Paavalin ensimmäisten kirjeiden
kirjoittamisajankohta sijoittuu
hyvin lähelle Jaakobin kirjeen
kirjoittamisajankohtaa.
Mutta uskon Jaakobin kirjeen
olleen varhaisin.
Sanoohan Paavalikin
evankeliuminsa alkujohdannon päätteeksi:
Paavali (Room 1:16) kirjoitti:
Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.
Jerusalemiin kokoontuneet
Israelin 12 sukukuntaa sai kuulla
ensimmäisenä kuinka taivaasta tuli humaus,
kuin väkevä tuulispää.
Ja sitten sen kohteeksi joutunut
joukko käyttäytyi kuin sekopäiset.
Ja kohta evankeliumi julistetaan juutalaisille
keskellä Jerusalemia.
Tuhannet saivat kokea
uudestisyntymisen ihmeen
heti ensimmäisessä humauksessa.
Ja nyt Israelin kantaisän kaima
kirjoittaa hajallaan oleville
12:lle sukukunnalle.
Jaakob (1:1) kirjoitti:
Jaakob,
Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija,
lähettää tervehdyksen
kahdelletoista hajalla asuvalle sukukunnalle.
Jaakob kirjoittajana
ja kirjeen vastaanottajat
olivat siis jo saaneet
kokea sen uudestisyntymisen ihmeen,
jonka kerran on kokeva
koko Israelin kansan jäännös,
kun Jeesus tulee taivaasta takaisin maan päälle
ja perustaa Israelille valtakunnan.
Tämän tapahtuman odotuksessa
Jaakob kirjoittaa kirjeen uskoville,
joilla on tehtävä.
Mutta myös koettelemuksia.
Ja heti kirjeen toinen jae
iskeytyy keskustelumme aiheeseen.
Jaakob (1:2) kirjoitti:
Veljeni,
pitäkää pelkkänä ilona,
kun joudutte moninaisiin kiusauksiin,
Miksi on ilo kokea koettelemuksia.
Se antaa kestävyyttä.
Seuraavan jakeen alktutekstissä
ei ole sanaa kiusaus/koetus/koettelemus,
joten laitan sen harmaalla.
Jaakob (1:3) kirjoitti:
tietäen,
että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa
saa aikaan kärsivällisyyttä.
Mihin tarvitsemme kärsivällisyyttä.
Palvelutehtäväämme.
Alkuteksti puhuu työtehtävästä.
Jaakob (1:4) kirjoitti:
Ja kärsivällisyys tuottakoon
täydellisen teon,
että te olisitte täydelliset ja eheät
ettekä missään puuttuvaiset.
Siis uskovana meillä
jokaisella on tehtävä eli työ.
Ja kutsumustehtävämme hoitaminen
vaatii tässä maailmassa kärsivällisyyttä.
Ja sitä saamme koettelemusten keskellä.
Mutta työtehtävämme suorittaminen
vaatii lisäksi viisautta.
Jaakob (1:5-8) kirjoitti:
Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta,
anokoon sitä Jumalalta,
joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta,
niin se hänelle annetaan.
Mutta anokoon uskossa,
ollenkaan epäilemättä;
sillä joka epäilee,
on meren aallon kaltainen,
jota tuuli ajaa ja heittelee.
Älköön sellainen ihminen luulko
Herralta mitään saavansa,
kaksimielinen mies,
epävakainen kaikilla teillään.
Minun kutsumukseni on kirjoittaa.
Kalamos = ruoko(kynä)
Mutta valitettavasti kuulun sarjaan,
jolta puuttuu viisautta.
Ja niin minä joudun toimimaan
täysin uskon varaisesti
huokaillen ja rukoillen viisautta
jokaisen rivini alussa.
Jaakob (1:6-8) kirjoitti:
Mutta anokoon uskossa,
ollenkaan epäilemättä;
sillä joka epäilee,
on meren aallon kaltainen,
jota tuuli ajaa ja heittelee.
Älköön sellainen ihminen luulko
Herralta mitään saavansa,
kaksimielinen mies,
epävakainen kaikilla teillään.
Ruoko pysyy juurillaan,
kun tuuli sitä huojuttaa.
Mutta kansojen meret
ovat tuuliajolla.
Ja jokainen aalto törmää lopulta rantakiviin.
Mutta ruoko on Jumalan kädessä.
Pauhaavan merenkin keskellä.
Näin on jokaisen
uudestisyntyneen Jumalan lapsen laita.
Ajattele - olet Jumalan lapsi.
Jaakob (1:9) kirjoitti:
Alhainen veli kerskatkoon
ylhäisyydestään,
Mutta meillä on tehtävä
niiden keskellä,
jotka eivät vielä sitä ole.
Jotka eivät vielä ymmärrä mitään
todellisesta autuudesta.
Jaakob (1:10-11) kirjoitti:
mutta rikas alhaisuudestaan,
sillä hän on katoava niinkuin ruohon kukka.
Aurinko nousee helteineen
ja kuivaa ruohon,
ja sen kukka varisee,
ja sen muodon sulous häviää;
niin on rikaskin lakastuva retkillänsä.
Olemme kahlanneet
Jaakobin kirjeen ensimmäisiä jakeita.
Heti toinen jae oli avaus sille teemalle,
joka on tämän keskustelun aiheena.
Kaikenlaisten koetusten myrskyjenkin keskellä,
meitä kehotetaan iloitsemaan.
Itse asiassa iloitsemaan itse myrskystä.
Sillä pelkkä auringonpaisteen ja sateen
vuorottelu ei aikaansaa satoa.
Korteemme voi kyllä kasvaa jyviä,
mutta jos ei ole ollut tuulta,
niin ne eivät pysy korressa.
Ne putoavat maahan.
Emme siis kykene tuottamaan satoa,
jos emme ole rajuissakin koetuksissa.
Ja näiden koettelemusten myrskyjen lisäksi
tarvitsemme viisautta.
Ja näin koetuksissa kasvava usko
ja taivaasta vuodatettu viisaus
saa yhdessä aikaan hyvän sadon.
Iisak siunasi Jaakobin
sanoen:
Mooses (Gen 27:28) kirjoitti:
Jumala antakoon sinulle
taivaan kastetta
ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin.
Ja nyt Uuden liiton Jaakob
on johtanut meidät suoraan koetuksiin,
jotka vaikuttavat meissä
kärsivällisyyttä ja kestävyyttä
jotta tuottaisimme satoa.
Kun vielä anomme viisautta,
niin me olemme
täydelliset ja eheät
emmekä missään puuttuvaisia
suorittaaksemme täydellisen työn.
Ja kun näin tapahtuu,
niim me voimme tulla voittajina maaliin
ja tulla kruunatuiksi erilaisilla kruunuilla.
Jaakob sukeltaa syvimpiin koetuksiin
esittelemällä kirkkaimman kruunun
eli Elämän kruunun.
Jaakob (1:12) kirjoitti:
Autuas se mies,
joka kiusauksen kestää,
sillä kun hänet on koeteltu,
on hän saava elämän kruunun,
jonka Herra on luvannut niille,
jotka häntä rakastavat!
Tämä kruunu annetaan niille,
jotka ovat joutuneet kaikkein
rankimpiin koetuksiin aina siihen asti,
että he ovat kärsineet marttyyrikuoleman.
Ikuinen Elämä on lahja yksin armosta.
Mutta Elämän kruunu ei sitä ole.
Pelastus on lahja yksin armosta.
Ja niin myös se vanhurskaus,
joka perustuu Jeesuksen ansioon.
Jumala on yksin armosta
antanut meille
iankaikkisen elämän,
pelastanut ja vanhurskauttanut.
Mutta
elämän kruunu,
vanhurskauden kruunu
voittajan kruunu jne
eivät ole lahjaa yksin armosta.
Niiden saaminen edellyttää
työn suorittamista. Täydellisen työn.
Ja paholainen tekee kaikkensa,
jotta tämä työ estyisi.
Ja siksi me joudumme
moninaisiin koettelemuksiin ja kärsimyksiin,
jotka siis tulevat maailman taholta
eivätkä Jumalalta.
Jaakob (1:13) kirjoitti:
Älköön kukaan,
kiusauksessa ollessaan,
sanoko:
"Jumala minua kiusaa";
sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa,
eikä hän ketään kiusaa.
Ja nyt tämän jälkeen
alkaa taas uusi asia.
Jokaista ihmistä kiusaa
hänen oma himonsa.
Eli olemme koettelemuksissa
pahan maailman tähden ulkoa päin,
mutta paha voi hyökätä
myös ihmisen sisältä päin.
Sen tekee synti,
joka minussa asuu.
Siis täydellinen työ voi
jäädä minulta suorittamatta
ulkoisen painostuksen vuoksi
syntisen maailman tähden.
Tosin on niin,
että vielä täällä Suomessa
uskovat eivät ole joutuneet
verille asti tekemään vastarintaa
syntiä eli maailmaa vastaan.
Mutta muualla maailmassa
uskovat joutuvat sitä kokemaan
aina marttyyrikuolemaan saakka.
Mutta sisäisesti jokainen ihminen
taistelussa omia himojaan vastaan.
Raamattu kanssalleJaakob (1:14) kirjoitti:
Jokaista kiusaa hänen oma himonsa;
se häntä vetää ja houkuttelee.
Ja niin olemme sen tosiasian edessä,
että synti asuu minussa.
Ja on todellakin niin,
että Jaakob sanoo seuraavaksi,
että tuo himo voi tulla raskaaksi
tarkoittaen himon hedelmöittymistä.
Jaakob (1:15) kirjoitti:
kun sitten himo on tullut raskaaksi,
synnyttää se synnin,
mutta kun synti on täytetty,
synnyttää se kuoleman.
OIkein käännettynä
tuossa käytetään eri sanoja.
vaikka käännöksissä
on yksi ja sama käännösvastine:
synnyttää.
Mutta tuon jakeen avaaminen
on syytä pyhittää omaksi viestikseen.