Vähäinen orja
Paavali siirtää itsensä sivuun
Roomalaiskirjeen ensimmäisen
virkkeen kahdella ensimmäisellä sanalla
'Paulos dulos' eli 'Vähäinen orja'
ja asettaa näyttöön kirkkaana
Jumalan Evankeliumin.
Jokainen uskova on etuoikeutettu
olemaan Kristuksen vähäinen orja.
Mutta ei pakotettu.
Mutta hengellisessä maailmassa
menevät asiat aina päälaelleen.
Meillä ei ole oikeuksia,
mutta kylläkin etuoikeuksia.
Siis ei ole pakko,
mutta saa olla Kristuksen orja.
Minäkin kaipasin kovasti
saada palvella Jumalaa jollain tavalla.
Ja lopulta sain käteeni kynän.
Ja niin olen nimimerkikseni ottanut
kalamos = ruoko(kynä)
Voiko sen heikompaa enää olla
kuin särkyvä ruoko.
Mutta juuri sanat,
joita kynä kirjoittaa,
tuovat silmiemme eteen
Jumalan Evankeliumin.
Mitä vähäisempi on armoitus,
sitä suurempi palvelutehtävä.
Tässä kohdassa,
kun olemme aloittamassa
käymään läpi
vähäisen orjan julistamaa
Jumalan Evankeliumia,
jonka oli saanut suoraan Jeesukselta,
rohkenen kysyä,
josko haluaisit
kertoa jotakin omasta armoituksestasi.
Minä näen kyllä
tälläkin foorumilla kirjoittavien
kynän jäljestä viitteitä siitä,
mikä armoitus on takana.
Jonkun viestit huokuvat Rakkautta.
Toisen Rohkeutta.
Kolmannen Uskoa
Neljännen Toivoa
Viidennen Julistusta
Kuudennen Huolehtimista
Seitemännen Opettamista.
Jne.
Jospa haluaisit itse kertoa.
Roomalaiskirjeen ensimmäisen
virkkeen kahdella ensimmäisellä sanalla
'Paulos dulos' eli 'Vähäinen orja'
ja asettaa näyttöön kirkkaana
Jumalan Evankeliumin.
Jokainen uskova on etuoikeutettu
olemaan Kristuksen vähäinen orja.
Mutta ei pakotettu.
Mutta hengellisessä maailmassa
menevät asiat aina päälaelleen.
Meillä ei ole oikeuksia,
mutta kylläkin etuoikeuksia.
Siis ei ole pakko,
mutta saa olla Kristuksen orja.
Minäkin kaipasin kovasti
saada palvella Jumalaa jollain tavalla.
Ja lopulta sain käteeni kynän.
Ja niin olen nimimerkikseni ottanut
kalamos = ruoko(kynä)
Voiko sen heikompaa enää olla
kuin särkyvä ruoko.
Mutta juuri sanat,
joita kynä kirjoittaa,
tuovat silmiemme eteen
Jumalan Evankeliumin.
Mitä vähäisempi on armoitus,
sitä suurempi palvelutehtävä.
Tässä kohdassa,
kun olemme aloittamassa
käymään läpi
vähäisen orjan julistamaa
Jumalan Evankeliumia,
jonka oli saanut suoraan Jeesukselta,
rohkenen kysyä,
josko haluaisit
kertoa jotakin omasta armoituksestasi.
Minä näen kyllä
tälläkin foorumilla kirjoittavien
kynän jäljestä viitteitä siitä,
mikä armoitus on takana.
Jonkun viestit huokuvat Rakkautta.
Toisen Rohkeutta.
Kolmannen Uskoa
Neljännen Toivoa
Viidennen Julistusta
Kuudennen Huolehtimista
Seitemännen Opettamista.
Jne.
Jospa haluaisit itse kertoa.