Viimeisimmässä viestissäni kysyin itseltäni,
avautuisikohan minulle nyt,
mitä Paavali sanoo:
Paavali (Room 1:16-17) kirjoitti:Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy
uskosta uskoon,
niinkuin kirjoitettu on:
"Vanhurskas on elävä uskosta".
Luin illalla tätä viestiketjua läpi useammankin kerran
ja nyt vielä aamulla uudelleen
ja kyllä minä nyt ymmärsin tähänastisen.
Ja kun Talutettavakin tuli samaan johtopäätökseen,
niin se tietenkin rohkaiseee,
että en ole ihan pöpelikössä.
Mutta kun tutkistelin Jukan kysymyksiä,
niin monikin niistä on jäänyt vielä vaille
sellaista seikkaperäistä vastausta,
jota Jukka kaipasi.
Esimerkiksi tekninen tutkinta siitä,
"missä" Jumalan Vanhurskaus ilmestyy,
on jäänyt tekemättä.
Jukka kirjoitti:Mutta mihin silloin sana "siinä" (jae 17a) viittaa: evankeliumiin, pelastukseen vai uskovaiseen? Sana on yksikössä.
Evankeliumi eli ilosanoma
ristiinnaulitusta Kristuksesta
on Jumalan Voima,
joka pelastaa.
Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy
Siinä ...
evankeliumissa ...
jota Paavali ei häpeä,
ilmestyy meille Jumalan Vanhurskaus
monessakin eri merkitysvivahteessa.
Ensinnäkin
Paavalin julistamassa evankeliumissa
ilmestyy meille
Jumalan Vanhurskaus eli Jeesus Kristus.
Hän on ainoa Vanhurkas.
Toiseksi Paavalin julistamassa evankeliumissa
ilmestyy meille
Jumalan Vanhurskaus eli Oikeudenmukaisuus.
Hän otti omalle kontolleen luomansa ihmisen teot.
Kolmanneksi
Paavalin julistamassa evankeliumissa
ilmestyy meille
Jumalan Vanhurskaus eli Jumalan Lahja.
Me saamme lahjaksi Jumalan Vanhurskauden.
Ja tämän evankeliumin,
jonka Paavali näin tuo kiteytettynä esiin
jo kirjeensä alkuriveillä,
Paavali oli saanut suoraan Jeesukselta,
eikä esimerkiksi Jeesuksen opetuslapsilta.
Ja sitten Paavali julistaa meille tuon evankeliumin.
Roomalaiskirje on siis
Paavalin julistama armon evankeliumi meille pakanoille.
Vaikka hän aina välillä mainitseekin juutalaiset,
jotka valitettavasti eivät ottaneet vastaan
Jumalan Vanhurskautta eli Jeesusta Kristusta.
Paavali (Room 10:1-4) kirjoitti:
Veljet,
minä toivon sydämestäni
ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä,
että he pelastuisivat.
Sillä minä todistan heistä,
että heillä on kiivaus Jumalan puolesta,
mutta ei taidon mukaan;
sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta,
vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan,
eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Kristus on lain täyttymys
vanhurskaudeksi jokaiselle,
joka uskoo.
Laki täytettiin siten,
että Jeesus täytti sen viimeistä piirtoa myöten.
Jeesus on ainoa Vanhurskas.
Laki täytettiin siten,
että synti sai lain määräämän seuraamuksen.
Jeesus on viaton Uhrikaritsa meidän edestämme.
Ja kaiken sinetöi evankeliumin ilmoitus siitä,
että Jeesus on noussut kuolleista.
Siksi me tiedämme,
että todellakin kaikki on
Täytetty/Maksettu
Tässä ilosanomassa ilmestyy
meille koko ajan alusta loppuun saakka
Jumalan Vanhurskaus.