Re: Profetian sanat muistui mieleeni

[kalamos]

Minulla on vastaava kokemus,
josta olen kertonutkin.

Tapahtui vanhan kivikirkon alttarilla.
Vanha rovasti ja toinen Herran palvelija
olivat rukoilemassa puolestani.
Olin ensisijaiseti pyytänyt esirukousta
vakavan sairauteni tähden.

Mutta toin samalla esiin toisenkin asian.
Ja se liittyi haluuni
palvella Jumalaa jollain tavalla.

Ja siihen liittyen kävi niin,
että tuo vanha rovasti kysyi
toiselta Herran palvelijalta,
että onko sinulla profetian sana.

Ja silloin tämä toinen Herran palvelija
rukoili kielillä puhuen ja
vanha rovasti selitti ne:

Katso
Minä olen
antanut sinun käteesi kynän.

Sinä saat kirjoittaa
puhdasta Jumalan Sanaa.

Tuo loppuosa tuli niin voimalla,
että vaimoni kuuli sen kauas kirkon
penkkiin asti ja näki
samalla näyn isosta puukynästä.

Ja ihmetteli,
että mitä tuo oikein tarkoitti.

Puhdasta Jumalan Sanaa.
Ei kai kalamos nyt
uutta raamatunkäännöstä ala tehdä.

Minunkin kokemuksestani on
jo pitkälti yli parikymmentä vuotta.

Ja täällä me nyt olemme
foorumilla,
jonka nimi on
Raamattu on Jumalan omasivu

Ja alla toteamus,
että tuo Jumalan Sana on
ihmisille tarkoitettu:
Hänen ilmoituksensa ihmislapsille

Haluamme tuoda esiin
Jumalan Sanan Valossa
Raamatun ilmoituksen
Jeesuksesta,
joka on täynnä
Armoa ja Totuutta.

[kalamos]

Aivan samoin en minäkään
juokse profetioiden perässä.

Tuo tilanne, josta kerroin,
oli minulle hyvin yllättävä.

Menin vain tuon vanhan rovastin
esirukoiltavaksi pitkän jonon viimeisenä
odottaen parantumisen ihmettä,
jotta minun ei tarvitsisi mennä leikkaukseen,
jollaisen jälkeen olin kerran
jo melkein väkisin kuollut.

Yllättävää oli,
että alttarilla rukoillessamme
tulikin profetia koskien
palvelustehtävääni.

Olisin paljon mieluummin kuullut sanoman,
joka olisi ilmoittanut minulle,
että minun ei tarvitse mennä tuohon leikkaukseen.

Mutta sitä ei tullut.
kaikki olivat jo poistuneet kirkosta,
kun vielä siellä oli tuo vanha rovasti
ja minä ja vaimoni
ja yksi täti, joka odotti,
että saisi sulkea kirkon ovet
- siis suntio.

Vielä tuossakin tilanteessa
minä halusin varmistaa tuolta
vanhalta rovastilta,
kun kerran jo oli Sana tullut,
että eikö Herralla todellakaan
ole muuta Sanaa,
jotta tietäisin, mitä tehdä.

Hän kallisti vielä päänsä
jotenkin taaksepäin
ja huokaili Jumalan puoleen.

Ja sitten sanoi,
että ei hän saa mitään Sanaa
tähän asiaan.

Mutta kullan arvoinen
oli tuo Sana,
joka minulle annettiin.

Ja tämä kaikki liittyy oikeastaan
tuohon Sanan kohtaan,
jota lainasit.

Sillä niin monta
kuin Jumalan lupausta on,
kaikki ne ovat hänessä
"on";
sentähden tulee hänen kauttaan
myös niiden
"amen",
Jumalalle kunniaksi
meidän kauttamme.

Mutta se,
joka lujittaa meidät
yhdessä teidän kanssanne
Kristukseen
ja joka on voidellut meidät,
on Jumala,

joka myös on painanut
meihin sinettinsä
ja antanut Hengen vakuudeksi
meidän sydämiimme.

Minä sain lupauksen,
että minä saan kirjoittaa.

Se tietenkin merkitsi sitä,
että en minä ihan heti kuole.

Mutta suurempi ihme on se,
että minä kirjoitan.

Se vaatii aina uskoa.
Voisin miettiä pääni puhki,
että mitä minä kirjoittaisin.

Mutta ei se auta millään tavalla.
Täytyy vain nostaa purjeet ylös.
Ja sitten odottaa,
että Tuuli täyttää ne.
Ja kohta huomaan,
että taas tämä pursi liikkuu.

Tuuli huojuttaa ruokoa (kalamos)
ja tuo ruokokynä kirjoittaa taas.

Ja aina kun voitelu lopppuu,
niin silloin on aina aika lopettaa
kirjoittaminen.

Niin helposti tulee vaan kirjoitettua,
kun alkuun on kerran päässyt.

Ja silloin voi käydä
niinkuin profetian lahjan
omaavillekin voi käydä,
että Sanoman alku on voideltu,
mutta loppuosa onkin puuta heinää
ja ihan omia ajatuksia.

[kalamos]

Armon meri se on

[kalamos]

Se, että me emme koskaan huku,
ei johdu omasta ponnistuksestamme
vaan Jeesuksen täytetystä työstä.

Oma ponnistuksemme
vain pahentaa asiaa.

Eli me olemme matkalla
Kotisatamaa kohti.

Me olemme pelastusveneessä,
jonka kyljessä lukee
Jeesus (Pelastus).

Me kuljemme koko ajan vastavirtaan
tällä Kotimatkalla.

Siis maailman virta
kulkee eri suuntaan kuin me.
Ja se virta on voimakas.

Ja niin meidän
ainoa mahdollisuutemme on,
että nostamme purjeet ylös,
ja annamme Tuulen täyttää ne,
jolloin me voimme Tuulen Voimalla
edetä vastavirtaan.

Ja tämä edellyttää,
että Tuuli koko ajan täyttää purjeitamme.

Purjeet eivät pysy täytettyinä
jos ne eivät koko ajan täyty Tuulesta.

Joskus jostain syystä tuntuu,
että nyt Tuulta ei ole.

Ja silloin voi käydä niin,
että Tuulen Voiman sijaan
alammekin käyttää omaa voimaamme.

Otamme airot esiin
ja alamme soutaa.

Ja mitä tapahtuu.

Huomaamme,
että vastavirta on niin voimakas,
ettemme voi sille mitään.

Vaikka kuinka soudamme ja puhisemme,
niin vene ei kulje vastavirtaan
vaan virran mukana väärään suuntaan.

Ja kun emme ole airoihin tarttuessamme
voineet pitää huolta purjeista,
ne eivät voi enää täyttyä Tuulesta.

Ainoa ratkaisu tähän
on omavoimasuudesta luopuminen.
Airot pois ja purjeet kuntoon.

Ja kohta Tuuli täyttää ne taas.
Ja matkamme etenee Tuulen Voimasta.

Jonkun matkanteko on pärsikimistä
airoilla melkein koko ajan.

Se on murheellista.
Sillä tuo pärskiminen
ei ole meille miksikään hyödyksi.

Emmekä voi silloin myöskään
olla toisille miksikään hyödyksi.

Mutta pelastuksemme
ei ole kiinni vaelluksestamme.

Me olemme pelastettuja
vain ja ainoastaan sen tähden,
että olemme Pelastus veneessä.

Se on sisältä ja päältä
kokonaan tervattu Jeesuksen verellä.
Se ei voi upota.

Me voimme kokea haaksirikon
ja vaikka mitä,
mutta mikään ei erota meitä
Kristuksen Rakkaudesta.

Pelastuksemme perustuu
yksin Jeesuksen veren tuomaan sovitukseen
eli kirjaimellisesti kääntäen peittämiseen.

Siksi me olemme kauttakulkumatkalla
armon meren aalloilla.
Jokainen meistä on.

Mutta vain osa on ottanut
Jeesuksen purteensa
ja sivellyt purtensa Hänen verellään.

Mä olen kauttakulkumatkalla
tääll ajan meren aalloilla