Nyt sitten ovat yt:t ohi - 1 1/2 vuotta pienin askelin suurissa saappaissa. Muistan sen hetken, kun vaikeassa elämäntilanteessa yksinhuoltajana rukoilin työpaikkaa lähes parikymmentä vuotta sitten. Tässä alati muuttuvassa ajankuvassa pidän ihmeenä, että työt samassa paikassa jatkuvat. *hiljaisuus*
Kohta pääsee parvekkeelle aamukahville; toisen kerroksen korkeudelta näkee jo oman pään yläpuolelle, ja voi hengitellä sisään ja ulos raikasta aamua kuin rukoillen: Sinä tiedät!
Kohta on se päivä, kun 56 vuotta sitten synnyin. Minusta odotettiin poikaa, kun tyttöjä oli jo kolme. Kun sitten aikanaan sain kaksi poikaa, jäin kaipaamaan vielä tyttöä. Ja kun esikoiseni perheeseen syntyi lapsi, se onkin mummon tyttö.
Filminauhan tavoin juurikin aamukahvilla katselee mennyttä siivittäen kiitokset ylöspäin: tähän asti on Herra auttanut. Tähän ja tuohon voisi laittaa yhden kiven merkiksi, niin että jälkipolvet muistaisi, että Sinä, Jumala, olet Ikiaikojen Jumala: molemmat lapseni saivat tulla uskoon ja saivat löytää uskovan puolison. Äidin rukous ei muuta pyydä eikä muuhun tyydy.