Hienoa, että joku on vaivautunut kirjoittamaan tuon puheen tekstiksi.
Todella mielenkiintoinen.
Niin mielenkiintoinen kuin vain Risto Santalan teksti voi olla.
Tuo opetus voisi olla vähän kuin peruskirja
tällekin foorumille.
Tuli mieleeni ensimmäinen oma kännykkäni.
Oli minulla töissä jo ollut sellaisia hirvittäviä toosia,
mutta tämä meni jo kouraan.
Sitten se putosi maahan. Kallioon.
Pitkä koko puhelimen pituinen akku, joka muodosti takakannen, irtosi.
Ja puhelin pimeni.
Olin jo melko lailla varma, että kallis esine tuhoutui.
Kokosin sen moneen kertaan. Turhaan.
Sitten minä puolin epätoivoisena puolin kiukussani
suorastaan iskin vielä kerran takakannen paikoilleen.
Silloin se alkoi herätä eloon ja suorastaan kerjäsi herkempää kohtelua.
Yhden rivin korkuiseen näyttöön tuli teksti:
Armoa ja Rauhaa!