Vanhojen luiden ja uuden temppelin yhteys

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Vanhojen luiden ja uuden temppelin yhteys

ViestiKirjoittaja Magda-sisko » 09.04.2017 14:26

Kuva
Mooses (Gen 50:25) kirjoitti:Ja Joosef vannotti Israelin poikia sanoen:
"Kun Jumala pitää huolen teistä, viekää silloin minun luuni täältä".


Kuva
Mooses (Ex 13:19) kirjoitti:Ja Mooses otti mukaansa Joosefin luut;
sillä tämä oli vannottanut israelilaisia ja sanonut:
"Kun Jumala pitää huolen teistä, viekää silloin minun luuni täältä mukananne".


Miksi painotetaan sitä, että ne luut vietiin Egyptistä?

Kuva
Salomo (Saarn 1:10) kirjoitti:Jos jotakin on, josta sanotaan:
"Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, 
ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä."


Kyse on dna:sta, jonka Jumala salli ihmisten ”löytää” 1950-luvulla. Vanhojen luiden dna:sta voidaan löytää niiden rotu, kansallisuus ja jopa sukulinja. Tämä on välttämätön tieto tulevan temppelin papistolle, jonka pappien pitää todistaa olevansa ylipappi Aaronin sukulinjaa.

Aaronin sukulinja on kuitenkin leeviläinen eikä joosefilainen. Aaronin sukulinjan dna:ta ei löydy Joosefin luista.
Joosefin haudan maanpäällinen osa poltettiin. Luultavasti silti Joosefin luiden jäännökset ja niiden dna jonain päivänä saadaan tutkittua. Niilläkin on jokin merkitys, vaikka eivät johdakaan Aaronin perimään.

https://arielfi.wordpress.com/2015/10/1 ... oltettiin/

Kuva
Joosua (24:32-33) kirjoitti:Ja Joosefin luut, jotka israelilaiset olivat tuoneet Egyptistä,
he hautasivat Sikemiin, siihen maapalstaan,
jonka Jaakob oli ostanut Hamorin, Sikemin isän, pojilta sadalla kesitalla
ja jonka joosefilaiset olivat saaneet perintöosaksensa.
Ja Eleasar, Aaronin poika, kuoli, ja he hautasivat hänet Gibeaan,
hänen poikansa Piinehaan kaupunkiin, joka oli annettu hänelle Efraimin vuoristosta.


Joosefin luut ovat opastamassa tutkijat dna:n pariin. Kun Eleasarin luut löydetään ja tutkitaan, ne ovat päivänselvä todiste tulevan temppelin pappeuteen kelvollisuudesta.

Ehkä joku tietää tämän jutun jatkon?
Magda-sisko
 

Re: Vanhojen luiden ja uuden temppelin yhteys

ViestiKirjoittaja vilja » 10.04.2017 09:10

Erittäin mielenkiintoinen avaus ja jään suurella uteliaisuudella odottamaan, tuleeko tähän jotain lisää.
vilja
 

Re: Vanhojen luiden ja uuden temppelin yhteys

ViestiKirjoittaja kalamos » 10.04.2017 16:44

Onpa todellakin mielenkiintoinen otsikko ja aihe ketjulla.

Magda-sisko kirjoitti:Miksi painotetaan sitä, että ne luut vietiin Egyptistä?


Tähän oikeastaan itse jo vastasitkin.

Mutta minun mieleeni tuli sellainen asia,
että kun tapahtuu se ruumiin ylösnousemus,
jossa Joosefkin on osallisena,
niin nyt Joosefin ylösnousemuspaikka on Israelin maalla.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Vanhojen luiden ja uuden temppelin yhteys

ViestiKirjoittaja Magda-sisko » 10.04.2017 18:41

Mun Raamatun kartastossa Gibeah, jossa Eleasarin luut ovat, sijaitsi noin 10-15 km Jerusalemista pohjoiseen. Mikä sen paikan nimi mahtaa olla nykyään? Onko Eleasarin hauta olemassa? En löytänyt googlesta.

Voi kun olisin nuorna älynnyt opiskella arkeologiksi.
Magda-sisko
 

Re: Vanhojen luiden ja uuden temppelin yhteys

ViestiKirjoittaja kalamos » 11.04.2017 07:09

Magda-sisko kirjoitti:Mun Raamatun kartastossa Gibeah, jossa Eleasarin luut ovat, sijaitsi noin 10-15 km Jerusalemista pohjoiseen. Mikä sen paikan nimi mahtaa olla nykyään?


IRT:n mukaan:

Se on todennäköisesti sama kuin nyk. Tell el Ful (rukousvuori), 5 km Jerusalemista pohjoiseen. Esim. Joos. 24:33.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa