Näky

Näky

ViestiKirjoittaja UskovaIhminen » 17.03.2016 14:03

Hei tulin tänne kertomaan tästä kun täällä tuntuisi olevan asialliset uskovat.

Tämän näyn sain viime yönä. Olin sitä ennen rukoillut ja Pyhä Henki oli niin voimakkaana ja koko huone välkehti pimeässä.
Koin että on jotenkin erikoinen tilanne.

No vilkaisin sitten ikkunasta ulos. Taivas oli todella erikoisen näköinen. Täynnä ihmeelisen näköisiä pilviä, sininen taivas ja iso kirkas kuu.

En siis koskaan ole nähnyt sellaista.

Mutta kun katsoin vasemmalle, siellä oli vaalea, melkein oranssin värinen kirkas pilvi.

Se ei näyttänyt niin erikoiselta. Siellä puolen oli vaaleita pilviä.
Nämä pilvet mitkä oli oikealla missä kuu oli, olivat tummempia.


No yhtäkkiä kuu lähti liikkelle. Se heilui hassusti, tai pomppi.
Jäin oikein tuijottamaan sitä, samalla kysellen mitä tämä on, kuvastaako se kirkas kuu Jeesusta?

Kuu liikkui ja huomasin miten alhaalta lähti nousemaan ylöspäin oikein musta ja paksu pilvi. Se pitkä, mutta ei noussut siellä missä oli se vaalea kirkas pilvi.

No se pilvi nousi ja tuo kuu ja nämä tummemmat pilvet jäivät tuon mustan pilven taakse. Näin kuitenkin miten kuu yritti vähän pilkistää sieltä takaa ja se liikkui koko ajan. Sitten tuli musta taivas..

Mutta vasemmalla missä oli vaalea pilvi tuntui kasvavan isommaksi.


Silloin mieleeni tuli, että eksytys tulee olemaan todella voimakasta. Itsekkin jäin tuijottamaan tuota kirkasta kuuta ja luulin että se olisi niinkuin Jeesus.

Mutta sitten koin, että Jeesukseen uskovat olivatkin siellä missä oli tämä hieman oranssin värinen kirkas pilvi.

Kun sitä sitten kyselin näytti siitä pilvestä nousevan pienempiä pilviä ylöspäin.

En täysin ymmärrä tuota näkyä, sillä sitten siellä puolen missä oli ihan mustaa, alkoi kuu taas hieman näyttäytyä ja valkoisia pilviä tuli muutama ja se musta pilvi alkoi repeillä.


Jos jollekkin tulee jotain selitystä tälle, niin olisi mielenkiintoista tietää mitä tämä oikeasti tarkoittaa.

Menin sänkyyn mutta koska koin että piti kuitenkin vielä nousta ylös niin kävin katsomassa ikkunalla, siellä ei näkynyt enää mitään, ei kuuta eikä erikoisia pilviä.

Koko näyn ajan koin Pyhän Hengen voimakkaana, täydellistä selitystä en kuitenkaan saanut.

Mutta eksytys tuli mieleen ensimmäisenä. Ja se musta pilvi oli todella paksua ja synkkää.

Ja siellä missä näytti että se kirkas pilvi nousi ylemmäs, oli hieman levinnyt mustaa pilveä alapuolelle ja jotain mustia "ukkoja" näytti seisovan sillä sivussa.

Näitä "ukkojakaan" ei tämä näyn jälkeen näkynyt, joten olisiko niillä jotain merkitystä tässä näyssä...
UskovaIhminen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 17.03.2016 13:36

Re: Näky

ViestiKirjoittaja kalamos » 17.03.2016 18:13

Olet sydämellisesti tervetullut foorumillemme UskovaIhminen.

Hyvin erikoisen tilanteen kuvasit.
Kuvaamasi näky oli hyvin monisäikeinen.

Kuu ei ymmärtääkseni Raamatussa mitenkään kuvaa Jeesusta.
Joosefin näkemässä unessa kuu tarkoitti Joosefin äitiä.

Kuva
Mooses (Gen 37:9-10) kirjoitti:
Ja hän näki vielä toisenkin unen,
jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi:

"Minä näin vielä unen: katso,
aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä
kumarsivat minua".


Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen,
nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle:

"Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko
minun ja äitisi ja veljiesi
tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?"


Pilvi sinänsä on Raamatussa kuva
muun muassa ihmisjoukosta.

Kuva
(Hebr 12:1) kirjoitti:Sentähden,
kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme


Kirkas tai oranssiin vivahtava pilvi sopii hyvin kuvaksi uskovien joukosta.
Tuo oranssi säväys voisi olla laskevan auringon heijastusta.
Pimeä pilvi tietenkin sitten sopii kuvaksi yön ja pimeyden lasten joukosta.

Jos sinä itse koit niin, että tuo näkysi piti sisällään sanoman eksytyksestä,
niin sitten asia varmasti on niin.

Raamattu kuvaa meitä uskoviakin niin,
että on mahdollista, että tuuli viskelee meitä paikasta toiseen.
Kun tuulesta puhutaan, niin mieleen tulee tuulen kuljettamat pilvet.

Kuva
Paavali (Ef 4:14-15 AS) kirjoitti:jottemme enää olisi lapsia,
kaikkien opintuulten ajeltavina ja pyöriteltävinä ihmisten
arpapelissä, eksyttävissä, kavalissa juonissa,
vaan että totuullisina rakkaudessa kaikin tavoin kasvaisimme
Häneen, joka on Pää, Kristus
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6550
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Näky

ViestiKirjoittaja UskovaIhminen » 17.03.2016 18:43

Hmm...Niin se kuu ei ollut Jeesus, sen ymmärsin, mutta miksi sitten tuli mieleen että se olisi kuvannut eksyttäjää, jota kaikki eksytetyt seuraa. Se kuu tosiaan lähti liikkeelle ja itseasiassa ennenkuin ihan lopuksi sitä ei edes enää näkynyt kun viimesen kerran kävin katsomassa ikkunasta, niin se oli liikkunut kauas siitä paikasta mistä se lähti ja se taisi olla silloin täysikuu kun sen viimeisen kerran näin. Ja suurikokonen.

Mutta sitten kun tämä iso musta pilvi nousi alhaalta ylöspäin ja se oli paksu pilvi, niin siitä koin että se kuvas eksytystä, ja ne tummemmat pikkupilvet olisi juuri eksyneitä ihmisiä.

Oon tosi huono tässä, ja hetken tänään päivällä epäilin että näinkö tosiaan yöllä jotain tuollasta, mutta kyllä näin ja selitys löytyy varmasti. Jos ei minulta niin kenties joku muu osaisi selittää :)

Siunausta.
UskovaIhminen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 17.03.2016 13:36

Re: Näky

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.03.2016 09:34

UskovaIhminen kirjoitti:Hmm...Niin se kuu ei ollut Jeesus, sen ymmärsin


Juuri tuon johtopäätöksesi halusin vastauksessani vahvistaa.
Olit siis todellakin päätellyt oikein, että kuu ei kuvannut Jeesusta.

Sen sijaan edellisessä viestissäni mainitsemani Joosef
on Raamatussa selvä esikuva Jeesuksesta.


UskovaIhminen kirjoitti:mutta miksi sitten tuli mieleen
että se olisi kuvannut eksyttäjää, jota kaikki eksytetyt seuraa.


Ehkä Jumala tuon ymmärryksen sinussa vaikutti.

Toivon, että lukisit avaukseni Jaakobista tulee Israel
vaikka se onkin aika pitkä.

Me lähestymme lopunaikoja, jolloin Ilmestyskirjan mukaan
auringolla vaatetettu vaimo tulee synnyttämään poikalapsen.
Siis Jaakob tulee synnyttämään kovissa synnytystuskissa
Jaakobin ahdistuksen aikana poikalapsen.
Jaakobista tulee Israel. Siion siis synnyttää poikalapsen.
Lihasta syntyy liha, Hengestä henki, ja nyt kansasta syntyy kansa.
Synteihinsä kuollut Jaakob on silloin uudestisyntynyt Israeliksi.
Yhden päivän kivulla. Tuo päivä on Herran päivä, vihan ja synkeyden päivä.

Tähän vaiheeseen liittyy antikristuksen ilmestyminen.
Antikristus tulee tekemään liiton Isralin tai tuolloin vielä Jaakobin kanssa.

Antikristus on eksyttäjä.
Tämä yksi persoona ei tule ennenkuin ajallansa.
Mutta kuten Johannes kirjoittaa, niin monta antikristusta on jo tullut.

Siis aivan samoin kuin me Jeesuksen omat olemme
Jeesuksen omien sanojen mukaan maailman valkeus,
niin aivan samoin on myös yön ja pimeyden lapsia, eksyttäjiä.

Kun antikristus tulee,
niin hän ei suinkaan tule pimeyden ruhtinaan enkelin näköisenä.
Hän tulee matkien kirkkauden herran tulemista maan päälle
ratsastaen valkealla hevosella.
Ja niin jopa Israel tai siis Jaakob tulee ensin petetyksi,
saatikka sitten koko pakanamaailma.

Yö lähestyy. Näkysi vaalea tai oranssi (pune ja kulta)
eli Jeesuksen verellä luntakin valkeammaksi puhdistettu
pelastettujen joukko suuntaa ylös,
kun Jeesus Ylkänä tulee ja noutaa Morsiamensa pois maan päältä
Isän Kotiin valmistamiinsa asuinsijoihin.

Ja silloin maan yllä ei enää ole mitään valkeutta.
Kristus ja Hänen ruumiinsa eli seurakunta on silloin poissa maan päältä,
ja niin antikristus voi tulla.
Ja hän tulee kuin kirkkauden enkeli, kuin olisi Jumalan Poika eli Kristus,
vaikka hänen isänsä on itse paholainen eli pimeyden ruhtinas,
ja hän itse on antikristus - lihaksi tullut paholainen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6550
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Näky

ViestiKirjoittaja עֵד » 18.03.2016 15:57

UskovaIhminen kirjoitti:Mutta sitten kun tämä iso musta pilvi nousi alhaalta ylöspäin ja se oli paksu pilvi, niin siitä koin että se kuvas eksytystä, ja ne tummemmat pikkupilvet olisi juuri eksyneitä ihmisiä.


Raamattu puhuu 'todistajien pilvestä' 'suurena joukkona ympärillämme'. Viittaisikohan pilvinäkysi seurakuntien yhäti pirstaloitumiseen ja/tai eksytyksen kehittymiseen seurakuntien sisällä. 'Meistä he ovat lähteneet.' Rakkauden kylmeneminen johtaa usein kytkimen nostamiseen ja eriytymiseen.

Oletko saanut rukouksessa/rukoillut asiaan lisäselvyyttä? Voihan olla, että tunnistat tilanteen, kun niin tapahtuu.

Kiitos jakamastasi, ja Taivaan Isän huolenpitoa elämääsi.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1462
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Näky

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.03.2016 16:19

Witness vahvisti tuon ensimmäisessä viestissäni
olleen huomion todistajien pilvestä. Kiitos siitä.

Tuo esille ottamasti kohta Raamatusta on ollut minunkin mielessäni,
mutta en sitä vielä tulostanut.
Joten minä nyt puolestani vahvistan sen.
Erityisesti kiinnittäisin huomion tuohon loppuosaan:

Kuva
Johannes (1 Joh 2:19) kirjoitti:
Meistä he ovat lähteneet,
mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme;
sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme,
niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet


Eli nämä pois lähteneet eivät loppujen lopuksi koskaan
olleetkaan yhtä Kristuksen ruumiin kanssa.
He hengailivat mukana jostain muusta syystä kuin siitä,
että olisivat olleet yhtä Jeesuksen kanssa,
eli olisivat olleet jäseniä siinä ruumiissa, jonka pää Kristus on.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6550
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Näky, Ilmestys, Profetia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa