Henkilökohtainen usko

Kääntyminen, Uudestisyntyminen, Kaste, SRK, Jumalan Valtakunta

Re: Henkilökohtainen usko

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.02.2016 18:17

Kuva
Matteus (23:1-12) kirjoitti:
Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen:
"Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää;
mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille,
mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla,
ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'.

Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi,
sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä,
sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi,
sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.

Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan;
ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.


Pyhä Henki on Opettajamme. Jumala on Isämme. Kristus on Mestarimme.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Henkilökohtainen usko

ViestiKirjoittaja עֵד » 02.05.2016 06:37

Kun minulla/sinulla on lupa astua Jumalan tykö ja tunnustaa, ettei ole mitään annettavaa kuin epäonnistumista, omaa yritystä ja näennäistä uskoa, Hän aivan kuin olisi odottanut tuota hetkeä.

Olin juuri aamukahvilla tiiviin työrupeaman ja hyvin nukutun yön jälkeen. Luin uutisista juttua, jossa 'veli ampuu veljensä', ja monen muun lailla nousi mieleeni Raamatun teksti viimeisistä ajoista. Miten turvattua pieni elämäni on ollutkaan, ajattelin. Saan uskoa vielä vapaasti.

Näissä ajatuksissa tulin pysäytetyksi: 'Sinusta tulee lopunajan saarnaaja.'

Uskoin sisimmässäni sanan, vaikkakaan en tiedä, mitä se isossa kuvassa tarkoittaa. 'Saarnaajalla' tässä yhteydessä taidetaan tarkoittaa 'hyvän sanoman julistamista totuutena, sanansaattajaa tms.'. Vaikka se on jokaisen uskovan tehtävä, en ole sitä sydämelleni aiemmin näin saanut.

Olisiko niin, että lähettäminen on kutsun saamista, johon tulee voitelu, niin että tehtävä tulee suoritetuksi? Room. 10:15
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1462
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Henkilökohtainen usko

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.02.2017 16:14

witness kirjoitti:Kun minulla/sinulla on lupa astua Jumalan tykö ja tunnustaa, ettei ole mitään annettavaa kuin epäonnistumista, omaa yritystä ja näennäistä uskoa, Hän aivan kuin olisi odottanut tuota hetkeä.

Olin juuri aamukahvilla tiiviin työrupeaman ja hyvin nukutun yön jälkeen. Luin uutisista juttua, jossa 'veli ampuu veljensä', ja monen muun lailla nousi mieleeni Raamatun teksti viimeisistä ajoista. Miten turvattua pieni elämäni on ollutkaan, ajattelin. Saan uskoa vielä vapaasti.

Näissä ajatuksissa tulin pysäytetyksi: 'Sinusta tulee lopunajan saarnaaja.'

Uskoin sisimmässäni sanan, vaikkakaan en tiedä, mitä se isossa kuvassa tarkoittaa. 'Saarnaajalla' tässä yhteydessä taidetaan tarkoittaa 'hyvän sanoman julistamista totuutena, sanansaattajaa tms.'. Vaikka se on jokaisen uskovan tehtävä, en ole sitä sydämelleni aiemmin näin saanut.

Olisiko niin, että lähettäminen on kutsun saamista, johon tulee voitelu, niin että tehtävä tulee suoritetuksi? Room. 10:15


Jossain erikoisessa ajassa me todellakin elämme.
Lopun aika. Laittomuuden aika. Rakkaudettomuuden aika.
Ehkä alkaa jo olla vähän sellainenkin tunne,
ettemme oikeastaan enää saisi ihan vapaasti uskoakaan.
Ehkä Raamattu ei enää saisikaan jonkin mielestä olla Jumalan Sana.

Suokoon Jumala tuon kaipaamasi voitelun elämääsi,
niin että voisit olla sanansaattaja / lähettiläs.
Ilman tuota Voitelua ei mikään suju eikä tule tehdyksi.

Kuva
Paavali (Room 10:15) kirjoitti:Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?
Niinkuin kirjoitettu on:
"Kuinka suloiset ovat niiden jalat,
jotka hyvää sanomaa julistavat!"


Kumma juttu.
Juuri tänään metsässä kävellessäni rukoilin tyyliin:
'Annan koko sydämeni ja elämäni Sinun käyttöösi.

Tuo ei tietenkään ollut mikään uskoontulorukous.
Vaan jotain muuta puolen vuosisadan uskossaolon jälkeen.

Mutta nyt kun tähän ketjuun osuin ihan muista syistä
    (siivosin omia viestejäni sellaisiksi,
    että ne täyttävät TV7:n päivitetyt ohjeet lainauksista)
niin rukoilen:
'Herra, lähetä minun Sisareni!'
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Edellinen

Paluu USKO ja ELÄMÄ

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa