Kirjoittaja kirjoitti:Mitä olet mieltä siitä, että juutalaiset uskovat viettävät juutalaisia, laissa käskettyjä juhlia?
Ensiksikin meidän on hyvä muistaa, että juutalaisten uskonnolliset juhlat eivät olleet juutalaisten itsensä keksimiä, vaan Jumala oli nuo juhlat heille antanut. Ne olivat siis itsessään hyviä. Vanhan Testamentin juutalaiset juhlat olivat kuitenkin vain kuin varjokuvia, joiden tarkoitus oli osoittaa tulevaan Messiaaseen. Toiseksi: meillä on rauha Jumalan kanssa uskomalla Jeesuksen syntiemme sovittajana eikä tuota uskon antamaa rauhaa voi lisätä mikään muu ulkoinen teko, eikä siis myöskään juutalaisten juhlapyhien viettämiset. Uskovilla ei ole mitään pakotetta viettää VT:n aikaisia juhlia, mutta jos sydän on vain kiinnitettynä Kristukseen, niin noilla juutalaisilla uskovilla on täysi omantunnon vapaus juhliaan viettääkin.
Sellainen vaara on kuitenkin olemassa, että joku juutalaista juhlaa viettävä alkaa kuvitella, että juuri tiettyjen juhlien juhliminen lähentäisi häntä elävään Jumalaan ja antaisi jopa jotain erityistä siunausta. Mitään juhlapäivää ei tule korottaa erityiseen asemaan Jumala-suhteen hoitamisen kannalta. Muuten, kuten jo mainitsin, juutalaisilla on noiden juhliensa viettämiseen suhteen täysi omantunnon vapaus – vapauteen Kristus on meidät vapauttanut, kun kaikki vain tapahtuu Herran kunniaksi.
Paavali (Room 14:5-6) kirjoitti:Toinen pitää yhden päivän toista parempana,
toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä;
kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden;
ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa;
ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Kirjoittaja kirjoitti:Semmoinen vielä, että eikös Galatalaiset olleet pakanoita, joita tiukan linjan messiaaniset juutalaiset yrittivät saada lain alle?
Olet oikeassa. Galatalaiset eivät tunteneet Israelin Jumalaa, vaan he palvelivat muita jumalia. Samalla tavalla kuin eräät messiaaniset juutalaiset yrittivät saada galatalaiset lain alle, niin samalla tavalla lakihenkiset kristilliset yhteisöt painostavat jäseniään ihmistekoisten rajoitusten ja väärin tulkittujen Raamatun käskyjen kurimukseen. Sen tähden meidän tulee vahvasti juurtua armon kallioon, Herraamme Jeesuksen Kristukseen. Sille turvakalliolle Paavali halusi galatalaisetkin saattaa.
Kirjoittaja kirjoitti:Semmoinen ajatus tuli, että eikös tämä olisi tämän mukaan valehtelua Paavalin puolelta, että hän teeskentelisi noudattavansa lakia, jota ei kuitenkaan noudata?
Raamattu tekee hyvin selväksi sen, että sellaiset rituaalilaita kuin puhdistussäännöt ja kosher-ruokavalio eivät sido millään lailla Kristuksen omaksi tullutta, oli hän sitten juutalainen tai pakana. Paavali sekä kirjoitti, että mm. Pietaria julkisesti arvostellessaan myös toimi niiden noudattamista vastaan. Kuten olen jo esittänyt, niin Paavali oli valmis tietyissä tilanteissa olemaan ”juutalaisten kanssa kuin juutalainen ja heikkojen kanssa kuin itsekin olisi heikko”. Paavalin viesti esille ottamassasi tilanteessa oli mielestäni yksinkertaisesti tämä: ”minä pidän Jumalan lakia pyhänä, oikeudenmukaisena ja hyvänä”. Toisin toimiessaan Paavali olisi antanut sellaisen kuvan, ettei hän enää millään lailla kunnioita Jumalan pyhää lakia ja olisi samalla syvästi loukannut kanssamatkaajiaan.
Toki on mahdollista, että esimerkiksi heikolla omallatunnolla varustetun seurassa epäjumalille mahdollisesti uhratun lihan syömisestä kieltäytymällä Paavali antoi siinä hetkessä sellaisen kuvan, että hän olisi aina ollut tarkka syömistensä suhteen. Paavali oli valmis nöyryyttämään itsensä ja olemaan ”heikkojen kanssa kuin itsekin olisi heikko”, jotta yhteys säilyi ja evankelioiminen ja Sanan opettaminen olisivat jatkossakin mahdollisia. Jos tilanne olisi kärjistynyt väittelyyn, niin yhteys olisi helposti lopullisesti katkennut. Paavali varmaankin ymmärsi, että armoa täynnä oleva vahvaa ruokaa ei voi tarjota joka tilanteessa ja kaikille:
mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Paavali ei halveksinut sellaisia veljiä, jotka uskon ensiaskeleita ottaessaan tukeutuivat vielä lain moninaisiin sääntöihin kuin ensiaskeleita ottava pieni lapsi vanhempansa käteen. Hän ei noussut vahvana heidän yläpuolelleen, vaan kulki alaikäistenkin rinnalla. Lain opintuulet viskelevät helposti heikkoja veljiä. Vasta sitten, kun he kasvavat armossa ja Herramme tuntemisessa, armon totuus on sulautunut heidän uskon ymmärrykseensä. Lopun siteeraukseni jälkipuolella tulee ilmi, että kaikki mikä ei tapahdu uskosta, on syntiä. Epäröivien vieminen väkisin lain uudenlaisen ja armon valossa oikeaan tulkitsemiseen olisi heikentänyt näiden heikkojen miesten uskoa. Heidän tuli ensin nauttia Sanan väärentämätöntä maitoa, että he joskus voisivat syödä myös ”vahvaa ruokaa”. Lopuksi annan Raamatun itse puhua puolestaan – Sana on totuus ja Pyhä Henki on siinä vaikuttamassa.
Paavali (Ef 4:13-15) kirjoitti:kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa,
täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat
ja joita viskellään kaikissa opintuulissa
ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa,
kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus.
Paavali (Room 14:1-23) kirjoitti:Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea,
mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö;
ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö,
sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?
Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu;
mutta hän on pysyvä pystyssä,
sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana,
toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä;
kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden;
ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa;
ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Jos me elämme, niin elämme Herralle,
ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle.
Sen tähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon,
että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
Mutta sinä, minkä tähden sinä tuomitset veljeäsi?
Taikka sinä toinen, minkä tähden sinä halveksit veljeäsi?
Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
Sillä kirjoitettu on:
"Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra,
minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa."
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko,
vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään;
vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden,
niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan.
Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista,
vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta,
mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä,
mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on.
Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta;
sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.
Miksi sitten Paavali saattoi joidenkin kanssa tehdä kompromissin, mutta suhteessa Pietariin sanoi jyrkät sanat hänen lainomaisesta ruokailustaan. Sen tähden, että Pietari ei kuulunut heikkouskoisiin, joita pitäisi vielä hoivata ja varoa loukkaamasta heikkoa omaatuntoa. Pietari oli seurakunnan johdossa ja Hän oli jo sisäistänyt armon suuren aarteen. Pietari antoi pelkonsa ohjata toimintaa ja samalla seurakunnan johtajana hän antoi väärää mallia muille seurakuntalaisille.