Uni seurakunnasta

Uni seurakunnasta

ViestiKirjoittaja talutettava » 03.01.2016 10:24

Uni marraskuun 3.-4.2015.

Unessa on suuri sali, jossa on seurakunta koolla.
Sali on varsin suuri, istuinrivit kohoavat loivasti salin takaosaa kohden.
Istuinrivit koostuvat erillisistä istuimista, ei penkeistä.
Ihmisiä on paljon, melkein kaikki istumassa paikoillaan, muutama salin etuosassa
seisoskelemassa ja keskenään juttelemassa.
Sitten esille astelee pieni poika, vasta poikanen ja
alkaa laskemaan tyhjillään olevia istuinsijoja.
Hitaasti laskien yksi, kaksi, kolme ... samalla kädellään osoittaen tyhjillään olevia istuinsijoja.
Tyhjiä sijoja ei ole kovinkaan montaa, ne erottuvat selvästi ja niiden luku on helposti laskettavissa.
Avatar
talutettava
 
Viestit: 210
Liittynyt: 26.09.2014 22:07

Re: Uni seurakunnasta

ViestiKirjoittaja kalamos » 03.01.2016 15:06

Tuo unesi todellakin liittyy siihen,
mistä keskustelimme ja keskustelemme
avaamassasi ketjussa Kello käy
jossa kirjoitit muun muassa näin:

talutettava kirjoitti:Kuva
Paavali (Room. 11:25 ) kirjoitti: Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,


Tuo kohta on juuri, mikä sai miettimään: " onkohan pakanain aika loppumassa? "
Lisäksi tuohon pohdintaan liittyy uninäky marraskuulta.


Tuohon vastasin näin:

kalamos kirjoitti:pakanain täysi luku ei todellakaan ole vielä sisään tullut.
Tämä on ainoa asia, mikä viivyttää Morsiusseurakunnan tempausta.
Heti, kun se on täysilukuinen, se temmataan yläilmoihin ja viedään Isän Kotiin.
Siis kun viimeinenkin puuttuva solu Kristus-ruumiista on löytänyt paikkansa,
niin Kristuksen ruumis ehyenä ja kokonaisena katoaa täältä maan päältä


Ja edelleen:

kalamos kirjoitti:Mutta nyt minä odotankin kuumeisesti,
että voisitko jakaa kanssamme tuon uninäkysi marraskuulta


Ja nyt kun kerroit tuon unesi, niin en voi kuin ihmetellä.
Minä näen siinä juuri sen sanoman, josta kirjoitin,
ennenkuin tuon unen julkaisit.

Eli tuo poika selvästi laski vielä tyhjänä olevia paikkoja Kristus-ruumiissa
eli seurakunnassa. Ja kun viimeinenkin solu on löytänyt paikkansa,
niin seurakunta eli Kristuksen Morsian temmataan yläilmoihin
ja viedään Isän Kotiin.

Minä koen niin, että tuo uninäkysi on Herran ilmoitusta sinulle
ja sinun kauttasi meille muillekin.

Miten tuo uninäkysi on sinua itseäsi puhutellut?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6556
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Uni seurakunnasta

ViestiKirjoittaja talutettava » 06.01.2016 10:35

kalamos kirjoitti:Miten tuo uninäkysi on sinua itseäsi puhutellut?


Herättyä alkaa miettimään, mitä tämä tarkoittaa.
Monenlaiset ajatukset tulee mieleen.
Kuitenkin ajatus, mistä voisi olla kysymys, kestää kypsyä jonkin aikaa.

Mitä tyhjät sijat symboloi, mitä likipitäen salin täysi symboloi?

Onko kuva herätyksestä? Tämän ajatuksen hylkään, ei näytä herätyskokoukselta.
Onko kuva siitä, että tyhjät sijat kuvaavat ylös temmattuja?
Tämän ajatuksen hylkään, koska pieni poika, aivan poikanen on vielä paikalla.

Mitä tyhjien paikkojen luvun laskeminen symboloi, mistä luvusta on kysymys?
Tämän luvunlaskun tiimoilta nousee mieleen pakanoiden sisälle tuleva täysi luku.

Mitä sitten luvun laskija, pieni poikanen, symboloi?
Laskeminen tapahtuu sillä taidolla, mikä aivan pienellä pojalla on.
Laskeminen on hidasta, laskutaito on vielä vähäinen, mutta riittävä vielä tyhjinä olevien
sijojen laskemiseen.
Kuvastanee sitä, että luku ei ole enää kovin paljoa vajaa.

Onkohan pakanoiden luku täyttymässä?
Avatar
talutettava
 
Viestit: 210
Liittynyt: 26.09.2014 22:07

Re: Uni seurakunnasta

ViestiKirjoittaja kalamos » 06.01.2016 15:41

Tuohon ei voi sanoa kuin Aamen!
Siis tuohon kuinka hienosti päädyit tuohon unesi sisältämään viestiin.
Kuten edeltävästä viestistäni käy ilmi,
minä tulin aivan samaan lopputulokseen.
Minä tosin en osannut sitä sinun tavallasi analysoida.
Ensin en ymmärtänyt siitä mitään.
Sitten yht'äkkiä se vain aukesi.
Ei siihen paljon aikaa kulunut.
Mutta yksi huokaus Herran puoleen varmaan välissä oli.

Kyllä minä uskon, että pakanoiden luku on täyttymässä.
Ja tuohon laivaan ei sitten enää ketään pestata.
Hyvin mielenkiintoiseksi asian tekee se,
että ymmärtääkseni me elämme nyt riemuvuotta,
joka alkoi viime syksynä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6556
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Näky, Ilmestys, Profetia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa