Esille nostettu sana on tuo jo mainittu ”eutrapelia”. Ilvehtiminen on kylläkin aivan hyvä käännös, mutta sana ei kuitenkaan tarkoita vain kasvon ilmeiden muuttamista, vaan karkeaa pilailua. Ehkä se voitaisiin ymmärtää räävittömänä puheena, hienostumattomien vitsien heittelemisenä. Sellainen on pelkkää ilvehtimistä eikä sanoilla ole mitään varsinaista asiallista, eikä varsinkaan rakentavaa, merkitystä.
Kyseinen sana on avauksessa siteeratun jakson viimeisenä sanana. Koko jakso painottaa sitä, että uskovat kristityt elävät, puhuvat ja toimivat eri tavalla kuin maailman ihmiset. Uskova on uudestisyntynyt, siirtynyt pimeydestä valkeuteen, valheesta totuuteen, vihasta rakkauteen, joten hän rakastaa Sanan antamaa totuutta ja haluaa elää Herraansa seuraten. Missä määrin tämä toteutuu meidän aikanamme, meidän seurakunnissamme, kristittyjen elämässä, minun elämässäni?
Jos uskovat eläisivät totuudessa, niin heidän keskuudessaan ei elettäisi tieten tahtoen synnissä, syntiä puolustellen, sitä suosien ja kevyesti syntiin suhtautuen. Jos kristityt tekisivät langetessaan aina parannusta, tunnustaisivat katuvaisina Herralleen lankeemuksensa, he palaisivat aina takaisin Jeesusta seuraamaan puhtaalla omallatunnolla. Kun synnit on saatu anteeksi ja elämäntapaa muutettu, niin lankeemuksistamme ei tarvitse eikä saa uskovien keskuudessa enää puhua ja muistutella.
Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne – niin kuin pyhien sopii.
Kirkkokahveilla tai uskovien kohtaamisissa ei tarvitsisi puhua siitä, että jotkut elävät haureellisissa suhteissa, suosivat saastaista elämäntapaa tai ahneudellaan peittävät laupeuden ja rakkauden. Miksi? - yksinkertaisesti siitä syystä, että kukaan uskova ei suosi syntiä elämässään. Paavalin ei tarvitsisi silloin nimeltä mainiten (kuten hän teki) kirjoittaa meille korinttolaisille, kuinka me suosimme synnintekijöitä keskuudessamme, vaikka meidän tulisi olla murheellisia ja erottaa seurakunnasta synnissä katumattomana elävä. Meillä olisi todellinen rakkaudellinen yhteys ja avoimuus välillämme; kun kaikki oni tuotu valoon, niin teennäisyyden sijasta olisi aitous.
Rakkaus ilman totuutta, tekee teeskentelijäksi.
Seurakunnan puhtaus ei ole lain alla elämistä, vaan armosta kumpuavaa iloa siitä, että meidän ei tarvitse enää elää synnin orjuudessa.
Suomen kielessä ei ole sellaista preesensiä kuin mitä muinaiskreikassa oli. Kun Jumala puhuu siitä, että uskova ei tee syntiä, Hän tarkoittaa jatkuvaa synnissä elämistä. Englannin kielessä on sellainen preesens, joka vastaa muinaiskreikan preesensiä: ”go on sinning” (toinen preesens ”sin”). Lankeaminen on eri asia ja synnissä eläminen ilman parannusta on eri asia. Uskova on ihminen, joka ei suosi elämässään syntiä.
Johannes (1 Joh 3:9) kirjoitti:Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Voimmeko me langeta tuohon ”eutrapeliaan”, kevyeen sanoilla vitsailuun. Me olemme vaarassa silloin, kun olemme maailman ihmisten seurassa, jotka nauravat kaksimielisille vitseille – saatamme mennä salavihkaa mukaan. Olemme vaarassa myös silloin, kun olemme uupuneita, koemme Taivaallisen Isämme kaukaiseksi ja olemme ahdistuneita – voimme keventää oloamme sellaisella huumorilla, joka ei ole kristitylle soveliasta. Olemme vaarassa myös silloin, kun vapaudumme ihmisten seurassa, emmekä huomio mitä sanomme, emme vartioi kieltämme. Erityisesti miehet lankeavat helposti kielen kevyeen käyttöön, eutrapeliaan.