Luen mitä tahansa, käyttöohjetta, aikakauslehteä, romaania, no problems.
Mutta kun otan Raamatun: en pysty keskittymään. Ajatukset harhailevat. Raskas uneliaisuus laskeutuu ylleni tai pitää poukkia tekemään jotain. Tulee huonoja muistoja ja assosiaatioita, jopa rumia sanoja. Nytkin äsken, kun oli Sanasta tulemaisillaan uusi kytkentä ja hieno löytö, tuli välittömästi häirintää.
Siinä mielessä Sana antaa voimaa, että kesken kaiken pitää ruveta siivoamaan tai hosottamaan jotain, mitä en muuten viitsisi. Haluaisin silti erottaa aikaa sanan tutkimiseen.
Tästä huomaa, että sielunvihollisella on pääsy johonkin asti mieleeni. Rukouskin on tässä vaikea haaste, tai pikemminkin jaksaminen tai sen voimaan täysi uskominen.
Kun olen antanut itseni kokonaan Herralle, (ainakin sanallisesti, turmeltuneesta mielestäni en tiedä) jumalinen elämä on todellakin kokopäivätaistelua.
Tästä kaikesta oppii, että Raamatun sinnikäs lukeminen on myrkkyä viholliselle, ja siten sitä tärkeämpää Jumalsuhteelle.
Jokapäiväistä tsemppiä ja suomalaista sisua muillekin, jotka rakastavat Raamatun sanaa.