Nardus

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Nardus

ViestiKirjoittaja kalamos » 03.04.2023 10:02

Mariat tahtovat mennä aina sekaisin.
Siis minun mielessäni.
Kuka kukin on.

Ja vähän samaan sarjaan
kuuluu Simon,
joka on sekä fariseus
että pitalinen.

Pääosassa on kuitenkin
nyt nardus,
joka valtaa koko huoneen.

Evankeliumeista löytyy
monta tilannekuvausta
tuohon kaikkeen liittyen.

Ja ainakin osa niistä
liittyy tapahtumaan
juuri ennen pääsiäistä
ja Jeesuksen ristinkuolemaa.

Nardus on Kuninkaan voitelua varten.
Mutta myös Morsiamen,
joka sanoo muun muassa näin:

:bible:
Salomo (KV 1:12-14) kirjoitti:
Kuninkaan istuessa pöydässään
tuoksui minun nardukseni kaiken aikaa.

Rakkaani on minulle mirhakimppu,
joka rintojeni välissä lepää.
Rakkaani on kooferkukka-terttu
Een-Gedin viinitarhoista.


Ja Kuningas sanoo näin:

:bible:
Salomo (KV 4:12-15) kirjoitti:
Suljettu yrttitarha on siskoni,
morsiameni,
suljettu kaivo, lukittu lähde.

Sinä versot kuin paratiisi,
jossa on granaattiomenia
ynnä kalliita hedelmiä,
koofer-kukkia ja narduksia,

nardusta ja sahramia,
kalmoruokoa ja kanelia
ynnä kaikkinaisia suitsukepuita,
mirhaa ja aloeta
ynnä kaikkinaisia parhaita balsamikasveja.

Sinä olet yrttitarhojen lähde,
elävien vetten kaivo,
Libanonilta virtaavaisten.


Jotenkin tämä tuo
uutta ulottuvuutta seuraavaan:

:bible:
Matteus (26:6-13) kirjoitti:
Kun Jeesus oli Betaniassa
pitalisen Simonin asunnossa,
tuli hänen luoksensa nainen,
mukanaan alabasteripullo
täynnä kallisarvoista voidetta,
minkä hän vuodatti Jeesuksen päähän
hänen ollessaan aterialla.

Mutta sen nähdessään
hänen opetuslapsensa närkästyivät
ja sanoivat:


"Mitä varten tämä haaskaus?
Olisihan sen voinut myydä
kalliista hinnasta ja antaa rahat köyhille."


Kun Jeesus sen huomasi,
sanoi hän heille:


"Miksi pahoitatte tämän naisen mieltä?
Sillä hän teki hyvän työn minulle.
Köyhät teillä on aina keskuudessanne,
mutta minua teillä ei ole aina.

Sillä kun hän valoi tämän voiteen
minun ruumiilleni,
teki hän sen
minun hautaamistani varten.

Totisesti minä sanon teille:
missä ikinä kaikessa maailmassa
tätä evankeliumia saarnataan,
siellä sekin,
minkä hän teki,
on mainittava hänen muistoksensa."


Kuinka suuri asia tuo
'voiteen haaskaus' olikaan.

Vielä tänäkin päivänä
tuo sama tuoksu
täyttää Jumalan huoneen.

Ja Kuninkaan Morsian
tuoksuu sille yhtä voimakkaasti
kuin tuon voiteen vuodattanut nainen.

Tuo voide tuoksuu siis vieläkin
tuon naisen teon tähden.
Se tuoksuu hänen muistokseen
aina kun muistelemme Häntä,
jonka hautaamista varten
tuo voide vuodatettiin.

Tähän liittyy jokin valtava
evankeliumin ilosanoma.

:bible:
Paavali (2 Kor 2:14-17) kirjoitti:
Mutta kiitos olkoon Jumalan,
joka aina kuljettaa meitä
voittosaatossa Kristuksessa
ja meidän kauttamme
joka paikassa tuo ilmi
hänen tuntemisensa tuoksun!

Sillä me olemme
Kristuksen tuoksu Jumalalle
sekä pelastuvien
että kadotukseen joutuvien
joukossa:
näille tosin kuoleman haju kuolemaksi,
mutta noille elämän tuoksu elämäksi.

Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?
Sillä me emme ole niinkuin nuo monet,
jotka myyskentelevät Jumalan sanaa;
vaan puhtaasta mielestä,
niinkuin Jumalan vaikutuksesta,
Jumalan edessä,
me Kristuksessa puhumme.


:bible2:

Sinä olet Kristuksen Morsian
ja Kristuksen Tuoksu.

:agape:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6595
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa