Entä kun sairastutaan niin, ettei enää kyetä käsittämään omaa tilaa?
Onko pelastus vain henkilökohtainen ja omakohtainen päätös, joka tulee tehdä ennenkuin on myöhäistä?
Voiko uskova vain julistaa ei-uskovan pelastuvaksi/pelastuneeksi yhtä lailla kuin rukoilee sairaan puolesta, että tämä tervehtyisi (jotta voisi itse katua ja kääntyä)?
Mielestäni 'vanhusten hengellinen elämä' on tabu. Luvallista on puhua virsistä ja hartaudesta, mutta synnistä, uskoontulosta ja Jeesuksesta puhuminen käsitetään suorastaan - loukkaukseksi. Miten silloin valmistaudutaan väistämättömään?