Järkähtämätön usko

[עֵד]

Raamattu on täynnä uskoa, jotakin mainitakseni:

Uskon ovi.
Uskon sana.
Uskon rukous.
Uskon haarniska.
Uskon kuuliaisuus.

Usko on kuin portaat Jumalan luo. Kun tulet uskoon, saat uskon Hengen sisimpääsi. Kaikki näkyvä ympärilläsi kuitenkin herkästi kietoo mielesi ajattelemaan ja toivomaan järjen mukaisesti.

Jeesus, uskon alkaja, ei jätä työtään uskovassa kesken.

Uskon löytäminen oikeaan aikaan on elämän tarkoitus! Kaikki muu sen rinnalla, tämän maailman silmissä täydellisinkin, ontuu ja on vajavaista. Usko voi kaiken; se siirtää mahdottoman mahdolliseksi ja olemattomat oleviksi.

Ja paras on vielä edessäsi, kun usko vaihtuu näkemiseksi.

[kalamos]

Tekstisi ovat niin
puhdasta ja pyhää ja täydellistä,
että minä aina suurella vavistuksella
vastaan niihin peläten,
että pilaan sen hyvän,
minkä Kristuksen Henki Sinussa
on esiin tuonut.

Huomioni kiinnittyi erityisesti
tekstirivein piirtämääsi kuvaan portaista.

Uskon ovi.
Uskon sana.
Uskon rukous.
Uskon haarniska.
Uskon kuuliaisuus.

Jokainen askelma
löytyy Paavalin julistamasta
evankeliumista.

Paavali ja Barnabas raportoivat
evankeliumin saarnan läpimurrosta
pakanakansojen keskuudessa,
kuinka uskon ovi avattiin pakanoille.

he kutsuivat seurakunnan koolle
ja kertoivat,
kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa
ja tehnyt suuria
ja kuinka hän oli
avannut pakanoille uskon oven.

Paavalin varsinainen evankeliumi
eli Roomalaiskirje
alkaa ja loppuu piirtämäsi
uskon portaiden viimeiseen askelmaan:

Paavali,
Jeesuksen Kristuksen palvelija,
kutsuttu apostoli,
erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
jonka Jumala on edeltä luvannut
profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
hänen Pojastansa

- joka lihan puolesta
on syntynyt Daavidin siemenestä
ja pyhyyden hengen puolesta
kuolleistanousemisen kautta
asetettu Jumalan Pojaksi voimassa -
Jeesuksesta Kristuksesta,
meidän Herrastamme,

jonka kautta me olemme saaneet
armon ja apostolinviran,
että syntyisi uskon kuuliaisuus
hänen nimeänsä kohtaan
kaikissa pakanakansoissa

Mutta hänen,
joka voi teitä vahvistaa
minun evankeliumini
ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan,
sen ilmoitetun salaisuuden mukaan,
joka kautta ikuisten aikojen
on ollut ilmoittamatta,

mutta joka nyt on julkisaatettu
ja profeetallisten kirjoitusten kautta
iankaikkisen Jumalan käskystä
tiettäväksi tehty
kaikille kansoille
uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi,

Jumalan, ainoan viisaan,
olkoon kunnia
Jeesuksen Kristuksen kautta,
aina ja iankaikkisesti.

Amen.

Uskon kuuliaisuus
on jotakin,
joka näkyy jo heti,
kun uskon ovi on meille avattu
saarnan kautta,
ja otamme Sanan vastaan.

Pyhässä Hengessä saarnattu Sana
avaan tuon oven meille.

Jos olemme
Pyhän Hengen kutsulle kuuliaisia
ja astumme tuosta ovesta sisälle,
niin se on ensimmäinen
kuuliaisuuden tekomme.

Sen jälkeen elämme uskon elämää
vahvistuen joka päivä
samasta Jumalan Sanasta,
joka meille julisti Jeesuksesta.

Ja nyt me saamme
itse suoraan Sanasta
kuulla Jeesuksen saarnan.

Ikuisista ajoista asti salaisuutena ollut
on paljastettuna edessämme.

Ja niin kuuliaisuutemme
saa uutta muotoa
ja ilmenee uskon tekoina
ja voimme itse julistaa
Hänen tekojaan ja saarnaansa
lähimmäisillemme.

Uskon kuuliaisuus
on kasvanut aikuisuuteen
ja synnyttää nyt
uskon kuuliaisuutta niissä,
jotka meitä kuulevat.

Mutta vielä kuin kruunuksi
kolmas kohta Paavalin evankeliumista
sen alun ja lopun lisäksi,
jossa mainitaan kuuliaisuus.

Se löytyy huippukohdasta
eli koko kirjeen keskeltä.

Paavalin evankeliumin
keskellä on kolme lukua
pitkä osio koskien
Israelin kohtaloita.

Tuo katkelma jakaa
keskimmäisenä osiona
koko kirjeen kolmeen osaan.

Tuon keskimmäisen osan
keskellä on seuraava
maininta kuuliaisuudesta:

Mutta eivät kaikki ole olleet
kuuliaisia evankeliumille.
Sillä Esaias sanoo:

"Herra,
kuka uskoo meidän saarnamme?"

Nyt näemme,
että kaiken perusta on Jumalan Sana,
jota on saarnattava.

Julistamme Hyvän Sanoman.
Toiset ottavat vastaan kuulemansa.

Tuo kuuleminen mahdollistuu,
kun Pyhä Henki avaa Sanan.

Mutta valinta jää kuulijalle.
Ottaako kuulemansa vastaan.

Seuraava jae ei ole
kirkkoraamatussa käännetty oikein.
Siksi vaihdan nyt käännöstä.

STLK

Usko tulee siis saarnasta,
mutta saarna Jumalan sanasta.

Siis meillä ei ole muuta
mahdollisuutta kuin saarnata Sanaa.

Pyhä Henki avaa sen kuulijalle.
Mutta ratkaisun tekeminenkin jää kuulijalle.

Mutta minä kysyn:
eivätkö he ole kuulleet?
Kyllä ovat:

"Heidän äänensä on
kulkenut kaikkiin maihin,
ja heidän sanansa
maan piirin ääriin".

Tuo Paavalin evankeliumin huippuluku
puhuu koko ajan uskosta.

Kristus eli Sana
on meidän vanhurskautemme
jokaiselle joka uskoo.
Meidät on puettu
vanhurskauden haarniskaan.

Kun Sana saa upota sydämeemme,
niin se tulee myös suusta ulos.

Välillä puhumme Jeesukselle.
Välilä Jeesus puhuu meille
ja meidän kauttamme muille.

Ihmeelliset portaat:

Uskon ovi.
Uskon sana.
Uskon rukous.
Uskon haarniska.
Uskon kuuliaisuus.

[עֵד]

Voisikohan/voisinkohan elää uskon varassa, uskonvaraisesti?

Vasta, kun ihminen menettää jotakin/kaiken (terveytensä, rahansa, läheisensä, työnsä tms.), niin silloin on avoimena tyhjin käsin Jumalan edessä - ellei katkeroidu. Mutta sittenkin.

Siihen asti Jumala on jumala.

[kalamos]

Ei minulla nyt
tätä hetkeä eläessäni,
tätä viestiä aloittaessani,
ole muuta vaihtoehtoa
kuin kirjoittaa uskonvaraisesti
kirjain ja sana kerrallaan
Jumalan armon varassa
odottaen sitä suosiota,
että saisin vastata Sinulle.

Minulla on etuoikeus
lujasti luottaa siihen,
että toiveeni toteutuu.

Ja tämän uskon varassa
saan ojentautua tarttumaan kynään,
joka ei vielä tiedä,
mitä tulisi kirjoittaa.

Raotan uskon ovea
ja olen
avauksessa piirtämäsi uskon portaiden
ensimmäisellä askelmalla.

Ja nyt tavoittelen uskon sanaa
eli toista askelmaa.
Ja huomaankin jo sillä seisovani.

Mutta usko on luja luottamus siihen,
mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan,
mikä ei näy.

Huokailen koko ajan
ja huomaan olevani jo kolmannella
uskon portaiden askelmallasi.

Olen portaiden puolivälissä.
Pelottaa. Putoanko.
Pääsenkö koskaan perille.
Mutta portaissa on vaikea
perääntyäkään.

Jokin sanoo,
että tästä ei nyt tule mitään.
Silti astun seuvaavalle askelmalle.

Saan pukeutua
uskon ja rakkauden haarniskaan
ja niin minulla on pelastuksen toivo.

Voin astua viimeiselle askelmalle,
joka portaissasi oli,
ja huomaan tulleeni yläkerran puolelle.

Ymmärrän nyt entistä selvemmin sen,
että ei minulla koskaan
ole muuta vaihtoehtoa
kuin astua nuo uskon portaat
ja sitten istahtaa taivaallisiin.

Siitä kaikki aina alkaa.
Uskon levosta.

Minä istun taivaallisissa
eli Hänessä,
joka on Jumalan Sana.
Pelastettuna.

Jumala,
joka on laupeudesta rikas,
suuren rakkautensa tähden,
jolla hän on meitä rakastanut,

on tehnyt meidät,
jotka olimme kuolleet rikoksiimme,
eläviksi Kristuksen kanssa
- armosta te olette pelastetut -

Siis minä olen elävä Kristuksessa.
Syntynyt Totuuden Sanasta.

Ja nyt minä istun Hänessä,
joka on Jumalan Sana.

Efesolaiskirje jatkuu
kirjaimellisesti kääntäen näin:

kirj

ja yhdessä herätti
ja yhdessä antoi istua
taivaallisissa Kristuksessa Jeesuksessa

Ja tästä lepotuolista alkaa
uskonvaellus.

Jos en siinä ensin istu,
niin en voi vaeltaakaan ...
ainakaan Kristuksen kanssa.

Jos en siinä istu,
niin en minä ole
Jeesuksessa (= Pelastuksessa).

Minä voin tuskailla pelastuakseni
tai saavuttaakseni jotain
tekojeni kautta,
mutta en ole silloin pelastettu
armosta uskon kautta.

Siis en ole pelastettu
yksin Jumalan suosion perusteella,
joka on meille tarjolla Kristuksessa.

osoittaakseen tulevina maailmanaikoina
armonsa ylenpalttista runsautta,
hyvyydessään meitä kohtaan
Kristuksessa Jeesuksessa.

Jos Jumala ei ole saanut pelastaa
minua ja asettaa istumaan
yhdessä Jeesuksen kanssa taivaallisiin,
niin mikään ei tapahdu uskonvaraisesti,
vaan yritämme ansaita jotakin,
mikä on tarjolla vain lahjana uskon kautta.

Sillä armosta te olette pelastetut
uskon kautta,
ette itsenne kautta
- se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta,
ettei kukaan kerskaisi.

Mutta kun tämä on tapahtunut,
että me olemme istahtaneet
taivaallisiin Jeesuksen kanssa,
niin me saamme aloittaa vaelluksen
uskon levosta käsin.

Sillä me olemme hänen tekonsa,
luodut Kristuksessa Jeesuksessa
hyviä töitä varten,
jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut,
että me niissä vaeltaisimme.

Ja nyt me voimme elää ja vaeltaa
uskon ja armon varassa.

Olemme Jumalan suosion alla.
Jumalan armo eli suosio
ei siis tule tekemällä.
Se tulee uskomalla.

Ja nyt huomaan vastanneeni Sinulle:

Kyllä

kun kysyit:

Voisikohan/voisinkohan elää uskon varassa, uskonvaraisesti?

Kyllä se on mahdollista.
Ja elämämme ehtoolla
se tulee niin kovin konkreettiseksi.

Vasta, kun ihminen menettää jotakin/kaiken (terveytensä, rahansa, läheisensä, työnsä tms.), niin silloin on avoimena tyhjin käsin Jumalan edessä - ellei katkeroidu. Mutta sittenkin.

Moosekseltakin kului 80 vuotta,
ennenkuin hän oli
riisuttu kaikesta omaivoimaisuudesta,
ja oli valmis yhdessä Herran kanssa
vapauttamaan Israelin kansan
Egyptin orjuudesta.

Ja sitten kaiken tehtyään,
hän kykeni vielä 120 vuotiaana
pysymään pystyssä
ja kaukaa katsomaan
uskon terävin silmin luvattua maata,
jonne ei itse saanut Jumalan kansaa viedä.

Ja näin täyttyi Mooseksen kohdalla
tuo kolmas asia
istumisen ja vaelluksen jälkeen,
jonka Efesolaiskirje mainitsee:

kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä

Eli kaikki alkaa siitä,
että Jumala saa pelastaa meidät.

Siitä alkaen meidän kuuluu istua
taivaallisissa yhdessä Jeesuksen kanssa.
Järkähtämättä.

Ja me olemme nyt Jeesuksen kanssa
maailman valkeus.

Onneksi tuo valo on meillä
nyt saviastioissa.
Muutoin ylpistyisimme.

Ja ehkä senkin tähden
Jeesus antoi toisenkin
lupauksen kuin sen,
että me olemme maailman valkeus.

Hän lupasi,
että maailmassa meillä on ahdisus.

Kaksi lupausta,
jotka voivat täyttyä vain yhdessä.

Sillä Jumala, joka sanoi:
"Loistakoon valkeus pimeydestä",
on se,
joka loisti sydämiimme,

että Jumalan kirkkauden tunteminen,
sen kirkkauden,
joka loistaa Kristuksen kasvoissa,
levittäisi valoansa.

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa,
että tuo suunnattoman suuri voima
olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Me olemme kaikin tavoin ahdingossa,
mutta emme umpikujassa,
neuvottomat, mutta emme toivottomat,
vainotut, mutta emme hyljätyt,
maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.

Me kuljemme,
aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme,
että Jeesuksen elämäkin
tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

Sillä me, jotka elämme,
olemme alati annetut kuolemaan
Jeesuksen tähden,
että Jeesuksen elämäkin
tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.

Tällainen pakettitarjous on siis hyllyllä.

Jos sen valitsemme,
niin se merkitsee
toisaalta sitten myös seuraavaa:

Mutta kiitos olkoon Jumalan,
joka aina kuljettaa meitä
voittosaatossa Kristuksessa
ja meidän kauttamme
joka paikassa tuo ilmi
hänen tuntemisensa tuoksun!

Aika erikoinen voittosaatto,
kun huomioi edellisen katkelman.

Siihen asti Jumala on jumala.

Mooses tiesi Jumalan.
Hän oli ehkä jopa kirjoittanut
ensimmäisen kirjansa
jo Egyptissä.

Mutta jokin meni pieleen.
Mooses tahtoi olla Jumala.

Mutta 40 vuotta erämaata
teki tehtävänsä.

Eikä hän enää halunnut olla
yhtään mitään.

Tällaista nöyrää palvelijaa
Herra voi käyttää.
Ja silloin Jumala saa olla Jumala.

Mutta todettakoon vielä kerran.
Me olemme pelastettuja
yksin armosta uskon kautta,
kun Jumala saa herättää meidät
ja asettaa istumaan taivaallisiin
yhdessä Jeesuksen kanssa.
Siitä alkaen me elämme Hänessä.

Mutta myös uskon vaellus on tarjolla.
Ja se ei ole ihan halpa elämysmatka,
vaan maksaa kyllä sitten jotakin
... tai oikeastaan ihan kaiken.