Tuula Ekbom on ylennetty kirkkauteen

Sana, Laulu, Runo, Todistus.
Rukous, Esirukouspyynnöt, Kiitosaiheet.

Tuula Ekbom on ylennetty kirkkauteen

ViestiKirjoittaja kalamos » 14.06.2019 05:14

Eilen tälle foorumille kantautui
Sinetin kautta suruviesti otsikolla Kirkossa

Ilpoisten piirin sivulla
kerrotaan:

    Rakas ystävämme,
    hengellinen äitimme ja Herran uskollinen palvelija Tuula Ekbom
    on ylennetty kirkkauteen 8.6.2019.
    Hän oli vahva esirukoilija, Jumalan armoittama sisar
    ja Ilpoistenpiirin perustaja.
    Meillä on jokaisella syvä suru ja kaipaus,
    mutta lohdutuksena on jälleennäkemisen toivo.


Siitä on paljon paljon aikaa,
kun ensimmäisen kerran vaimoni kanssa menimme Turkuun
Martin kirkkoon tuollaiseen jokaviikkoiseen tiistai-illan tapahtumaan.

Tilaisuus oli ihmeellinen.
Ja kun taustana oli luterilainen iso kirkkorakennus,
kaikki tuntui jotenkin vieläkin suuremmalta ihmeeltä.

Lopuksi oli esirukouspalvelua.
Minullakin olisi toki ollut tarvetta,
mutta jono venähti heti niin pitkäksi,
etten voinut jäädä tuntikausiksi odottamaan,
vaan lähdimme ajamaan pitkää matkaa kotiin.

Pian raahasimme sinne myös anoppini,
ja hän sai kokea parantumisihmeen tuossa tilaisuudessa.

Kun veimme äitini sinne,
niin häntä vähän epäilytti mennä luterilaisen kirkon ovesta sisälle.
Mutta sisälle päästyään hän huomasi,
että täällähän on vaikka kuinka paljon esimerkiksi helluntailaisiakin.
Monesti vieraileva puhuja onkin eri seurakunnista.

Kerran mukanamme tuli ystävä.
Näin sivusilmällä,
että puheet ja laulut olivat syvästi koskettaneet.
Hän pyyhki silmiään.
Kotimatkalla hän totesi,
että tuollaisessa tilaisuudessa hän ei ole koskaan ollut.

Olen valtavan iloinen siitä,
että vieläkin voimme RadioDein ja TV7:n tarjonnan
kautta osallistua noihin tilaisuuksiin.
Jumala on koskettanut niin paikan päällä
kuin myös näiden ohjelmien kautta.

Nyt luemme kirjaa,
joka kertoo Tuula Ekbomin ihmeellisestä elämästä
Herran palveluksessa.

Sen mukana tuli rukousliina,
josta meillä on välillä erimielisyyttä.
Minä haluan laittaa sen vaimoni päälle.
Hän haluaa laittaa sen minun päälleni.

Vaimoni sanoo joskus,
että se on nyt taas vapaana tuolla kirjan välissä latautumassa.

:agape:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6551
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Tuula Ekbom on ylennetty kirkkauteen

ViestiKirjoittaja sinetti » 14.06.2019 08:37

Tuulan kirja; Jumalan kutsu" Ihmeitä ilman määrää", tuo pysäytti minut. Niin monasti minulle on sanottu, ettei noin paljoa voi saada. Minua on moitittu siitä.
Olen kuitenkin aina vastannut, että kuinka ihminen voi sanoa noin, asettaen Jumalalle määrän, kuinka paljon Hän kulloinkin voi antaa jaettavaksi?
Tuula sai myös elää vahvasti Jumalan ihmeessä ja koska kirjoitti kirjan tuolla nimellä, on hän varmasti joutunut kokemaan samaa kuin minä. Tämä vahvistaa tätä omaa työtäni.
Mutta se kyllä edellyttää jatkuvaa yhdessä oloa Herran kanssa. Hän on minun kanssani joka hetkessä.


Minulla oli vuosia haaveena päästä kuulemaan noita tilaisuuksia Turun Martin kirkkoon, mutta koska matka oli liian pitkä ja kortittomana, olin siihen estynyt.
Monasti yritin houkutella ystäviäni, että lähtisimme yhdessä porukalla Turkuun, sillä niin valtavia ihmeitä sieltä sai kuulla. Kun kuuntelin Tuulaa ohjelmista, minulle aina lasketui Pyhä Henki ylleni.
Mutta todellakin, onneksemme, voimme vielä tv7 arkistosta käydä katsomassa noita ohjelmia. Tuulan en saanut nähdä tässä maailmassa, mutta kun pääsen kotiin, niin kuin Tuula, on hänkin siellä vastassa kuin kaikki muutkin rakkaat sisaret.
Isä, minuakin jo väsyttää, tahdon kotiin.
sinetti
 

Re: Tuula Ekbom on ylennetty kirkkauteen

ViestiKirjoittaja Ulpu » 14.06.2019 10:28

Olen ollut muutaman kerran tilaisuuksissa jossa Tuula oli mukana. Tv 7:lla oli juuri hänen haastattelu hetki sitten, vanhempi taltiointi.
Kiitos Jumalalle Tuulasta.
Avatar
Ulpu
 
Viestit: 90
Liittynyt: 24.05.2018 16:36


Paluu Hartaus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa