Jumalan etsiminen

[עֵד]

Niin monessa kohdin Raamatussa puhutaan etsimisestä. Ja löytämisestä.

Kuinka voidaan mitään löytää ellei ensin tiedä etsivänsä?

Ja mikä ihana riemu, kun etsittävä asia viimein löytyi!

Joskus nuorempana taisin ajatella, että Jumalan etsiminen päättyi uskoontuloon. Voi minua!

Ajatuksia etsimisestä/löytämisestä?

[kalamos]

Todella runsas aihe.
Me etsimme.
Ja meitä etsitään.

Aadam ja Eeva juoksivat
piiloon.
Mutta etsi heitä.

Kuitenkin kohtaaminen
ei olisi ollut mahdollista,
jos Aadam ja Eeva
eivät olisi antaneet löytää itseään.

Itse asiassa tuo Herra Jumala
joka huusi miestä,
oli Jumalan Poika.
Isää Jumalaa ei kukaan ole nähnyt.

Ja samasta Jumalan Pojasta
on ymmärtääkseni kysymys
Sananlaskujen kirjan
lempikohdassani.

Jumalan ainosyntyinen Poika,
jonka kautta ja johon
kaikki on luotu,
astuu esiin Sananlaskujen kirjassa
ja esittelee Itsensä sanoen

Minä Viisaus

Ja kohta Hän kertoo
ihmeellisen maan syntyhistorian
aloittaen sen näin:

Biblia

Minä olen ollut Herran oma
Hänen teidensä alussa;
ennenkuin mitään tehty oli, olin Minä.

Viisaus kertoo olleensa läsnä
kaikessa luomistyössä,
eikä suinkaan sivusta seuraajana,
vaan Hän sanoo itsestään näin:

Biblia

Silloin Minä Hänen kanssansa vaikutin

Mahtava kertomus
maailmankaikkeuden alkutapahtumista
kaikkine mullistuksineen
päättyy jotenkin yllättävästi:

ihastukseni olivat ihmislapset

Luotuaan aurinkokunnan
toisensa jälkeen,
Hän iloitsee
tai Hänen suoranainen ihastuksensa
kaiken keskellä on
pienen pieni ihminen.

Tämän sinänsä hyvin mielenkiintoisen
maan syntykertomuksen
ensisijainen tarkoitus
ei ollutkaan innoittaa
lukijaansa pohtimaan
maailmankaikkeuden syntyhistoriaa,
ei edes Viisauden olemusta.
Vaan koko kertomus on
vain johdanto Viisauden kutsulle:

Siis te, lapset,
kuulkaa Minua

Hänen ihastumisensa syy on se,
että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi.
Ihminen sai osakseen sen kirkkauden,
jota Aamuruskon Poika (Lucifer)
oli itselleen tavoitellut.

Jumalan (Elohim=Valtiaat) kuvaksi
luotu ihminen
sai tehtäväkseen
vallita Jumalan luomakuntaa.

Kohdattuaan ja nimettyään
kaikki ihanat eläimet,
Aadam, Jumalan kuva,
koki kuitenkin edelleen
olevansa yksin.

Näin koki myös
Jumalan Ainosyntyinen Poika,
vaikka ympärillä olivat
valtaisat enkelijoukot.

Mutta sitten ihminen luotiin
Jumalan kuvaksi.
Ihmistä Poika voisi rakastaa
kuin Morsiantaan;
tulla yhdeksi rakkaimpansa,
kaltaisensa kanssa.

Aadaminkaan Jumalan kuvana
ei siis ollut hyvä olla yksin.

Jumala irrotti Aadamista jotakin,
ja teki siitä
yhteensopivan puoliskon Aadamille.

Tämä Aadamin ihastus
tuli petetyksi.

Eeva söi kielletyn hedelmän.
Mutta se ei vielä
muuttanut mitään maailmassa.

Mutta sitten myös Aadam
tuli Eevan kautta petetyksi.
Ja silloin synti ja kuolema
tuli maailmaan.

Ja nyt herääkin kysymys.
Vieläkö, Hän,
jonka kautta ja jota varten
kaikki on luotu,
välittää meistä ihmisistä.
Rakastaako Hän vielä meitä.

Hän välittää meistä edelleen ja kovasti.
Hän otti päälleen
meidän syntimme ja rikkomuksemme,
ja kantoi ne Golgatan ristinpuulle,
ja kuoli niiden kera.

Hän osoitti Rakkautensa
meitä kohtaan Golgatalla.
Golgatan puusta tuli uusi Elämän puu.
Meille on edelleen tarjolla
Elämä Hänen yhteydessään.

Viisaus sanoi:

Sillä joka Minut löytää,
löytää Elämän
ja saa Herran mielisuosion.

Mutta joka menee Minusta harhaan,
saa vahingon sielullensa;

kaikki, jotka Minua vihaavat,
rakastavat kuolemaa.

Me voimme siis löytää Hänet.

Mutta lähtökohta ei ole
varsinaisesti meissä.

Sillä aikaisemmin
ja aivan ensimmäiseksi
Sananlaskujen kirjassa
etsijä on Viisaus,
sama persoona,
joka huusi ihmistä,
joka oli täysin hukassa.

Viisaus huutaa kadulla,
antaa äänensä kuulua toreilla;
meluisten katujen kulmissa
se kutsuu,
porttien ovilta kaupungissa
sanansa sanoo

Aadamin olisi käynyt huonosti,
jos ei olisi pysähtynyt
Jumalan kutsuessa,
jos ei olisi suostunut oikeudenkäyntiin.

Ja niin käy meidänkin,
jos emme koskaan suostu löydettäviksi.

Teksti jatkuu näin:

Kuinka kauan te,
yksinkertaiset,
rakastatte yksinkertaisuutta,
kuinka kauan pilkkaajilla
on halu pilkkaan
ja tyhmät vihaavat tietoa?

Kääntykää minun nuhdeltavikseni.

Katso,
minä vuodatan teille henkeäni,
saatan sanani tiedoksenne.

Kun minä kutsuin
ja te estelitte,
kun ojensin kättäni
eikä kenkään kuunnellut,

vaan te vieroksuitte
kaikkia minun neuvojani,
ette suostuneet minun nuhteisiini,

niin minäkin nauran teidän hädällenne,
pilkkaan, kun tulee se,
mitä te kauhistutte;
kun myrskynä tulee
se, mitä te kauhistutte,
kun hätänne saapuu tuulispäänä,
kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.

Silloin he minua kutsuvat,
mutta minä en vastaa,
etsivät minua,
mutta eivät löydä.

Niin synkät myrskypilvet
ovat yllämme.

Huudammeko liian myöhään
Jumalan puoleen.