Vatsa oli täynnä.
Ilta hämärsi jo.
Ai niin. pitää sytyttää takkaan valkea.
Kylmä yö edessä.
Viime talvena metsästä kerätyt polttopuut alkoivat rätistä.
Katselin ikkunasta hämärtyvään iltaan.
Lahden takana naapurin vanhan emännän valo tuikkii.
Mutta tällä puolen ei taida olla kuin vaimoni ja minä kotona.
Samalla vaimo huudahtaa tuijottaen olohuoneen ikkunasta:
"Lintulaudan luona on joku".
Lähes kauhistun, kuka siellä nyt ...
Kohta saan selvennyksen ... siis ... pupu.
Hain lasit päähän.
Siinähän se puhu söi linnuille tarkoitettuja siemeniä maasta
ja aina välillä otti hiukan viinimarjapensaan oksan päistä.
Oli jo kovin hämärä.
Yht'äkkiä pupu säikähti.
Syyllisyys valtasi mieleni,
näkikö minut hämärässä olohuoneessa
takkavalkean valossa.
Ei ... syyllinen tai syylliset putkahtavat kuvaan.
Kaksi isoa kaurista tulee lintulaudan kohdalle.
Nyt auringonkukan siemeniä menee todella paljon.
Ne työntävä kielensä lintulaudalle ja syövät lautasellinen yhdellä kahmaisulla.
Takassa on kuusipuuta.
Ne alkavat paukkua.
Kauriit hiukan säpsähtävät, mutta eivä pakene.
Lopulta nekin lähtevät
ja nyt me olemme vaimon kanssa taas kahden tällä niemen osalla.
No onhan se pupu edelleen varmaan jossain ja kauriitkin.
Oravat ylimmässä kerroksessa talomme kattorakenteissa ... jne.