Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme

Sana, Laulu, Runo, Todistus.
Rukous, Esirukouspyynnöt, Kiitosaiheet.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme

ViestiKirjoittaja kalamos » 23.12.2016 09:05

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt;
ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin.
Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille,
huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.

Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon;
hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta,
ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä.
Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut,
ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön.
Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle,
niinkuin tapa oli lain mukaan,
otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi:

    Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
    sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
    jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,
    valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme

ViestiKirjoittaja עֵד » 23.12.2016 22:24

Luin aiheesta Coffmanin kommentaaria, jossa oli tiivistetysti: Sana tuli lihaksi, mutta se pysyi yhä Sanana.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1462
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.12.2016 17:09

Mielenkiintoinen huomio.
Johanneshan kirjoittaa edelleen tuosta Sanasta kirjeessään näin:

Kuva
Johannes (1 Joh 1:1-1) kirjoitti:Mikä on alusta ollut,
minkä olemme kuulleet,
minkä omin silmin nähneet,
mitä katselimme ja käsin kosketimme,
siitä me puhumme: elämän Sanasta -



Eli kysymyksessä on todellakin Elämän Sana,
ja kuitenkin ihan käsin kosketeltavissa oleva liha.
Jopa niin, että Jeesuksen ruumiin ylösnousemisen jälkeenkin
Tuomas saattoi painaa sormensa Jeesuksen kylkihaavaan - ja uskoa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Hartaus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa