Pergamo (toiselle avioitunut)

Pergamo (toiselle avioitunut)

ViestiKirjoittaja kalamos » 22.06.2015 12:17

Efeson seurakunta
oli vihannut nikolaiittain tekoja.
Mutta luopunut
ensimmäisestä rakkaudestaan.

Smyrna oli ollut väkevässä voitelussa,
jonka tähden
se oli kokenut vainoa
ja joutunut kärsimään
- muutamat marttyyreina.

Kolmas seurakunta syntyi
Pergamoon.

Sanan Valo oli siis levinnyt
Smyrnasta edelleen pohjoiseen.

Myös Pergamon seurakunta tiesi,
mitä vainot merkitsevät.

Nimeltä mainitaan ...

"Antipas,
joka tapettiin luonanne,
siellä missä saatana asuu".
(Ilm 2:13)

Perimätiedon mukaan
Antipas poltettiin elävältä.

Mutta Pergamon
uloskutsuttujen joukko
eli seurakunta
ei tuolloinkaan
kieltänyt uskoansa Jeesukseen.

Pergamo oli siis paikkana
oikein pakanauskontojen keskus.
Se oli kuin paholaisen valtakuntaa.

Jopa tuolla käytetyssä rahassa
oli käärmeen kuva.
Tuossa rahassa luki
erään epäjumalan nimi:
"Kleipos vapahtaa".

Ja nyt myös
Pergamon seurakunnassa oli niitä,
jotka eivät pitäytyneet
tiukasti erossa
pakanallisesta epäjumalanpalvonnasta.

Nikolaus opetti,
että kyllä sitä voi osallistua
esimerkiksi
pakanallisiin uhriaterioihin
ja jopa haureuteen.

Jeesus puuttuu tähän asiaan.

Jeesus mainitsee Bileamin,
siis miehen,
joka oli mieltynyt
vääryyden palkkaan.

Jeesus sanoo
Pergamon seurakunnan keskellä
olevan ihmisiä,
jotka pitävät kiinni Bileamin opista,
hänen,
joka opetti Baalakia virittämään
Israelin lapsille sen viettelyksen,
että söisivät epäjumalille uhrattua
ja haureutta harjoittaisivat.
Samoin on Pergamon
seurakunnan keskellä niitä,
jotka pitävät kiinni nikolaiittain opista.

Tällaista ei tietenkään
saa suvaita seurakunnan keskuudessa.

Ja nyt Jeesus kehottaa
Pergamon seurakunnan lähettilästä
parannukseen tässä asiassa.

Mutta jos hän ei tee mitään,
niin sitten Jeesus tulee itse
ja sotii suunsa miekalla
näitä nikolauksen seuraajia vastaan.

Oli siis tapahtunut
ratkaiseva käänne.

Efeso vihasi nikolaiittain tekoja.

Pergamo
ei niin tarkkaa rajaa pitänyt.

Pergamo ei kyllä
tiukassakaan paikassa
kieltänyt uskoaan Jeesukseen.

Mutta ei myöskään
pitänyt tarkoin vaari siitä,
ettei synnin hapate pääse
Elämän leivän sisään.

Ja silloinhan pian käy niin,
että kaikki happanee.

Efeso oli luopunut
ensimmäisestä rakkaudestaan.
Pergamo puhtaudestaan.

Aivan vastakkaiset
asetelmat.

Kumpikin sammuttaa
liekin lampunjalasta.

Siis se,
että armo ja rakkaus katoaa,
sekä se,
että pyhyys ja puhtaus katoaa.

Pergamon seurakunnan ongelma
oli siis siinä,
että sen joukoissa oli ihmisiä,
jotka itse asiassa
eivät olleetkaan Kristukselle kihlattuja,
eivät olleet Kristuksen morsian.

He olivat antautuneet toiselle.
Per gamon = avioitua toiselle puolelle.

Siis pysy erossa hapatteesta.
Syö maitoa ja hunajaa.
Toisin sanoen
Sanan puhdasta
ja väärentömätöntä maitoa,
ja taivaasta alas tulevaa
mannaa eli elämän leipää.

Ja silloin olet myös
tämän vaelluksesi jälkeen
oleva osallinen
taivaallisesta hyvästä
ja taivaallisesta perinnöstä.

Saat ikuisesti syödä
salattua mannaa.

Saat ikuisesti asua
taivaallisessa asuinsijassasi,
jonka portinpylvään valkoiseen kiveen
Jeesus on kaivertanut sinun nimesi.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Morsiusseurakunta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron