.
Silloin kallionrinteestä alkoi taas kuulua hyperriemullista naurua.

Minä en tosiassa vieläkään pystynyt hengittämään.
Yritin, mutta en saanut ilmaa keuhkoihini.

Lopulta kuintekin pääsin ylös ja sain vedettyä henkeäkin.
Hain kelkan ja kiipesin hiljalleen takaisin ylös.
Sinne saavuttuani tajusin, etteivät he ollenkaan ymmärtäneet,
mitä he olivat tehneet.
Edelleen iloiten suuresti kaikesta näkemästään he pyysivät:

    Mene uudestaan
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 31.03.2017 16:53

Katsoin tänään areenasta tullutta suoraa lähetystä.
Ennenkuin Tasavallan Presidentti saapui paikalle,
kamera näytti pitkään hyvin tyylikästä sisäkuvaa.
Valtaosan tuosta kuvasta vei portaikko,
jossa oli punainen matto kullanvärisine kiinnikkeineen.

Hiukan samantapainen oli ollut portaikko siihen vinttihuoneeseen,
jossa olimme asuneet, kun olin viisivuotias.
Silloin astelin kotiin aina punaista mattoa pitkin.
Ja siinä oli muistaakseni samantapaiset kiinnikkeet.

Sitten jouduimme muuttamaan, ja nyt kaikki oli toisin.
Alapuolellamme ei ollut ihmisasuntoa,
vaan vetoinen matala perustus,
jonka sisäpuolella asuivat hiiret ja rotat.
Sieltä tulvi tunkkainen haju sisälle.

Aiemmin asuinhuoneessamme oli ollut kaakeliuuni.
Nyt peltinen pönttöuuni kamarissa,
ja keittiössä hirvittävän iso hellanrumilus, joka ei vetänyt.

Myös asuinympäristö oli kovin toisenlainen.
Aiemmin en ollut osannut pelätä mitään.
Ei ollut mitään aihetta. Nyt oli toisin.

Pihapiiriin kuului myös isoja poikia.
Yksi heistä oli puolet pidempi kuin minä,
ja vastaavasti paljon minua vanhempi.

Hän kutsui minut luokseen.
Ja minä tietysti menin.

Hän halusi harjoitella judoa.
Hän otti oudon asennon hiukan selin minuun,
otti yhdestä kädestäni kiinni
ja kiskaisi minut itsensä yli,
ja minä mätkähdin kovalle hiekkapihalle.

Kerran jouduin iltapimeässä yhtäkkiä johonkin ihmeelliseen juttuun.
Tuo samainen nuorimies laitti minut jotenkin naruihin,
ja lapsilauma ympärillä huusi innosta.

En oikein tiedä, mitä siinä tapahtui,
mutta menin kotiin itkien ja verta nenästä valuen.

Nyt isä hermostui. Tivattuaan, mitä oikein oli tapahtunut,
hän syöksyi pihalle ja silloin tämä nuorukainen juoksi ties minne.
Hän oli nopeampi juoksija kuin isä. Onneksi.

Minä en enää uskaltanut kulkea pihan läpi, jos näin tuon nuorukaisen siellä.
Ja näinhän minä, kun kerran samassa pihapiirissä asuimme.
Minä yritin kiertää jostain talon takaa,
mutta sielläkin hän tuli minua vastaan,
ja vaati, etten saa kertoa hänestä enää isälle.

Elämääni oli tullut uusia elementtejä.
Rakkauden tilalle oli tullut pelko,
luottamuksen tilalle epäilys.

Ja kohta minä olin yksi niistä,
joka yritti viisivuotiaan vimmalla uhata toisia.

Kuten aiemmin olen kertonut,
minä tiesin, miten paha maailma saadaan hallintaan.
Tietenkin samalla tavalla kuin edellisessä asuinpaikassani
alakerran vuokraemäntämme oli tehnyt,
kun näki tuhmien poikien ampuvan ritsalla lintuja.
Hän soitti poliisit.

Ja niin minä huusin nyt pihalla pahalle maailmalle,
että minä soitan poliisin.

Eihän meillä tietenkään ollut edes puhelinta.
Saatikka, että minä olisin osannut sillä johonkin soittaa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 02.04.2017 16:56

Tuossa pihapiirissä kyllä vieraili mustamaija aina sillöin tällöin.
Korjasi talteen ja selviämään jonkun rähinöimästä.

Kerran minun pienen lapsen silmäni hiukan ihmettelivät
jotenkin oudosti käyttäytyvää miestä,
joka meni tuon yhteispihan läpi rantaan uimaan jonkun naisen kanssa.

Jonkun ajan kuluttua tuo nainen raahusti rannasta yksin
ja huusi minulle, että mikä tämän paikan osoite on.

Minä en ymmärtänyt, mistä on kysymys,
mutta toiset ymmärsivät ja käskivät soittaa poliisin.
Ja näin tuo nainen lupasikin tehdä. Hänet oli raiskattu.

Yksi todella säälittävä miesparka
löytyi eräänä aamuna hirressä omasta kodistaan.

Kaikenlaista inhottavaa tapahtui.
Hukkumisia, dramaattisia linja-auton alle jäämisiä jne.

Minun murheeni olivat pieniä, joskin minulle suuria.
Minun ikäiseni toinen poika tuli ahdistelemaan minua,
kun astelin kauppaan ostamaan maitoa ja leipää.
Tai paremminkin aina palatessani kaupasta.

Äiti ihmetteli, miksi kaupparahasta puuttu aina hiukan.
En uskaltanut sanoa, että minut ryöstettiin joka kauppareissulla.

Asia painoi minua kovasti jo senkin tähden,
että tiesin kuinka tiukassa elämisemme oli.
Monesti olimme äidin kanssa linja-autoa vastassa,
kun tiesimme isän tulevan töistä tilipäivänä.
Ja niin äkkiä isä antoi meille rahaa,
ja saimme viikonlopuksi ostettua ruokaa kaupasta,
johon ehdimme juuri ennen sen sulkeutumista.

Mutta takaisin tuohon minulta rahaa vaatineeseen poikaan.
Kerrran minä päätin luikerrella asiasta.
Minä sanoin tuolle pojalle,
että jos nyt päästät minut menemään kotiin,
etkä ota meidän rahojamme,
niin ensi kerralla minä tuon sinulle oikein ison sinisen setelirahan.
Tarkoitin viiden markan vai oliko vielä viidensadan markan seteliä.

Monta kertaa tuo poika syöksyi jostain puskasta, kun palasin kaupasta,
ja pyysi sitä lupaamaani sinistä rahaa.
En muista miten tuo episodi päättyi.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 23.04.2017 16:27

Olin jo pienenä edellisessä asunnossamme asuessamme vaistonnut sen,
että määräajoin oli jotenkin ahdistava päivä.

Sitä en ymmärtänyt, että se päivä oli isän tilipäivä.
Se oli aina murheen päivä.

Äiti sai pienen pienen sairaseläkkeen,
minusta maksettiin pienen pieni lapsilisä,
ja sitten meidän olisi pitänyt elää isän palkalla.

Jossain vaiheessa, josta minä en muista mitään,
oli tilanne ollut se - ehkä jonkin lakkoilun tai muun syyn takia -
että isä ei voinut käydä työssä.
Elettävä kuitenkin oli. Ja niin isä yritti kaikenlaista.
Muun muassa hän maalasi tauluja.

Ei hänellä ollut tietenkään varaa ostaa taulumaaleja,
mutta hän sekotti itse emulsiot ja teki värit.
Ja näin hän saattoi myös tehdä sellaista maalia,
joka ei niin pahasti ottanut äidin keuhkoihin.

Kerran isä oli jostain huomannut ilmoituksen taiteilijaseurasta.
Ja niin hän liittyi sellaiseen, jos saisi vaikka jotain maalausvinkkejä.
Sitten jonkun ajan kuluttua tuli taiteilijaseurasta kutsu iltatilaisuuteen.
Pukuvaatimuksena oli frakki.
Oli siis käynyt oikein tosi paha väärinymmärrys.
Isä tietenkin erosi taiteilijaseurasta samantien.

Mutta tauluja hän maalasi ja sitten äiti nivelreumaisilla käsillään
raahasi niitä talosta taloon ja yritti myydä niitä.
Ja sillä rahalla meidän sitten olisi pitänyt pysyä hengissä.
Eihän niitä juuri kukaan ostanut.
Mutta hengissä me kuitenkin selvisimme.

Sitten tuli taas veroilmoituksen teon aika.
Mitä laitetaan isän ammatin kohdalle.
Kun oikein muuta työtä ei tuona vuona kai ollut,
niin siihen laitettiin "Taiteilija".

Verottaja oli vielä läytänyt isän nimen taiteilijaseuran jäsenluettelosta.
Ja niin tuli hirrrrrrrvittävän suuret mätkyt.
Isä meni verotoimistoon ja selitti todellisen tilanteen.
Isälle oli sanottu, että jos te haluatte, että näitä veroja pienennetään,
niin siitä ei tule mitään.

Vuodesta toiseen jokainen tilipäviä oli tämän jälkeen suuren murheen päivä.
Mitä enemmän isä oli tehnyt raskasta työtä ja varmaan ylitöitäkin,
niin sitä enemmän joka tilistä verottaja ulosmittasi siitä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: kalamoksen blogi

ViestiKirjoittaja kalamos » 30.04.2017 16:58

Olimme siis joutuneet muuttamaan uuteen asuntoon,
jos sitä nyt oikein sellaiseksi saattoi sanoa.
No, tekihän isä siinä heti ison remontin,
kun oli sairaslomaa katkenneen jalan takia, kuten aiemmin kerroin.

Sitten katkennut jalka oli taas kunnossa,
ja isä palasi raskaihin töihin telakalle
siirtämään painavia rautalevyjä paikasta toiseen jne.
Hän putosi jostain korkealta kahden rautalevypinon väliin
kiilautuen molemmista kyljistään.
Molemmilta puolilta meni kylkiluut poikki.

Vesi ei enää tullut hanasta niinkuin vanhassa asunnossa.
Vesi haettiin kaukana rannalla olevasta rengaskaivosta.
Isä puhisi ja pihisi katkenneiden kylkiluidensa tähden,
kun nousi jäistä rantatietä pitkin
painava ehkä 15 litran emalipintainen ämpäri täynnä vettä
kummassakin kädessä.

Merellinen ympäristö oli sinänsä isälle tuttu.
Hän oli syntynyt saaristopitäjässä.
Nuorena hänen tehtäviinsä renkinä oli kuulunut
muun muassa maidon vieminen meijeriin.
Kesäisin soutaen, talvella hevospelillä.

Kahdesti kävi niin, että hevonen putosi jäihin.
Molemmilla kerroilla isä sai yksin hevosen jäistä ylös.
Jostain syystä hevoset luottivat isään.
Toisessa noista tapauksista hevosen tilanne oli hyvin paha.
Mutta se siis luotti isään täydellisesti,
ja oli rauhallinen ja pysyi hissukseen siihen hetkeen asti,
että isä oli saanut irrotettua kuorman hevosesta ja muut valmistelut tehtyä,
ja sitten huusi hevoselle, että nyyyyt ...
Ja silloini isän väkivahvoilla käsillä ja hevosen kovalla ponnistuksella
pelastuminen onnistui.

Tuo luottamus oli sinänsä ihmeellinen asia,
sillä siihen aikaan ei hevosia paljon säälitty.
Isän täytyi ottaa huonokuntoinenkin hevonen vaikka kyntöhommiin,
vaikka hän ei olisi sitä halunnut tehdä.
Mutta silti nekin hevoset, jotka eivät muiden kanssa tulleet toimeen,
tulivat toimeen isän kanssa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6549
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

EdellinenSeuraava

Paluu Blogit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa