Raamattu on Jumalan omasivu

Raamattupiirin tapaan luemme Sanaa
ja keskustelemme siitä.

Raamattu on Jumalan omasivu

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2018 08:32

Tämän foorumin osoiterivissä on sana kalamos.
καλαμος tarkoittaa ruokoa - erityisesti myös kynänä.
Me keskustelemme Kirjoituksista eli Raamatusta.

Tämän sivuston nimi taas kuuluu:
Raamattu on Jumalan omasivu

Siis Raamattu on Jumalan Sana.
Ja se on sitä kirjain kirjaimelta.

Otan nyt tarkasteluun Raamatun ensimmäiset kirjaimet.
Raamattu alkaa oikealta vasemmalle lukien näin:

בראשית

    Tuo sana bəreshit on suomennettu sanalla
      Alussa
    Sen voisi suomentaa myös sanalla
      Esikoisessa

Mutta tuo yksi sana
- Raamatun ensimmäinen Sana -
siis Jumalan Sana tuolta Jumalan ensimmäiseltä omasivulta
on niin ihmeellinen, että se jo yksinään osoittaa,
että Raamattu todella on Jumalan Sana.

Tuon sanan kaksi ensimmäistä kirjainta
arameasta suomeksi käännettynä

    בר = Poika

Siis jo Raamatun ensimmäinen Sana
tai vain sen kaksi ensimmäistä kirjainta
osoittavat, että Kirjoitusten ydin on Sanoma Pojasta.
Ja kun on Poika, niin täytyy tietenkin olla myös Isä.
Siis meille ilmoitetaan tavallaan Pojan kautta heti alkuunsa
kahden ensimmäisen kirjaimen välityksellä,
että on ISÄ ja POIKA.


Mutta ... istuthan nyt tukevasti ...
Tuo sama kirjainyhdistelmä eli Raamatun kaksi ensimmäistä kirjainta
hepreasta suomeksi käännettynä

    בר = Jyvä

Ja nyt vilkaisu Kirjoitusten loppupuolelle.
Tuo Poika itse sanoo:

:bible:
Johannes (12:23-24) kirjoitti:
Hetki on tullut,
että Ihmisen Poika kirkastetaan.
Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin;
mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.


Siis meille ilmoitetaan jo Raamatun kahden ensimmäisen kirjaimen myötä se,
että Kirjoitusten ydinsanoma on, että Poika kuolee.

Raamatun punainen lanka on alusta loppuun saakka se,
että Poika tulee kuolemaan niinkuin nisun Jyvä putoaa maahan.

Pelastuksen evankeliumi on kätkettynä jo
Raamatun ensimmäisten kahden kirjaimen muodostamassa ilmoituksessa.

Totisesti Raamattu on Jumalan omasivu.
Se on Jumalan Sana ... kirjain kirjaimelta.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Raamattu on Jumalan omasivu

ViestiKirjoittaja kalamos » 01.07.2018 18:31

Raamatun ensimmäisen Sanan
בראשית
kaksi ensimmäistä kirjainta paljastivat, että on Isä ja Poika.

Isän luona oli Poika.
Mutta tämä oli kuoleva nisunjyvän lailla.

Kun ristinkuoleman aika lähestyi,
Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen Isän kodista.

:bible:
Johannes (14:2-3) kirjoitti:Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa.
Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille,
että minä menen valmistamaan teille sijaa?
Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa,
tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni,
että tekin olisitte siellä, missä minä olen.


Ja sieltähän Poika oli tullut.

:bible:
Johannes (1: 1-2 14) kirjoitti:Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
...
Ja Sana tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa,
senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä


Siis alussa Poika oli tuossa Isän kodissa.
Sitten Hän tuli lihaksi ristinkuolemaa varten.

Pojan eli Esikoisen
- jonka oli kuoltava nisunjyvän lailla -
matka Isän kotoa ristille on paljastettu
jo tuossa ensimmäisessä Sanassa,
joka alkaa kirjaimella/kuvalla

ב -> Talo / Koti

ja päättyy kirjaimeen/kuvaan

ת -> Risti
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Raamattu on Jumalan omasivu

ViestiKirjoittaja kalamos » 31.05.2019 08:39

Eli olemme tähän mennessä löytäneet
Raamatun ensimmäisestä Sanasta
ilmoituksen Isästä ja Pojasta
ja evankeliumista,
jonka mukaan Pojan tulisi tarvittaessa
kuolla nisunjyvän lailla
pelastaakseen ihmisen, jonka on luonut.

Tuo ensimmäinen sana todellakin pitää sisällään myös ilmoituksen siitä,
että juuri Poika
(Hän, joka on Alku ja Loppu, Ensimmäinen ja Viimeinen, Alfa ja Omega),
on ollut luoja - se työtä tekevä elin - työmestari.

Hän loi ihanuuden,
jonka kruunuksi ja valtiaaksi loi ihmisen.

Tuon ensimmäisen sanan alkuosa
ja taas oikealta vasemmalle lukien on
ברא
Ja tuo tarkoittaa luomista.

Nuo Raamatun kolme ensimmäistä kirjainta
tuossa Raamatun ensimmäisessä sanassa
ovat myös Raamatun toinen Sana kokonaisuudessaan.

ברא = loi

Eli Raamatun ensimmäisen sanan alkuosa
kertoo ihanasta luomakunnasta.

Mutta loppuosa eli viimeiset kolme kirjainta kertovat
synnin turmelemasta luomakunnasta.
Tuo loppuosa tarkoittaa ohdaketta tai orjantappuraa.

שית = Ohdake/Orjantappura

Ja juuri tämä oli synnin seuraus.
Jumalan luoma maa,
josta Aadam oli otettu,
alkoi kasvaa ohdaketta,
ja Jeesuksen täytyi ottaa tuo synti päällensä
ja orjantappurakruunu päähänsä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Raamattu on Jumalan omasivu

ViestiKirjoittaja kalamos » 09.06.2019 07:17

Pojan eli Esikoisen
jonka oli kuoltava nisunjyvän lailla
matka Isän kotoa ristille on paljastettu
jo tuossa Raamatun ensimmäisessä Sanassa,
joka alkaa kirjaimella/kuvalla

ב -> Talo / Koti

ja päättyy kirjaimeen/kuvaan

ת -> Risti

Eli Jeesus kulki tuon matkan ensin taivaasta alas maan päälle
ja sitten kuoleman ja tuonelan voittaneena takaisin Isän Kotiin.
Tuon matkan eli ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen väliin
jää kirjainyhdistelmä

ראשי -> Pää

Tuo Raamatun ensimmäisen Sanan ydin rosh tarkoittaa Päätä.
Se on tuossa taivutusmuodossa roshi

Eli matkan ensimmäinen vaihe Isän kotoa ristille
vaati sen, että Pojan päähän iskettiin orjantappurakruunu,
johon tuon ensimmäisen Sanan jälkiosa viittasi.

Mutta matkan toinen vaihe takaisin Isän kotiin
merkitsi sitä, että Poika asetettiin kaiken Pääksi, siihen asemaan,
mihin Raamatun ensimmäisen Sanan alkuosa viittasi puhuen Luojasta.

:bible:
Paavali (Ef 1:22) kirjoitti:Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle
ja antanut hänet kaiken pääksi


Tuo Raamatun ensimmäinen Sana
sisältää siis kätketysti erittäin tarkan kuvauksen siitä
Pelastuksen evankeliumista,
joka ikuisista ajoista asti on ollut olemassa siltä varalta,
että Jumalan kuvaksi luotu Aadam joutuisi pahan valtaan
niinkuin sitten kävikin,
ja Isä joutuisi lähettämään oman ainokaisen Poikansa
rinnaltaan maan päälle Viimeiseksi Aadamiksi,
joka ottaa päälleen Aadamin ja koko Aadamin suvun synnin.

:bible:
Johannes (1:29) kirjoitti:Katso, Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu RAAMATTU

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa