Kirjoittaja esittää avauksessaan sekä kieltoja vannomisesta, että myös myönteisiä kehotuksia vannomiseen. Näin edessämme on näennäisiä ristiriitaisuuksia. Jumala ei Sanassaan ole kuitenkaan ristiriitainen, joten nöyrin mielin meidän on otettava haaste vastaan ja kaivauduttava pintaa syvemmällä vannomisen aiheeseen. Vain niin toimien voimme saada selvyyttä esille nostettuun kysymykseen. Niin tässä kuin muissakin raamatullisissa kysymyksissä, ei riitä, että me siteeraamme jotain yksittäistä, tiettyä Raamatun jaetta, vaan meidän tulee katsoa, missä asiayhteydessä se tuodaan esille. Tätä puolta ei voida tarpeeksi korostaa, jotta ymmärtäisimme ja kuulisimme, mitä Jumala Sanassaan todella sanoo – samoin meidän tulee kuunnella kärsivällisesti lähimmäisiämmekin, eikä katkaista puhetta joka lauseen jälkeen ja tehdä siitä hätäisiä johtopäätöksiämme. Kunpa oppisin tämän viimeksi mainitun!
Millaisesta vannomisesta Jeesuksen puheessa oli kyseisessä tilanteessa kysymys? Huomaamme, että vuorisaarnassa Jeesus asetti toistuvasti vastakkain fariseusten väärät tulkinnat Jumalan Sanasta ja korjasi ne sitten sellaisiksi kuin mikä niiden tarkoitus oli tyyliin ”olette kuulleet sanotuksi, mutta Minä sanon teille…” Nyt Jeesus oikaisee sellaiset väärät käsitykset vannomisesta, joita fariseukset olivat kansalle syöttäneet. Vanhassa Testamentissa olevien moraalisten lakien tarkoituksena oli rajoittaa pahuutta ja syntiä. Jotta valehtelun sijasta israelilaiset puhuisivat totta, asia voitiin vahvistaa vannomalla. Jos joku Jumalan kansaan kuuluvista vannoi ja siitä huolimatta valehteli, niin hän tuotti suurta häpeää Jumalalle. Oikea vannominen oli Jumalan antama kehotus. Niin tapahtui mm. Aabrahamin lähetettyä palvelijan hakemaan vaimoa Iisakille, Joosefin vannottaminen hänen veljiltään ja Joonatan pyysi valan vannomista Daavidilta. Vain väärä vannominen kiellettiin.
Mooses (5.Moos.6:13, 3.Moos.19:12) kirjoitti:”Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele häntä ja vanno hänen nimeensä.”
”Älkää vannoko väärin minun nimeeni, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra.”
Fariseukset olivat tehneet vannomisesta ihmiskeskeisen suorituksen todistaakseen kuulijoilleen vanhurskauttaan. Meille on varmaan tuttua heidän ulkokultaisuutensa suhteessa niin rukoukseen, almujen antamiseen kuin Sanan tutkimiseenkin nähden. Sama teennäisyys näkyy tässäkin, sillä valojen vannominen oli mennyt aivan vallattomuuksiin. Samalla kun fariseukset olivat sydämessään kovia, omahyväisiä ja valheellisia, he saattoivat rauhoittaa omaatuntoaan jatkuvilla vannomisillaan ja vakuutteluillaan. ”Koska olen vannonut, niin en voi olla syyllinen.” Vannomisen meneminen naurettavuuksiin näkyi siinä, että fariseukset vannoivat ”panoksia korottaen” Jerusalemin, taivaan, oman päänsä ja lopulta minkä tahansa asian kautta. Kaiken huipuksi fariseukset pyrkivät pääsemään pois rehellisyyden vaatimuksista väittämällä, että jotkut valat olivat sitovia ja jotkut eivät! Tällaisen hullun myllyn pyörityksen Jeesus halusi katkaista.
Jukka huomautti, että Jeesusta vannotettiin puhumaan totta hänen ollessaan tuomiolla. Tällaista oikeudenkäynnissä vannomista Jeesus ei vastustellut, vaan vastasi vain rehellisesti esitettyyn kysymykseen. Minäkin olen valmis antamaan valan oikeudenkäynnissä, koska lain mukaan väärän valan antaminen johtaa tuomioon. Kysymys on juridesta käytännöstä. Todistaisin mielelläni, että minulla ei ole mitään pelkäämistä totuutta puhuessani. Apostoleilla ei ollut vaikeuksia vannomisen suhteen, tiesiväthän he kehotuksen vannomiseen tulleen Jumalalta. Minua puhuttelevin kohta vannomisesta on kirjeessä hebrealaisille.
(Heb.6:13-18) kirjoitti:”Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: "Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän"; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli. Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä. Sen tähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehotuksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.”
Suoranainen valehtelu, liioittelu tai pelkästään vaitiolo silloin, kun totuus pitäisi tuoda esille, on suuri synti. Se voi olla esteenä sille, että kuulija voisi ottaa meidän todistuksestamme Jumalan Sanan totuutena vastaan. Meidän uskovien sanoilla voi olla valtava merkitys.
Jos puhut aina totta, sinulla ei ole mitään tarvetta missään tilanteessa vannoa kuulijoille, että ”usko nyt minua, minä vannon pääni kautta, laitan sen pölkylle, että näin asia on”. Uskova elää valkeudessa, ei pimeydessä, totuudessa, ei valheessa, rakkaudessa ei vihassa, anteeksiannossa, ei katkeruudessa – uskovan tulee puhua aina totta. Torjuessaan seuraajiltaan fariseusten vannomistavat, Jeesus itse asiassa sanoo: ”Te olette valkeudessa, joten teidän tulee aina puhua totta. Minä puhun totta ja niin teidänkin tulee puhua totta. Minulla, eikä myöskään teillä, ole mitään tarvetta vakuutella omasta rehellisyydestämme. Minun Sanani on aina niin ja Aamen. Jos joku minun seuraajani valehtelee, niin sellainen henkilö todistaa silloin valheen isästä eikä Taivaallisesta Isästään”.
(Matt.5:34,37) kirjoitti:"Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko,... olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta."