עֵד kirjoitti:Jokainen todistus koskettaa ja muistuttaa elävästä Jumalasta, joka on Kaikkivaltias.
Haluan tänään kertoa harmahtavasta oravasta
ja samalla hiukan
valkopartaisesta ja harmaahiuksisesta miehestä,
jota kutsun nyt nimellä Ruokonen.
Näin hän kertoo:
Pihapiirissämme asustaa ja käy
monen moista elävää.
Ruokonen hymyilee nyt hiukan
ja jatkaa:
Ja monet niistä myös asuvat
saman katon tai räystään alla
kuin minä vaimoni kanssa.
Nyt kuitenkin Ruokosen mielessä
on aivan yksi tietty elävä ...
Ruokosen ilme vakavoituu:
Eräänä päivänä huomasin
emo-oravan.
Ruokonen katsoo sivuun
ja vaipuu muistelemaan:
Se makasi vatsallaan maassa
ja söi paikallaan ollen
maasta auringonkukan siemeniä.
Siinä oli jotain outoa.
Pian käy ilmi,
että tämä orava ei niin elävä ollutkaan.
Sitten huomasin, että se liikkui huonosti.
Päiviä myöhemmin huomasin sen taas pihallamme.
Se oli nyt niin heikkona,
että vaipui uneen aina välillä.
Sitä uhkasi vihollisista viimeinen eli kuolema.
Se olisi ollut helppo suupala
vaikkapa haukalle.
Ruokonen kertoo edelleen
tuosta liikkumisesta
ja tilanteesta tarkemmin.
Sen liikkuminen ei ollut
oravan hyppelyä.
Ja koko sen olemus osoitti,
että se oli kuolemassa pois.
Nyt täytyy pysähtyä miettimään,
että onko tämä nyt jokin Jeesus-uutinen.
Vai mihin palstalle tämä pitäisi laittaa.
Ruokonen sanoo,
että kyllä tämä on Jeesus-uutinen.
"Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan,
ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on."
Jokainen oravakin on saanut elämän Häneltä.
Ruokonen tietää omakohtaisesti jotain siitä,
millaista on, kun kuolema lähestyy.
Oravaa katsellessani mieleeni
tuli eräs vaihe sairaalakokemuksistani.
Minä olin kuin tuo orava.
Välillä tajuissani ja taas kuin kuollut.
Millä tavalla kuin kuollut.
Näin vilaukselta,
että äitini ja tätini tuli minua katsomaan.
Äiti kysyi minulta jotakin.
Ennenkuin ehdin mitään vastata,
olin taas jo poissa.
Kyynelsilmin Ruokonen jatkaa:
Heräsin varmaan hyvin pitkän ajan jälkeen
ja näin äitini ja tätini selkäpuolelta,
kun kävelivät kohden huoneen ovea.
Kuulin, kuinka äitini oli kovin hermostunut.
Ja tätini yritti lohduttaa äitiäni.
En jaksanut sanoa sanaakaan,
vaikka olisin halunnut huutaa,
että olen taas hereillä.
Sinne menivät.
Jäin yksin kipujeni ja tuskieni kanssa vuoteeseeni.
Ruokonen jäi siis yksin.
Tai ... ei sittenkään.
Hän hyräilee laulua, jonka tunnistan.
Mutta se olisi jo kokonaan toisen kertomuksen aihe.
Eräänä yönä Ruokonen sai kuitenkin kokea ihmeen.
Ja tuona yönä hän oli ymmärtänyt,
ettei hän ollutkaan ollut yksin ...
ei hetkeäkään.
https://www.youtube.com/watch?v=1XD5OLNUdyA
Ruokonen palaa kertomukseen oravasta.
Katselin taas oravaa.
Jospa rukoilisin.
Ja minä rukoilin puoliääneen.
Siis Ruokonen on rukouksen mies?
Minä olen maailman
kaikkein huonoin rukoilija.
Ja niin minä otin rukousliinan avuksi.
Ja vetosin niihin rukouksiin,
joita väkevät Hengen ihmiset
ovat rukoilleet,
kun ovat tuon rukousliinan siunanneet.
Rukousliinan?
En voinut mennä oravan luo,
sillä se oli niin huonossa kunnossa,
että se olisi kuollut siihen paikkaan,
jos olisin lähestynyt sitä.
En siis voinut mennä laittamaan käsiäni sen päälle.
Mutta minä nostin tuon rukousliinan ylös
ja hengessä laskin sen oravan päälle.
Sitten laitin rukousliinan pois.
Rukoukset oli rukoiltu.
Katsoin oravaa.
Ja minä totesin, että nyt se kuoli.
Orava kuoli?
Ei ... ei ihan vielä.
Se tuli hetkeksi tajuihinsa
ja söi vatsallaan maaten
muutaman auringonkukan siemenen.
Ja taas se vaipui uneen.
Näin tapahtui monta kertaa.
Minä seurasin hetken aikaa,
milloin se lopullisesti kuolisi.
Kuoliko se?
Se ei jäänyt kuolemaan
tuohon avoimeen paikkaan,
vaan alkoi raahautua siitä pois
hyvin vaikeaan maastoon.
Aivan mahdottomaan
edetä tuolla tavalla raahautuen.
Mutta se eteni oravanmitan kerrallaan.
Ja taas se lipui pois tästä maailmasta.
Mutta aina vaan se heräsi uudelleen.
Kauhistuin kun huomasin sen
menevän sellaiseen maastoon,
josta se ei kertakaikkiaan voi selvitä.
Mutta se meni samalla tavalla edeten
tuonkin maan läpi.
Ja lopulta se pääsi ison kuusen alle
ja katosi metsän siimekseen.
Ja sitten se katosi?
Ymmärsin, että
tämä orava meni vaistomaisesti
jonnekin omaan rauhaansa kuolemaan.
Ettekä ole nähnyt sitä sen jälkeen?
Päivät kuluivat.
Eikä orava enää palannut.
Rukous ei siis tullut kuulluksi.
Lopulta aloin kiittää Jeesusta siitä,
että tuo elävä sielu oli saanut tulla
Hänen luokseen jonnekin,
ja on nyt täysin terve.
Tästä on jo aikaa?
Viikko ja ehkä toinenkin oli mennyt.
Kun eräänä aamuna varovasti
toin ilmoille epäilykseni.
Vähän samaan tyyliin,
kuin että täällä on Pietarin näköinen mies.
Vaimoni tuli katsomaan ikkunasta,
ja teki heti analyysin.
Se on se orava.
Mutta ei enää samanlainen?
Se oli hyvin reipas ja eläväinen.
Söi kuin ahmatti.
Ja sen liikehdintä oli ihan toisenlaista.
Se oli kuin uudestisyntynyt.
Rukoukseen oli siis sittenkin vastattu.
Tunnustin vaimolle,
että minä rukoilin sen puolesta
joitain aikoja sitten.
Entä tänään?
Se ei käy joka päivä pihallamme,
mutta aina silloin tällöin.
Tänään näin sen taas.
Nyt se syö jo erittäin reippaasti
eikä sen syömisasento ole enää
vatsallaan makaamista.
Se liikkuu päivä päivältä paremmin,
ja tänään se jo suorastaan loikki,
niinkuin orava, mutta hyvin lyhyitä loikkia.
En kuitenkaan ole nähnyt sen vielä kiipeävän.
Siis Jeesus,
joka alunperinkin oli antanut tuolle
oravalle elämän,
antoi sille uuden elämän.
Se ei kuollutkaan.
Kyllä tässä on tapahtunut ihme.
Se ei kuollutkaan.
Niin tapahtui aikoinaan
minunkin kohdallani.
Mutta kyllä tuo orava
tarvitsee edelleen esirukousta.
Ja ... niin minäkin.
Tässä tämä uutinen.
Jeesus pelastaa ja parantaa edelleen.
